Arvoisat juhlavieraat, opettajat, muu henkilökunta sekä erityisesti te vasta valmistuvat opiskelijat
Dear guests, teachers, staff and fellow graduating students
Mahtava päästä vihdoin itse tänne lavalle pitämään valmistuvan opiskelijan puhetta kuuden ja puolen vuoden opintotaipaleen jälkeen. Tässä on muutamat (kahdeksat) valmistujaisjuhlat tullut käytyä katsomassa ja viimein on oma vuoro päästä lavalle hakemaan se oma todistus. Nyt käy siis toteen se mantra, mitä olen opintojen ajan toistanut, välillä vähän epäröidenkin – kyllä miä vielä valmistun.
2013 kesällä pääsykokeissa jäin toiselle varasijalle terveydenhoitajakoulutukseen Kouvolaan, josta olen kotoisin. En kuitenkaan jäänyt odottamaan paikkaa varasijalta, sillä pääsin Mikkeliin opiskelemaan tuolloin ympäristöteknologiaa, josta kuitenkin myöhemmin vaihdoin sitten terveydenhoitajan koulutukseen. Ei siis ollut kaukana, että matka valmistumiseen olisi varmasti ollut hyvinkin erilainen. Vaikka valmistuisin silti samasta oppilaitoksesta ja samasta koulutuksesta olen iloinen, että uskalsin tehdä silloin päätöksen, joka tuntui silloin hullultakin.
Tällöin paljon oli kiinni uskaltamisesta. Piti uskaltaa jättää kaikki tuttu ja turvallinen ja lähteä opiskelemaan uudelle paikkakunnalle. Mikkeli oli minulle ensin vieras ja vain se opiskelukaupunki, ja matkustin melkein joka viikonlopuksi “kotiin”. Pikkuhiljaa Mikkelistä alkoi löytyä enemmän kavereita ja tekemistä. Aluksi vieraasta opiskelukaupungista on vuosien mittaan tullut enemmänkin kotikaupunki ja koti. Moni saattaa opiskelujen päättyessä muuttaa kuitenkin toiselle paikkakunnalle tai jopa eri maahan, mutta uskon, että Mikkelissä koettu opiskeluaika on sellaista, joka on jäänyt jokaisen mieleen ja Mikkelillä on aina erityinen paikka sydämessä.
Monesti kysytään mitä opiskelusta on jäänyt päällimmäisenä mieleen.
Monesti kysytään mitä opiskelusta on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Mutta tähän en osaisi vastata vain yhtä asiaa, sillä tästä ajasta ja koulusta on jäänyt mieleen niin paljon uskomattomia tilanteita ja kokemuksia, kuten benji-hyppy Kirkkopuistossa koulun edustajana, kaikki lukuisat opiskelijatapahtumat, joita olen päässyt myös järjestämään, ja bussissa vietetyt maakuntamatkat. Eikä pidä unohtaa Labraa ja Puskaa (opiskelijat te kyllä tiedätte, mistä puhun) tai kaikkea sitä saamaani osaamista kymmenestä eri harjoittelupaikasta 80 opintopisteen edestä.
Olen päässyt toteuttamaan unelmiani, kuten asumaan puoli vuotta ulkomailla vaihdossa Thaimaassa sekä Saksassa. Erityisesti mieleen ovat jääneet kuitenkin ihmiset. Olen päässyt tutustumaan satoihin uusiin ihmisiin ja löytänyt parhaat ystäväni. Kaikesta tästä huolimatta tärkeintä on kuitenkin ollut se arki, nähdä tutut ryhmäläiset ja kaverit päivittäin, se vertaistuki ja yhteisöllisyys, jonka täällä kampuksella olen saanut kokea niin opiskelijoiden kuin opettajien ja henkilökunnankin puolesta. Sitä tulee kyllä ikävä.
Tässä kohtaa on pakko mainita opiskelija-aktiivitoiminta. Ilman sitä ei opintoni tietysti olisi kestäneet näin kauan, mutta ennen kaikkea ilman niitä kokemuksia, mahdollisuuksia kehittyä, oppia uutta ja haastaa osaamistani, en myöskään olisi tässä samana ihmisenä. Ehdin opintojen aikana sekä välissä toimimaan opiskelijayhdistys Mistelissä ja Sokassa, opiskelijakunta MAMOKissa kaksi vuotta hallituksen puheenjohtajana ja pääsin rakentamaan opiskelijakunta Kaakkoa, jonka edustajistossa olen sen jälkeen toiminut vielä kolme vuotta. Opiskelijakuntatoiminnan takia opintojen viivästyminen on varmasti nostanut erityisesti äitini verenpainetta, mutta taipaleeni tässä koulussa ei olisi ollut sama ilman niitä kaikkia ihmisiä, joihin tuon toiminnan kautta pääsin tutustumaan ja säilyneet elämässä sen jälkeenkin.
