Kokkolalainen Janika Kupila kertoo yhteisöpedagogiopinnoistaan. Janika aloitti avoimen amk:n polkuopiskelijana ja haki sitä kautta tutkinto-opiskelijaksi. Janika on nauttinut opinnoistaan ja kiittelee Xamkin hyvää henkeä. Opettajat ovat olleet mukavia, osaavia ja kannustavia koko opiskelujen ajan.

”En tiennyt vielä vuoden 2021 tammikuussa, mitä opiskelisin. Etsin tietoa internetistä ja pohdin eri vaihtoehtoja. Olen tehnyt töitä pitkään nuorten parissa ja osaamista on karttunut paljon, mutta en ole opiskellut korkeakoulututkintoa. Halusin opettajaksi, mutta en oikein tiennyt, mikä reitti olisi paras ja minulle sopivin, ammattikorkeakoulu vai yliopisto. Seikkailin internetissä ja päädyin Xamkin sivuille ja ajattelin, että soitanpa tuonne kouluun. Soitin tammikuun alussa yhteisöpedagogien koulutusvastaavalle. Kerroin hänelle, että pohdin eri vaihtoehtoja. Kerroin, mitä olen opiskellut aiemmin työni ohessa ja minkälaista työtä tehnyt. Koulutusvastaava tuumasi, että hakuaika koulutukseen päättyi viikko sitten, mutta siihen vielä yksi mahtuisi, että tule meille opiskelemaan, opinnot alkavat viikon päästä. Niin siinä sitten kävi, että päädyin Xamkiin sattuman kautta ja aloitin opinnot aika ex tempore tammikuussa 2021.

 

MONIMUOTO-OPISKELU MAHDOLLISTAA OPINNOT TYÖN OHESSA

Valitsin yhteisöpedagogiopinnot, koska haluan työskennellä nuorten kanssa ja ohjata heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Halusin oppia nuorten kanssa työskentelystä lisää ja saada myös osaamistani vastaavat koulutodistukset käteeni. Minulle on tärkeää, miten nuoria ohjataan ja kohdataan, ymmärretään nuoruutta ja minkälainen vaikutus oikeanlaisella positiivisella sekä ratkaisukeskeisellä kohtaavalla ohjausotteella voi olla nuorelle ja mitä sillä saadaan aikaan. Olen kuitenkin enemmän käytännön ihminen kuin lukija, joten yliopisto ei ollut niin houkutteleva.

 

Olen aiemmin opiskellut nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi sekä lasten ja nuorten erityisohjaajaksi. Olen työskennellyt ohjaajana pienryhmissä ja Valmassa erityistä tukea tarvitsevien nuorten kanssa yhteensä 11 vuotta. Kaksi vuotta olen tehnyt hanketyötä kehittäen nuorten tukemista sekä ohjaamista nivelvaiheen siirtymisissä Nivelvaiheohjaajana. Nyt teen hanketyötä Ammattikoutsina ja tuen nuorten koulunkäyntiä hyvin erilaisissa tilanteissa eri tavoin. Tavoitteena on kokonaistilanteen kartoitus ja ehkäistä syrjäytymistä, ettei yksikään nuori jäisi kotiin, vaan saisi tarvittavat tukitoimet koulunkäynnin onnistumiseen. Minulle oli tärkeää, että on mahdollisuus opiskella työn ohessa, joten valinta oli sen vuoksi monimuoto-opiskelu Kouvolassa.

Opinnoista palautuminenkin on tärkeää, koska opinnot vaativat ajatustyötä. Harrastukset ovat tärkeänä osana palautumista.

 

HARRASTUKSet OVAT TÄRKEÄ OSA JAKSAMISTA

Kokkolassakin olisi voinut opiskella myös yhteisöpedagogiksi. Opiskelu olisi ollut helpompaa samassa kaupungissa, mutta Kokkolassa vastaavassa koulutuksessa on laajat 90 opintopisteen teologiset ja kirkolliset opinnot, joita en halunnut niin paljon opiskella. Olen korona-ajan opiskelija ja kohdallani se tietysti helpotti opiskelua ja liikkumista, koska ei tarvinnut matkustaa satoja kilometrejä Suomen toiselle puolelle joka kuukausi. Välillä oli kursseja Teamsissa ja saimme sitä kautta juteltua opiskelukavereitten ja opettajien kanssa.

