”Tuntui mukavalta kokoontua yhteen saman alan ihmisten kanssa, jotka kuitenkin edustivat hyvin monenlaisia organisaatioita niin viranomaistahoilta kuin yksityisistä yrityksistäkin.”

Kasvokuva naisopiskelijasta.Työskentelen tällä hetkellä Joensuun kaupungin asiakirjahallintopäällikkönä. Tätä ennen olen työskennellyt samassa organisaatiossa tietopalvelusihteerinä ja vs. arkistopäällikkönä. Aiemmalta ammatiltani olen toimittaja, mutta päädyin vaihtamaan alaa ja opiskelemaan lisää edellisen koulutukseni pohjalta. Alun perin olen suorittanut filosofian maisterin tutkinnon historiasta, jonka jatkumoksi Itä-Suomen yliopiston tarjoamat asiakirjahallinnon ja arkistoalan maisteriopinnot tuntuivat sopivan hyvin. Ehdin saada tuon tutkinnon melkein valmiiksi, mutta gradun tekeminen ei tuntunut sopivan mihinkään väliin elämääni, joten opinnot keskeytyivät.

Sitten kuulin Xamkin tiedonhallinnnan ja sähköisen arkistoinnin koulutuksesta, ja se tuntui sopivan minulle aivan täydellisesti! Koska kyse oli töiden ohella tehtävistä opinnoista, myös huoli omasta jaksamisesta hälveni.

Tärkeimpänä ammatillisen itsevarmuuden saaminen

Opinnot Xamkissa olivat hyvin antoisia. Tuntui mukavalta kokoontua yhteen saman alan ihmisten kanssa, jotka kuitenkin edustivat hyvin monenlaisia organisaatioita niin viranomaistahoilta kuin yksityisistä yrityksistäkin. Vaikka matkustinkin opintoja varten Mikkeliin kerran kuukaudessa, tuntui opiskeluviikonloppu myös virkistävältä. Verkossa tehtävät opinnot puolestaan sai kätevästi sovitettua töiden ja vapaa-ajan lomaan.

Opinnoissani tein useita kehittämistehtäviä Joensuun kaupungin näkökulmasta, mutta tärkeimpänä koen saaneeni ammatillista itsevarmuutta. Myös se oli hienoa, että lähiopetuksessa hyödynnettiin hienosti niin julkisen kuin yksityisenkin puolen kokemusta ja osaamista, ja me opiskelijatkin toimimme omien alojemme asiantuntijoina opetuksessa.

Työkaluja omaan työhöni

Asiantuntijatyö on monesti melko yksinäistä puurtamista, vaikka erilaisia satunnaisia tapaamisia ja koulutuksia onkin tarjolla. Xamkin kautta sain kuitenkin paljon konkreettista mukaani: tutkinnon ja ihan oikeita työkaluja tehdä työtäni entistä paremmin. Koulutus valoi myös uskoa siihen, että olen ollut oikealla polulla jo ennen koulutusta, mutta nyt askeleeni ovat varmemmat. Tutkinnon suorittamisen jälkeen sitä on myös rohkeampi tekemään päätöksiä organisaatiomme etenemissuunnasta.

Anne Lipponen, tradenomi (ylempi AMK), tiedonhallinta ja sähköinen arkistointi