Sanotaan, että opiskelijaelämä on ihmisen parasta aikaa ja tähän voin itse täysin yhtyä…
Sanotaan, että opiskelijaelämä on ihmisen parasta aikaa ja tähän voin itse täysin yhtyä, mutta lisäämällä siihen perään, että se voi olla myös elämän rankinta aikaa. Varsinkin nykypäivänä opiskelijan paineet ja tavoitteet on nostettu huippuunsa niin itsensä, koulun kuin valtionkin puolesta. Pitää opiskella tehokkaasti, määrätietoisesti, hyvin arvosanoin, käydä töissä samalla ja valmistua ajallaan. Samalla pitää tietysti jossain välissä syödä säännöllisesti, nukkua riittävästi ja hoitaa muu sosiaalinen elämä ja mahdollinen perhe.
Minä en tavoiteajassa valmistumisessa onnistunut, mutta täällä silti ollaan. Voin kuitenkin allekirjoittaa kaikki samat odotukset ja vaatimukset, jotka opiskelijoiden päälle kaadetaan ja niistä kärsitään. En silti vaihtaisi päivääkään, tai ehkä muutaman, jos totta puhutaan, mutta kantapään kautta voi onneksi myös oppia.
Student life have been best time of my life! And I’m sure that many of you can say the same thing. We have got so many new experiences and meet so many new people, even find some of our best friends on this time. We have made some relationships that will stay rest of our lives. We made our dreams come true! I also believe that Mikkeli as a place of our studies will stay in our hearts even if we wouldn’t stay here.
But student life is not always so easy. It’s the time when we might need to move to different city or country. Independence can become tricky and we might feel somehow lost. Still I believe these studies have cave us all so much and we would not be the same persons as we are now without this time.
Even I think I’m still as lost or even more when I started these studies. But for sure I have enjoyed this journey! And I hope all of you graduating students can say the same!
Now we have finally got what we here came for, the graduation. And we all can be so proud ourselves to do that!
Viimein ollaan täällä ja voidaan sanoa, että teimme sen, valmistuimme.
Viimein ollaan täällä ja voidaan sanoa, että teimme sen, valmistuimme. Ja saamme olla siitä, anteeksi kirosana, helvetin ylpeitä.
Haluan kuitenkin muistuttaa erityisesti teitä tulevat terveysalan ammattilaiset, kollegat. Meidän alalla ihmisillä on suuri halu tehdä työtä hyvin ja huolella, mutta se voi kääntyä myös itseään vastaan ja uuvuttaa. Pitäkää siis ensisijaisesti huolta itsestänne, mutta myös työkavereista!
Lopuksi haluan kiittää meidän opettajia ja opiskelijavastaavaa, kiitos Elina! Te olette jaksaneet kannustaa ja uskoa sen, että kyllä myö vielä valmistutaa. Ja pahoittelut niistä viime tipassa, ja joskus myöhässäkin palautetuista tehtävistä ja raporteista. Kiitos myös ystävät ja perhe, teidän tuki on ollut korvaamaton ja auttanut jaksamaan, ei niin hyvinäkin aikoina! Kiitos oma ryhmä, joka on muistutellut deadlineista ja laittanu kuvia monisteista, jotka on jo hukkunut, kiitos vertaistuesta! Ja viimeisenä kiitos Annille, en olisi parempaa oppariparia voinu edes toivoa. Et oo täällä tänää, mutta tiedän, että saat nää kiitokset kuitenkin eli suuri kiitos sulle meidän vuoden mittaisesta yhteisestä urakasta tarkastella opiskelija-aktiivien henkistä jaksamista ja uupumusriskiä koko suomen tasolla!
So, finally, if I would have a glass I would say “let’s raise our glasses for a toast for us, for the good memories and for the future.”
Nyt juhlitaan ja nostetaan tänään malja meille, hyville muistoille ja tulevaisuudelle. Olemme ansainneet tämän ja Juha Tapion sanoin, nyt on Sun aikasi loistaa.
Riikka Peni, terveydenhoitaja (AMK)