Joulun 2021 valmistumisjuhlia vietettiin verkkovälitteisesti maanantaina 20.12.21. Juhlassa kuultiin tuttuun tapaan myös valmistuvien terveisiä. Yhteispedagogiksi valmistunut Kerkko Laitila edusti juhlassa Kotkan kampukselta valmistuvaa. 

 

Noin kolme ja puoli vuotta sitten eräs kaverini pyysi minulta apua koulun pääsykokeisiin ja kehotti myös minua hakemaan kyseiseen kouluun. Olin itse tässä vaiheessa tyytyväisenä työelämässä, mutta päätin myös hakea kouluun.

 

Koulutus oli energiatekniikan monimuotototeutus, ja nyt kolme ja puoli vuotta myöhemmin, tässä sitä ollaan puhumassa vasta valmistuneena insinöörinä ja kiitollisena kaverille kuka kehotti hakemaan kouluun. Työn ja koulun yhdistäminen ei aina ollut helppoa, mutta lopulta opiskelu työn ohella oli todella tehokasta. Pystyin soveltamaan heti koulun oppeja työelämässä ja tuomaan työelämän oppeja kouluun.

 

Voisi todeta, että hyötysuhde oli kohdillaan. Aiemmin mainitsemani kaverin lisäksi, minulla on nyt uusia kavereita. Näiden kavereiden kanssa on monet illat istuttu teamssissä tekemässä ryhmätöitä. Nyt on ryhmätyöt tehty ja koulu ohi, niin yhdessä päätimme, että whatsapp ryhmämme jää. Totesimme, että tästä tulee olemaan meille hyötyä tulevaisuudessa työelämässä ja se hyöty on alkanut jo konkreettisesti näkymään.

 

Vaikka opiskelu ei aina ollut helppoa ja vaati venymistä myös perheen puolesta, niin nyt voi todeta, että kyllä kannatti. Onnea myös minun puolestani kaikille valmistuneille ja tsemppiä tuleviin haasteisiin työelämässä.

 

 

Kerkko Laitila
Energiatekniikan insinööri AMK
Bachelor of Energy Engineering