Syksyn valmistujaisjuhlia vietettiin maanantaina 19.12.2022 Mikkelin kampukselta striimaten. Juhlassa kuultiin tuttuun tapaan myös valmistuvien terveisiä. Kotkan kampukselta valmistuneita edusti liiketoiminnan logistiikan koulutuksesta tradenomiksi valmistunut Tiina Pakkanen.


Juhlapuhe 19.12.2022 Tiina Pakkanen

Arvoisat juhlavieraat ja valmistuneet,

Kun koronapandemia rantautui Suomeen keväällä 2020, olimme kaikki uuden edessä. Niin olin myös minä. Olin työskennellyt kuljetusalalla 15 vuotta ja pyöritellyt mielessäni oman ammattiosaamiseni vahvistamista. Rajoitusten vaikutukset työhön olivat suuret ja päätin että nyt on hyvä aika hakeutua kouluun, sillä pandemian kestoa ei kukaan voinut ennustaa. Liiketoiminnan logistiikan koulutusohjelman aloitin syksyllä 2020.

 

Syksyllä Kotkan kampuksen ovella olin kuin koulutaipaleensa aloittava ekaluokkalainen: jännittynyt mutta innostunut. Alkuun hyppy työminästä opiskelijarooliin oli hieman haastava, mutta kyllä ne käsitteet siitä avautuivat. Opintoja pystyikin Xamkissa valitsemaan laajasti oman mielenkiinnon mukaan ja kurssitarjonnasta olisi löytynyt paljon mielenkiintoisia kursseja. Lukukauden joulukuussa siirryimme kokonaan etäopetukseen, joka aiheutti niin opettajille kuin meille opiskelijoillekin haasteita mutta yhdessä opiskelimme teamsin käytön ja tästä voimme olla kiitollisia, sillä etätyö on työelämään tullut jäädäkseen. Etäopetuksessa olimmekin melkein loppuun asti omien opintojeni osalta.

 

Monille opiskelijoista etäopetus on ollut sosiaalisten kontaktien vähyyden ja uuden oppimisen kannalta haastavaa. Haluan kuitenkin muistuttaa, että vaikka opiskelu on tärkeää, on hyvä pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta. Kun opinnot tuntuvat vaikeilta eikä kirjoittaminen suju, on hyvä pitää tauko ja haukata vaikka hieman happea, uusin silmin moni asia lähtee aukeamaan. Vaikka itsekin asetin itselleni tavoiteaikataulun, ei siitä tule kurinalaisesti pitää kiinni. On oltava suopea itselleen. Jos valmistuminen venyy neljännelle vuodelle, niin venyy. Maailma odottaa kyllä.

 

Lopuksi haluaisin kiittää luokkatovereitani ja kaikkia opettajiani Kotkan kampuksella, erityisesti opinnäytetyönohjaajaani Anssi Salmea kannustavasta ohjaamisesta.

 

Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille!