Yhteisöpedagogiksi (AMK) valmistunut Tomi Vaara piti valmistuvan opiskelijan puheenvuoron Mikkelissä 21.12.2017.
Hyvä juhlaväki, arvon opettajat sekä muu henkilökunta
ja ennen kaikkea te kaikki vastavalmistuneet opiskelijatoverit.
On suuri kunnia olla täällä edessänne, pitämässä valmistuvan opiskelijan puhetta tänä päivänä, jota meistä kaikki varmasti ovat odottaneet. Samalla kuitenkin tämä päivä on tullut nopeammin, kun varmasti kukaan meistä olisi uskonutkaan. Ainakin itsellä tuntuu, että vastahan sitä ensimmäistä kertaa astui Mikkelin kampuksen tiloihin uutena opiskelijana, ja nyt yhtäkkiä olenkin todistus kourassa pitämässä puhetta valmistuvana opiskelijana.
Olen käynyt monenmoisia keskusteluja muiden nyt valmistuneiden opiskelijoiden kanssa valmistumisesta ja sen jälkeisestä ajasta. Keskusteluiden kautta on välittynyt niin ilon että onnellisuuden tunnetta kuin myös pelkoa ja ahdistusta. Toisaalta iloitaan siitä, että vihdoin monen vuoden työ on takana päin ja päivittäinen rahan käytön tarkkaan suunnitteleminen ja ainaisten makaronin ja nuudelin syöminen on ohitse. Edessä siintää työelämä, ja esseiden ja harjoitustöiden tekeminen on pian pelkkä muisto. Myös se iso ja ylitse pääsemätön opinnäytetyökin on kukistettu.
Mitä tehdä nyt, kun yksi ovi takana sulkeutuu ja tuttu, sekä turvallinen kouluympäristö jää taakse.
Kuitenkin toisaalta takaraivossa voi tuntea pelkoa. Mitä tehdä nyt, kun yksi ovi takana sulkeutuu ja tuttu, sekä turvallinen kouluympäristö jää taakse. Ihmiset, jota olemme nähneet monia vuosia päivittäin, muuttavatkin nyt ehkä toiselle paikkakunnalle ja sille ihanalle opettajalle, joka aina oli valmis auttamaan ja tukemaan sinua epätoivon kynnyksellä, ei voikaan enää lähettää sähköpostia. Nyt meitä odottaakin se ennen kaukaiselta tuntunut työelämä.
Ilon ja onnellisuuden lisäksi, on myös minulla noussut silloin tällöin pintaan pelon ja ahdistuksen tunne. Nämä kolme ja puolivuotta, jotka olen ensin viettänyt Mamkin ja sen jälkeen Xamkin Mikkelin kampuksella, ovat antaneet ja tarjonneet niin paljon kokemuksia, ihmissuhteita ja ennen kaikkea hyviä ja mahtavia muistoja.
Jos alkaisin luettelemaan kaikkia Xamkista ja yhteisöpedagogin koulutuksesta jääneitä lämmöllä muistettavia hetkiä, istuisimme täällä pitkään yöhön. Mieleenpainuvimmat hetken liittyvät kuitenkin yhteisiin hetkiimme luokkani kanssa niin erilaisissa miljöissä. Välissä istuimme rauhassa tunneilla opiskelemassa ja DeXin kahvilassa naurun raikuessa juttelemassa, ja taas äkkiä olimmekin Hangon saaristossa leirikurssilla, jonka aikana taivaalta satoi veden lisäksi mummoja ja elefantteja. Tai siltä ainakin tuntui, kun boksereissa keskellä yötä kaatosateessa ja myrskyssä yritettiin pistää rintamamiesteltan tukikeppejä uudelleen pystyyn.
Luokkani kanssa viettämien hetkien lisäksi on myös minun pakko mainita koulutieltä myös muutamia muita mieleenpainuvia hetkiä ja ihmisiä. Opiskelijakunta MAMOKin ja opiskelijayhdistys Sokka ry:n hallituksissa istuminen on tarjonnut normaalin koulutyön ohelle opiskelija-aktiivin toimintaa. Se on myös pitänyt huolen, että kalenteri pysyy varmasti täynnä ja että koulutyöhön liittyvät deadlinet lähestyvät entistäkin nopeammin. Samalla niiden molempien kautta on tullut opittua niin paljon esimerkiksi vaikuttamisesta ja yhdistystyöstä, kuin omasta itsestäänkin. Oppien lisäksi aktiivitoiminta on samalla antanut elinikäisiä ystäviä myös oman koulutusalan ulkopuolelta.
