Insinööri. Tuo lukuisten vitsien teoriassa pätevä, mutta käytännössä tumpelo, jopa surkuhupaisa hahmo. Joku, jota syytetään melkein minkä tahansa asian toimimattomuudesta internetin kommenttiketjuissa. Joku, jonka kädenjälkeä tarvitaan jokaisessa teollisen yhteiskunnan toiminnossa, vaikka se ei aina näkyisikään päällepäin. Moniosaaja tai oman erikoisalansa asiantuntija. Konkari, jonka uran alussa suunnittelun työvälineinä oli kynä, laskin, asteikkomitta ja paperi. Vastavalmistunut tulevaisuuden tekijä, joka hallitsee ohjelmistot ja automaation. Erilaisista koulutus- ja urataustoista insinööriuralle päätynyt. Perheellinen, yksineläjä tai jonkin muun asumis- ja elämäntavan toteuttaja. Ihminen. Inhimillinen. Joukossamme on kaikenlaisia persoonia ja jokainen meistä on arvokas.

Syyskuun puolivälissä oli eräs insinööritaipaleeni kohokohdista; reilun vuorokauden mittainen, 35 km vaellus Pyhä-Luoston kansallispuistossa InssiCooper-tapahtuman merkeissä. Vaellukselle osallistui n. 90 insinööriä ja insinööriopiskelijaa joka puolelta Suomea.

Aina joskus mieleni on vallannut kokemus ulkopuolisuudesta. Insinööriopinnot aloitettuani tunsin nopeasti tulleeni ’kotiin’. Tunne, jota en osannut odottaa etukäteen ’nörttimäiseksi’ kuvittelemassani opiskelijajoukossa. Kyllä niitä nörttejäkin joukkoon mahtuu; tavallaan jokainen meistä on jonkinasteinen nörtti. Kiinnostuksen kohteet vain ovat monenkirjavia, kuten persoonatkin.

Insinööriyden ja oikeastaan minkä tahansa ammattitaidon opiskelu on kuin jatkuva polku, jota kuljetaan eteenpäin ja jokainen valitsee itseään kiinnostavan suunnan ja asiat, joihin matkan varrella huomio eniten kiinnittyy.

 

En osannut kuvitellakaan, miten suurta täyttymystä saisin myöhemmin kokea työtehtävien ja viimeisten opintojen parissa. Insinööriyden ja oikeastaan minkä tahansa ammattitaidon opiskelu on kuin jatkuva polku, jota kuljetaan eteenpäin ja jokainen valitsee itseään kiinnostavan suunnan ja asiat, joihin matkan varrella huomio eniten kiinnittyy. Mielenkiintoisten asioiden opiskelu ja kehittäminen on todella antoisaa. Kiinnostavat asiat ja näkökulmat ovat jokaisella ihmisellä hieman erilaisia, joista sitten esimerkiksi tiimityössä ja projekteissa saadaan muodostettua monipuolinen, paras mahdollinen kokonaisuus.

Viimeinen laskeutuminen Pikku-Luostolta kohti Ukko-Luoston nousua. Etualalla joukkuetoveri Matti, kolmas joukkueen jäsen Johannes ehätti jo edellemme. Kuva: Heljä Sirviö

Insinöörinä voi työskennellä mitä moninaisimmissa työtehtävissä. Biotuotetekniikan opinnot ovat jo lähtökohtaisesti poikkitieteellisiä, sisältäen esimerkiksi kemian, prosessitekniikan, energiatekniikan, tehdassuunnittelun ja johtamisen opettelua. Myös teollisen puurakentamisen tai talotekniikan insinööri voi työllistyä monenlaisiin asiantuntijatehtäviin.

Biotuotetekniikan opinnot ovat jo lähtökohtaisesti poikkitieteellisiä, sisältäen esimerkiksi kemian, prosessitekniikan, energiatekniikan, tehdassuunnittelun ja johtamisen opettelua.

 

Insinöörit kehittävät menetelmiä ja laitteita, suunnittelevat kokonaisuuksia, tilastoivat ja tutkivat asioita, hoitavat myyntiä ja markkinointia, ovat johtotehtävissä, laskevat kustannuksia, ideoivat tulevaisuuden visioita, edustavat kotimaassa ja maailmalla. Kaiken taustalla on pyrkimys tehdä asioita paremmin.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa opetus on käytännönläheistä ja työelämäorientoitunutta. Ammattikorkeakouluopintojen jälkeen osaamista voi halutessaan syventää jatkamalla opintoja yliopistossa. Tekniikan maisteriopinnot suorittamalla insinööristä tulee diplomi-insinööri. Molempia tarvitaan työkentällä kautta Suomen ja koko maailman.

Minä olen taustaltani ravintola-alan ammattilainen, myyjä ja tehdastyöläinen. Lisäksi olen kahden kouluikäisen lapsen äiti, jolla on tarkkaavuushaasteita. Mikään näistä ominaisuuksista ei ole estänyt minua löytämästä viimein omaa alaani, päinvastoin mielestäni kaikki nuo ominaisuudet ja urataustani tekevät minusta paremman ja ammattitaitoisemman insinöörin. Valmistun vuodenvaihteen tietämillä ja jatko-opinnot ovat jo harkinnassa, vaikka lupaava työmahdollisuus vieneekin suuren osan ajastani valmistumisen jälkeen.

Lukijalle haluaisin toivottaa onnea elämään ja opintoihin, toivottavasti löydät sen oman mieluisan alan, jossa ammattitaitosi ja persoonasi pääsevät loistamaan. Ehkä jo oletkin sen löytänyt, jos et, niin suosittelen katsastamaan insinöörialojen tarjonnan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta 😊

 

Terhi Ropponen
Insinööri (AMK) -opiskelija, biotuotetekniikka 

 

Yläkuva: Ukko-Luoston rinteitä kapuamassa. Taustalla horisontissa n. 30 kilometrin päässä Pyhätunturin huiput, joista vasemmalla sijaitsevan Kultakeron takaa InssiCooper -vaellus aloitettiin. Kuva: Matti Hämäläinen.

Kirjoita kommentti

*