 

Olen hyödyntänyt korona-aikaa ja tehnyt kursseja itsenäisesti todella tiukkaan tahtiin, välillä ottanut niitä vähän liikaakin, mutta tarkka kuukausiaikataulusuunnitelma kurssien ja tehtävien kanssa auttoi hahmottamaan ja pysymään aikataulussa. Jaoin tätä aikataulusuunnitelmapohjaa myös opiskelukavereille, joiden opiskelua se helpotti. Näin ei tarvinnut keksiä pyörää uudelleen. Vastuuopettajamme on pitänyt tiukasti langat käsissään ja tukenut erittäin hyvällä osaamisellaan sekä opiskeluani että kannustanut tavoitteissani eteenpäin. Tarpeen tullen hän on ollut myös järjen ääni ja jarrutellut, jos on meinannut liikaa innostua opiskeluissa. Opinnoissa palautuminenkin on tärkeää, koska opinnot vaativat ajatustyötä. Harrastukset ovat tärkeänä osana palautumista ja minun palautumiseni on tapahtunut metsälenkeillä koiran kanssa tai tallilla turpaterapiaa harrastamalla nuoren kilpahevoseni kanssa. Hevosen kanssa et voi ajatella mitään muuta, vaan täytyy keskittyä siihen hetkeen. Kohdata ja keskittyä hevoseen, aivan kuin nuoriin. Silloin et voi keskittyä muuhun. Kaikki huomaavat sen, ovat sitten ihmisiä tai eläimiä, oletko läsnä ja kiinnostunut heistä.

 

SUJUVASTI POLULTA TUTKINTOON

Aloitin opinnot polkuopiskelijana, sillä silloin pystyin aloittamaan opinnot heti, eikä tarvinnut odottaa kuukausia pääsykokeisiin. Koin polkuopinnot erittäin hyvänä väylänä tutkintoa kohti. Olen yllättynyt, kuinka hyvin opinnot ovat menneet. Olen jännittänyt korkeakouluopintoja aina ja ajatellut, että en pärjäisi niissä, koska en ollut peruskoulussa hyvä opiskelija. Motivaatio ja työelämässä tullut osaaminen ovat auttaneet paljon, ja sen myötä opinnot ovat sujuneet hyvin. Meillä on ollut tosi hyvä porukka opiskelemassa ja olemme paljon Whatsappin kautta käyneet keskusteluja muiden opiskelijoiden kanssa. Tärkeää on toisten tuki ja tsemppaaminen. Jos joku on jäänyt jumiin, vaikka jonkun tehtävän kanssa, on aina koulukaveri auttanut eteenpäin. Myös ryhmätyöt ovat olleet tosi mukavia, sillä niiden kautta on päässyt tutustumaan toisiin ja keskustelemaan muiden koulukavereiden kanssa teamsin kautta. AMK-tutkinto-opiskelijaksi siirtyminen oli yllättävän jouhevaa. Koko polkuopiskeluvuoteni oli kuulemma ollut pääsykoetta, joten tarvittiin vain pieni haastattelu ja hakemuksen täyttö ja olin siirtynyt tutkinto-opiskelijaksi.

Työelämä hyötyy valtavasti Xamkin tavasta ohjata opiskelijoita eteenpäin.