Vaihtokokemukseni, joka tämän koulun avulla mahdollistui, tarjosi minulle myös työpaikan toisesta maasta.
Viimeisin kokemus opiskelijana, oli harjoitteluvaihtoni Pohjois-Norjassa, josta myös tätä juhlaa varten saavuin takaisin Mikkeliin tiistaina. On upeaa, että Xamkin slogan ”Kampuksena koko maailma”, ei jää pelkäksi puheeksi, vaan koulustamme on oikeasti mahdollisuus lähteä kaikilta koulutusaloilta suorittamaan opintoja tai harjoittelujaksojaa maailmalle. Minulle se tarjosi upeita kokemuksia Suomen rajojen toiselta puolen ja voin iloikseni sanoa, että myös muuttokärry lähtee huomenna kiitämään kohti Norjan pohjoisosaa. Vaihtokokemukseni, joka tämän koulun avulla mahdollistui, tarjosi minulle myös työpaikan toisesta maasta.
Mutta mitä nyt, kun kaikki nämä, tutut ja turvalliset hetket ja ympäristöt Mikkelistä jäävät taakse, ja niitä kaikkia rakkaita opiskelujen ja aktiivitoiminnan kautta tulleita ystäviä ei näekään enää päivittäin? Edessä odottaa suuri tuntematon.
Meidän kaikkien valmistuvien opiskelijoiden on aika laittaa opiskeluelämän muistot tiukasti sydämiimme ja iloittava siitä, mitä olemme saaneet näiden vuosien aikana kokea. Suuri tuntematon joka koulun seinien toisella puolella odottaa voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta, ja mieleen voi tulla kysymys: ”Olenko minä valmis?” Haluan sanoa meille jokaiselle valmistuvalle opiskelijalle, että kyllä me olemme. Se, että istumme nyt täällä valmistuneina opiskelijoina, ei ole itsestään selvää. Kotimaamme, joka vietti tänään sadatta itsenäisyyspäivää, on antanut totta kai meille kaikille äärimäisen hyvät lähtökohdat opiskelulle. oisaalta, Mikkelin kampuksemme, on täynnä rautaista opetus- ja muuta henkilökuntaa, joita meidän tulee myös kiittää kuluneista opiskeluhetkistä.
Meistä jokainen on tehnyt ihan käsittämättömän suuren työn ja meillä on täysi oikeus olla siitä ylpeitä.
Mutta loppujen lopuksi, se että olemme nyt täällä, valmistuneita opiskelijoina, riippuu kuitenkin suurimmaksi osaksi meistä itsestämme. Meistä jokainen on tehnyt ihan käsittämättömän suuren työn ja meillä on täysi oikeus olla siitä ylpeitä.
Haluankin, että jokainen teistä, rakkaat opiskelijatoverit, ovat tänään onnellisia ja rinta rottingilla ylpeitä itsestänne ja siinä vierellänne istuvista valmistuneista tovereistanne. Juuri te, olette nousseet aamuisin tunneille, kirjoittaneet monta sataa sivua esseitä ja raportteja sekä selvinneet jokaisesta eteen tulleista tenteistä. Juuri te, olette elämän muiden osa-alueiden haasteiden rinnalla, hankkineet itsellenne tutkinnon. Muistakaa taputtaa myös siinä vieressänne olevia tovereitanne olalle onnitellen ja kiittäen. Meistä jokainen on tehnyt suuren työn itsenäisesti, mutta olisivatko nämä 3 ja puolivuotta onnistuneet tai varsinkaan olleet näin hauskoja ja lämpimiä hetkiä täynnä ilman niitä, vieressänne olevia ihmisiä.
On varmasti täysin normaalia tuntea jännitystä vatsanpohjassa ja miettiä, mitä vuoden vaihteen jälkeen tapahtuu – teemmehän sentään suuren askeleen elämässämme. Haluan kuitenkin, että tänään, 21.päivä joulukuuta, meistä jokainen keskittyy vain iloitsemiseen ja juhlimiseen toistemme kanssa ja nostaa tänään maljan meille kaikille ja varsinkin juuri itsellesi. Sinä, todistus kourassa oleva valmistunut opiskelija, olet ansainnut olla ylpeä itsestäsi ja muista tehdä tästä päivästä ikimuistoinen. Tulevaisuus odottaa sinua ja koko maailma on sinulle avoin.
Kiitos paljon!
