Olen viimeisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija Jasmin. Opiskelen Savonlinnan kampuksella kauniissa miljöössä Saimaan rannalla. Kampus on mukavan kokoinen, opettajia on aina helppo lähestyä ja heistä on tullut opiskelujen aikana jo aivan tuttuja.
Sairaanhoitajakoulutukseen halusin, koska olen aina tiennyt, että haluan alalle, jossa pystyn olla jollekin avuksi. Niinpä lukion jälkeen opiskelin lähihoitajaksi, ja sen jälkeen jatkoin sairaanhoitajaksi. Savonlinnan kampukselle hain siksi, että olin kuullut kampuksen yhteisöllisyydestä ja siitä, että kampuksen pienuuden takia opettajatkin oppii tuntemaan hyvin oppilaat. Tämä kun ei ole itsestäänselvyys isommilla kampuksilla, joissa opettajia sekä oppilaita on huimasti enemmän.
Opiskelujeni alussa olikin sitten ihana huomata, miten yhteisöllisyys näkyi kampuksella. Eri ryhmien opiskelijat esimerkiksi moikkasivat toisilleen, vaikka ei suoranaisesti edes tunnettu. Opiskelijatapahtumissa myös oltiin yhtä samaa porukkaa kaikki, ja aina sai uusia kavereita. Tämä yllätti minut, sillä tuntuu, että ajatuksena aikuisiällä ei olisi niin helppo tutustua uusiin ihmisiin.
Opinnoissa kiinnostavinta ovat ehdottomasti olleet monipuoliset työharjoittelujaksot.
Opinnoissa kiinnostavinta ovat ehdottomasti olleet monipuoliset työharjoittelujaksot. On ollut mukava päästä näkemään erilaisia harjoittelupaikkoja. Mikä tärkeintä, olen oppinut jokaisesta jotakin uutta. Harjoittelupaikat olen pyrkinytkin valitsemaan aina niin, että ehtisin opiskelujeni aikana näkemään mahdollisimman paljon erilaisia paikkoja, joissa sairaanhoitajana voisi työskennellä.
Myös simulaatiot ja laboratoriotunnit ovat opettaneet paljon, sillä niissä on voinut kuvitella itsensä työmaailmaan samalla kun on harjoiteltu kädentaitoja. Etenkin simulaatioharjoitteluissa on oppinut paljon myös siten, kun on seurannut muiden simulaatioharjoituksia toisesta luokasta ruudun kautta.
Olin yllättynyt siitä, kuinka erilaiselta opinnot tuntuivat monimuotoryhmässä.
Opiskelin 1,5 vuotta päivätoteutuksessa, jonka jälkeen jäin äitiyslomalle. Äitiyslomani jälkeen palasin opintoihin, ja siirryin aivan uuteen luokkaan sekä monimuotototeutukseen. Olin yllättynyt siitä, kuinka erilaiselta opinnot tuntuivat monimuotoryhmässä. Päivätoteutuksessa ryhmäni oli todella tiivis yhteisö, jossa olimme kuin yhtä suurta perhettä. Kouluun menoa aina odotti, että pääsee taas näkemään ne itselle todella tärkeiksi tulleet luokkalaiset, toisin sanoen ystävät.
Monimuotototeutuksessa taas jokainen keskittyi vain omaan tekemiseensä, eikä ryhmässä ollut niin vahvaa yhteisöllisyyttä. Työskentely oli todella itsenäisestä etäopintojen takia, ja vastuu opinnoistani oli vain minulla itselläni.
Etäopinnot sopivat minulle erittäin hyvin pienten lasteni takia. Luennoille oli mukava osallistua kotoa käsin, kun ei tarvinnut siirtyä fyysisesti koululle asti. Tämä mahdollisti sen, että lasteni ei tarvinnut aloittaa esimerkiksi päiväkotia, kun pystyin samalla opiskelemaan kotona ja olemaan heidän kanssaan. Välillä opiskelu ja pienet lapset oli hieman haastava kokonaisuus, mutta haasteistakin selvittiin! Aikataulut olivat monimuotototeutuksessa joustavia, ja opintoja pystyi suorittamaan ns. omassa tahdissa.
Molemmissa toteutuksissa siis oli todella paljon hyviä puolia. Jos nyt pitäisi valita toinen, niin näin perheellisenä kallistuisin varmastikin monimuotototeutukseen.
Koulutusta suosittelen lämpimästi jokaiselle, jolle hoitoala on lähellä sydäntä. Tätä työtä tehdään sydämellä, ja siksi tämä työ tuntuu erityisen tärkeältä. Uskon, että tässä ammatissa potilaalta tai asiakkaalta tulen oppimaan asiakaskohtaamisissa paljon. Asiakaskohtaamiset voivat olla asiakkaalle tärkeimpiä hetkiä heidän elämässään, siksi tärkeintä on olla aidosti läsnä. Joskus se, että asiakkaalta kysyy vain “mitä sinulle kuuluu?”, voi olla todella merkittävä ja tärkeä hetki.
Toivon, että pääsen työskentelemään vielä joskus lasten ja nuorten kanssa, sillä he ovat lähellä sydäntäni. Voisin kuvitella itseni työhön, jossa toimisin esimerkiksi vanhalta nimeltään “psykiatrisena sairaanhoitajana”. Keskusteleminen on aina tuntunut luontevalta itselle.
Sairaanhoitajaopiskelija Jasmin Pesonen