 

OPINNOISSA EDETÄÄN OMAA TAHTIA, JOPA SUUNNITELTUA NOPEAMMIN

Kaikki opinnot ovat olleet mielenkiintoisia ja olen nauttinut yhteisöpedagogiopinnoista. Opinnot ovat käytännönläheisiä ja sellaisia, mitä voi työelämässä hyödyntää. Valinnaisissa opinnoissa voi ottaa sellaisia kursseja, mistä haluaa lisätietoa ja mitkä kiinnostavat. Xamkin opinnoissa on hyvin tunnustettu työelämän osaaminen sekä jo tehdyt opinnot. Työelämä hyötyy valtavasti Xamkin tavasta ohjata opiskelijoita eteenpäin. Olen saanut tehtyä opinnot kahdessa vuodessa ja pääsen jatkamaan eteenpäin. Ei ole tarvinnut mennä normaaliaikataulun mukaan, vaan on voinut nopeuttaa valmistumista oman halun ja jaksamisen mukaan. Kesäopinnot ovat erinomainen mahdollisuus tehdä opintoja eteenpäin ja tätä mahdollisuutta hyödynsin molempina kesinä.

Xamkissa on ehdottomasti parasta hyvä henki ja positiivinen lähestymistapa! Ensimmäisestä puhelusta asti on jäänyt hyvä fiilis opiskella täällä. Kaikki opettajat ovat olleet mukavia, kannustavia, alansa osaajia ja opettaneet selkeästi, ja aina on voinut kysyä, jos on jotain epäselvää. Aloin tykätä jopa kielten opiskelusta täällä! Suosittelen AMK-opintoja sellaisille, jotka haluavat tehdä merkityksellistä työtä nuorten tai eri-ikäisten parissa ja oppia lisää nuorisokasvatuksesta sekä sen menetelmistä. Jos tykkäät ohjata yksilöitä tai ryhmiä eri tavoin, parantaa hyvinvointia sekä yhteisöllisyyttä, voi yhteisöpedagogi olla tutkintosi. Avoin AMK on erittäin hyvä väylä päästä tutkinto-opiskeluun kiinni ja opiskelu onnistuu hyvin työn ohessa tai vaikka äitiyslomalla.

Xamkissa on ehdottomasti parasta hyvä henki ja positiivinen opiskelutapa.

 

YHTEISÖPEDAGOGEILLE RIITTÄÄ TÖITÄ

Alalla on hyvin töitä, koska ammatti on hyvin monipuolinen ja nuorisokasvatusta aletaan arvostaa enemmän ja enemmän. Nuorisokasvatuksen merkitys on tunnistettu vasta nyt kunnolla, ja työpaikkoja on tullut lisää monipuolisesti. Nuorisokasvatuksen ammattilaiset osaavat nuorten kanssa parhaiten usein kohtaavan työotteen ja sen vuoksi yhteistyö nuorten kanssa toimii. Yhteisöpedagogi voi työskennellä hyvin erilaisissa työpaikoissa, kuten esimerkiksi kouluissa, järjestöissä, nuorisotoimessa ja monikulttuurisissa työpaikoissa.

Tulevaisuudensuunnitelmani on saada opinnäytetyö valmiiksi ja valmistua pian, jotta voin hakea ammatilliseen opettajakoulutukseen. Haluaisin kouluttaa opettajana nuoriso- ja kasvatusalan opiskelijoita tulevaisuudessa. Toki haluaisin opiskella vaikka mitä, kuten neuropsykiatristen vaikeuksien nepsy-ohjaajaksi ja ehkä jopa muutaman vuoden päästä YAMK-yhteisöpedagogitutkinnon. Aika näyttää, kuinka innokkaasti jaksan opiskella vielä lisää. Ehkä silloin palaan Kouvolaan uudelleen opiskelijaksi. Unelma-ammattini on työskentely nuorten parissa tavalla tai toisella ja tällä hetkellä nautin työstäni ammattikoutsina. Sekin on yksi mahdollinen uusi työpaikka teille, jotka aikanaan valmistutte yhteisöpedagogiksi. Ei olisi peruskoulun opettajat aikanaan uskoneet, että kannustan opiskelemaan. Voin lämpimästi suositella Xamkia, se on hyvä koulu opiskella ainakin tätä alaa!”

 

AMK-polkuopintojen tarjonnan löydät koulutuskalenterista.

Lue lisää Xamk Pulsen  avoimesta AMK:sta tai täydennyskoulutuksesta.