Hyvä juhlaväki, valmistuvat ja koulun henkilökunta. Ensimmäiseksi onnittelut valmistuville opiskelijoille! First of all congratulations to the graduating students!

Tämä korona-kevät on vaikuttanu luonnollisesti kaikkien meidän elämäämme sekä opiskeluun. Me kaikki valmistuneet saamme olla ylpeitä itsestämme, että poikkeusoloista huolimatta saimme opinnot maaliin. Koronastahan voisi puhua kyllästymisee asti, mutta minusta meidän kaikkien valmistuvien on tärkeintä keskittyä tulevaisuuteen ja omiin tavoitteisiimme. Niihin voimme nimittäin vaikuttaa.

Kaikkien opiskelijoiden koulutiellä on varmasti ollu kuoppa, jos toinenki. Omalla kohdalla monimuoto-opintojen, työelämän sekä opintojen nopeuttaminen puolella vuodella oli kieltämättä tiukka rutistus, kuitenkin tästäkin selvittiin. Fiilis valmistumisesta on itselläni aivan huikea! Teidän kaikkien valmistuneiden tulisi olla itsestänne äärettömän ylpeitä, sillä olette selättäneet monet haasteet.

Itselleni koulusta jää varmasti isoimpana asiana mieleen työni projektikoordinaattorina Asuntomessut Kouvolassa 2019 projektissa, missä työskentelin koulun henkilökunnan sekä opiskelijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä. Tämä projekti oli varmasti edukseni nyt keväällä töitä hakiessani. Tällä hetkellä nimittäin työskentelen Helsingissä Canon Oy:lle, osana Business operations tiimiä. En olis uskonut koulutukseen hakiessa, kuinka paljon tulisin saavuttamaan tutkinnon ohella.

Toivon kaikkien kanssavalmistuvien pystyvän samaistumaan siihen, kun totean että kyllä tästä tutkinnosta on jo nyt ollut isompi hyöty, kuin hakiessa osasi edes ajatella! Kuitenkin tämä tutkinto on vasta alkua ja meidän kaikkien täytyy nyt keskittyä tulevaisuuteen. On lähdettävä ylpeänä ja itsevarmana raivaamaan omaa paikkaansa maailmassa. Itse aijon juhlistaa valmistumista kakku kahveilla perheen kanssa sekä kilistellä kuplivalla. Mielestäni vähintään sen jokainen valmistuva ansaitsee.

Haluan toivottaa vielä kerran paljon onnea kaikille nyt valmistuville sekä rohkeutta jahdata omia tavoitteitaan! Finally congratulations once again and wish us good luck with the future ahead of us!

 

Kiitos, thank you.

Jenni Porvari, tradenomi (AMK)

Kuvat: Petra Laherto

Jaa sivu