Xamkin kevään 2023 valmistumisjuhlaa vietettiin perjantaina 16.6.2023 Mikkelin kampukselta striimaten. Juhlassa kuultiin tuttuun tapaan myös valmistuvien terveisiä. Logistiikan insinööriksi valmistunut Topias Tarvainen edusti juhlassa Kotkan kampukselta valmistuneita.
Arvoisat juhlavieraat sekä koulun henkilökunta. On suuri kunnia-asia, että minua pyydettiin edustamaan Kotkan kampukselta valmistuneita tänä tärkeänä päivänä, kun kulunut lukuvuosi on saatu
päätökseen.
Muistan kirkkaasti vuoden 2020 lopputalven kun sain ajatuksen, että nyt on aika hankkia itselleni korkeakoulututkinto. Syynä tähän oli ennen kaikkea halu sivistää itseäni sekä kehittyä alalla, jolla olin tuossa vaiheessa työskennellyt jo yli 10 vuotta erilaisissa tehtävissä. Mieleeni tulee myös hetki, kun kotona
sanoin puolisolleni, että aivoni kaipaavat tekemistä! Koulutuslinjan sekä itse korkeakoulun valinta olivat nopeasti melko selkeät itselleni, kun olin kuullut paljon hyvää XAMK:ssa opiskelleelta ystävältäni etenkin Kotkan kampuksen logistiikan monimuotototeutuksesta, jonka myötä opiskelut oli mahdollista suorittaa myös päivätyön ohessa.
Lähestulkoon päivälleen kolme vuotta sitten kävin läpi XAMK:n tekniikan pääsykokeita, jotka käsitykseni mukaan poikkesivat järjestelyiltään hyvin paljon aiemmista pääsykokeista. Syynä tähän oli meille kaikille uusi tilanne, kun koronavirus oli kevään aikana rantautunut myös tänne Suomeen ja yhtäkkiä arkiset asiat kokivat suuria muutoksia mm. kasvomaskien ja käsidesipullojen tullessa osaksi päivittäistä tekemistämme.
Opiskeluajoissani pidin ennenkaikkea siitä, kuinka opintojen joustava toteutustapa sekä monipuoliset verkkokurssitarjonnat mahdollistivat jo opintojeni alkuvaiheessa oman opintorytmin, sekä itseäni kiinnostavien aiheiden valinnan liittyen erityisesti syventäviin opintoihin.
Jokaisella henkilöllähän on omanlaisensa elämäntilanne aina meneillään ja XAMK:n tietynlainen ketteryys ja joustavuus olivat ainakin minulle suuri apu perhe-arjen, työelämän sekä opintojen yhteensovittamisessa. Ensimmäisen lukuvuoteni suoritin työn ohessa tehden kouluhommia käytännössä kaikki
arki-illat. Vapaa-aikaa ei siis juurikaan jäänyt joitakin viikonloppuja lukuunottamatta. Muistan tuon yhtälön olleen melko raskas, mutta kuitenkin hyvin opettavainen.
Pari vuotta sitten keväällä saimme perheenlisäystä, joten tässä vaiheessa päätin hakea toiselle opintovuodelle opintovapaata töistäni. Voisin kai kuvailla toista lukuvuottani ehkä elämäni parhaaksi ajaksi, kun sain suorittaa opintoja omaan tahtiini kotoa käsin ja samalla nähdä tyttäreni vauvavuoden
lähietäisyydeltä.
Reilun vuoden mittainen opintovapaa mahdollisti myös valmistumiseni reilussa kahdessa vuodessa, joka oli myös hieman ehkä optimistinen tavoitteeni opintojeni alussa.
Sain logistiikan insinööriopintoni päätökseen joulukuussa 2022, eli melko tarkalleen puoli vuotta sitten. On oikeastaan tämän puheen kannalta melko hyväkin asia, että pöly on ns. ehtinyt hieman laskeutua opintojen jälkeen: Alkuvuodesta en nimittäin ihan vielä käsittänyt sitä, kuinka paljon tutkinto
onkaan vaikuttanut työuraani sekä ammatilliseen osaamiseen jo tässä vaiheessa.
Vaikka en kursseilta muistakaan enää siellä opetettuja detaljitason asioita, näen opintojen hyödyn enemmänkin isompana kuvana. Opintojen ansiosta tiedän nyt ennen kaikkea sen, mistä lähden tietoa etsimään sitä tarvittaessa. Ei pidä myöskään unohtaa verkostoitumisen tärkeyttä saman alan opiskelijoiden kanssa ja sitä, että vaikka opintoni koskivat jo ennestään melko
tuttua alaa, laajeni yleiskäsitykseni logistiikan alasta kertaheitolla jo opiskeluiden aloituksen myötä.
Valmistumiseni jälkeen otin myös uuden askeleen työurallani, joten voin kai nyt sanoa, että vuoden 2020 kevään yhteishakulomaketta täyttäessäni mielessäni pyörineet haaveet ovat nyt kaikki käytännössä toteutuneet. Nuo reilut kaksi opiskeluvuotta olivat ennen kaikkea hektiset ja työntäyteiset, mutta suuri kiitos tästä kuuluu myös loistavalle opiskeluryhmällemme, josta saadun vertaistuen ja avun merkitystä ei voi väheksyä! Haluan lähettää erityiskiitokset myös Kotkan kampuksen matematiikan opettajalle Lassi Salmiselle, joka sai aivoni “opiskeluasentoon” kertaheitolla heti ensimmäisenä syksynä. Kun vaatimustaso on asetettu sopivan korkealle, ruokkivat onnistumiset myös motivaatiota tekemisessä. Olen ottanut tuosta ajatuksesta
myös koppia työelämään.
Haluan toivottaa paljon onnea kaikille tutkinnoistaan valmistuneille ja hyvää kesää!