Xamkin kevään 2023 valmistumisjuhlaa vietettiin perjantaina 16.6.2023 Mikkelin kampukselta striimaten. Juhlassa kuultiin tuttuun tapaan myös valmistuvien terveisiä. Tradenomiksi valmistunut Iina Hoteila edusti juhlassa Mikkelin kampukselta valmistuneita.

Hyvät valmistuneet, Xamkin henkilökunta ja muu juhlaväki niin Kouvolan kisakatsomossa kuin striimin välityksellä. On todella suuri kunnia päästä pitämään tänään puhe ja samalla edustaa Mikkelin kampusta tässä valmistujaisjuhlassa. Muutamankin kerran tätä taidettiin ehtiä kysymään, mutta vihdoin saan seisoa tässä ylpeänä ja valmistuneena.

Toivon, että jokainen teistä kanssavalmistuneista pystyy jakamaan tämän ilon ja ylpeyden saavutuksesta sekä matkasta kohti alati kehittyvää omaa asiantuntijuutta. Todistuspaperit ja tutkintonimikkeen käyttöoikeuden saaneena, on nyt oikea aika onnitella itseään.

Opiskeluvuosieni aikana pääsin näkemään Xamkin eri tasojen kautta. Alkuun olin opiskelumaailmaan palannut pienen taaperon äiti. Melko piakkoin löysin itseni opiskelijaryhmäni edustajana kehittämisfoorumeista sekä opiskelijakunta Kaakon edustajistosta. Promoottoriopintojen myötä tutuiksi tulivat eri kampukset kampustapahtumien juontohommissa hyörien, ja päästiinhän sitä Tallinnassakin käymään pariin otteeseen. On ollut melko makeaa kertoa suorittaneensa opintopisteitä glittermaalauksia tehden ja karaokea juontaen kaikkien huippujen työelämäprojektien lisäksi. Harjoittelun kautta sain nähdä Xamkin myös työpaikkana, kun pääsin hieman sitten harjoitteluakin pidemmäksi aikaa osaksi Xamk Pulsen avoimen AMK:n tiimiä. Jos kertoisin kaikista kokemuksista ja sattumuksista, mitä opintoaikaani on mahtunut, istuisimme täällä vielä huomisaamuna.

Huomasin käyttäneeni oppariseminaarissa melko paljon erilaisia urheilutermejä kuvaillessani prosessia ja sen valmistumista. Voisinkin todeta, että tapoja päästä maaliin on monia. Jollekin matka on voinut olla pikaisempi sprintti, kun taas jollekin toiselle opintomatka on voinut näyttäytyä hieman pidempänäkin maratonina. Omaa matkaani parhaiten voisikin kuvailla kalkkiviivoille saakka sillä, että paras tutkinto on valmis tutkinto. Viimeisten opiskeluvaiheiden valmistumisen jälkeen koin outoa tyhjyyden tunnetta. Tässäkö tää nyt oli ja mitä sitten seuraavaksi pyörivät mielessäni. Kannustan ottamaan tulevatkin vaiheet avoimin mielin vastaan, sillä yhden oven sulkeutuessa on mahdollista avata jokin aivan uusi.

Tässä kohti haluan kiittää liiketalouden yksikön lehtoreitamme ja henkilökuntaa, jotka ovat tukeneet, tsempanneet ja opettaneet ajattelemaan kriittisesti opintojen aikana. Lähetän kiitokset myös omalle tukiverkostolleni ja perheelleni, sillä ilman heitä tämä askel valmistumiseen olisi voinut jäädä puolitiehen. Huomaan opintojen aikana kasvaneeni myös ihmisenä sekä kohti alani asiantuntijuutta. Kun kaksi viikkoa sitten sain itse tradenomin tutkinnosta todistuksen, tuo aiemmin mainittu pieni taapero päätti eskarivuotensa. Yhdessä meille ovat avoinna syksyn uudet tuulet ja seikkailut. Monta kertaa tässäkin tilassa ehdin aloittaa esittelyni Xamk-paita päällä sanoin ”Olen Iina Hoteila, tuleva tradenomi”. Nyt alumnina kannan samaa hupparia ylpeydellä ollen valmis tradenomi.

Vielä kerran lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille, nyt on aika nauttia tästä saavutuksesta! Kiitos.