Mikkeliläinen sairaanhoitaja Reeta Hurskainen aloitti viime syksynä YAMK-opinnot, vaihtoi esimiestehtäviin ja rutistaa nyt opinnäytetyötä valmiiksi ennen esikoisen syntymää.

Sairaanhoitajaopinnot hän aloitti Savonlinnassa ja valmistui Mikkelistä vuonna 2013. Jo opiskeluaikana oli selvää, että opinnot saavat jatkoa.

Neljä ensimmäistä työvuotta hän teki vuorotöitä teho-osastolla ja opiskeli siinä sivussa hoitotiedettä.

”Aloin sitten miettiä, opiskellako lisää hoitotieteitä vai YAMK-tutkinto. Huomasin, että YAMK rinnastetaan yliopistotutkintoon ja sen jälkeen voi opiskella 30 opintopistettä pedagogisia opintoja eli kaikki on mahdollista.”

Syksyllä 2017 hän aloitti monialaisen toimintakyvyn edistämisen YAMK-opinnot Savonlinnassa. Matkat sujuvat kimppakyydillä viiden muun mikkeliläisopiskelijan kanssa.

Pian opintojen alettua hänet valittiin palveluesimieheksi Terveystalolle, ja työt ajoittuvat nyt aamukahdeksan ja iltaseitsemän välille.

Häntä kiinnostavat etenkin johtamisen ja kehittämisen valinnaiset opinnot, joita voi napsia oman kiinnostuksen mukaan.

”Kun jään äitiysvapaalle tammikuussa, teen sen jälkeen lisää vapaavalintaisia opintoja omaan tahtiini.”

Opinnäytetyö hyödyttää omaa työtä

Parhaillaan hän työstää vauhdilla opinnäytetyötä, joka nivoutuu työpaikalla menossa olevaan kehittämisprosessiin. Opinnäytepuserrus karsi muut menot hetkeksi.

”Tämäntyyppinen kehittämistyö olisi tehtävä joka tapauksessa. Arjessa tuskin pystyisi syventymään aiheeseen yhtä hyvin. Teen toimintatutkimusta, mutta tuskin ilman opintoja se olisi löytynyt tutkimusmenetelmäksi. On suuri plussa, että opinnäytetyöstäni hyötyvät kaikki. Sain kehittämispäivässä hyvää palautetta, vaikka työ oli vasta alussa.”

Oman lisämausteensa opintoihin tuo, että myös aviomies pusertaa omaa YAMK-opinnäytetyötään samaan aikaan. Pariskunta teki keväällä kunnon reissun maailmalle ja piti kesäloman.

”Pidän jaksamisestani huolta. Lähipäiviksi olen ottanut palkattomia vapaita, jotta viikonloppuina voi tehdä kouluhommia. Jos työvuorojen takia en ole päässyt lähipäiviin, opettajat ovat antaneet korvaavia tehtäviä eli oppilaitos joustaa hyvin.”

Opiskelu antaa ajattelemista

Opiskelijaryhmässä on eri-ikäisiä sosiaali- ja terveysalalla osaajia, jotka työskentelevät niin vanhusten, nuorten, työttömien kuin kuntoutuksessa olevien kanssa.

”Ihmisten erilainen tausta on rikkaus, kun teemme ryhmätöitä. Osa opiskelijoista tekee koulutehtäviä öisin, osa on ottanut opintovapaata. En ota nyt stressiä kouluhommista, vaan katson ensin, kuka perheeseemme syntyy tammikuussa.”

Hän suosittelee YAMK-opintoja muillekin, sillä ne voi räätälöidä tukemaan omaa työtä.

”Opiskelu antaa hyvän rakosen miettiä, miten voi kehittää itseään vaihtamatta alaa tai mitä haluaa ylipäätään tehdä elämällään.”

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Jaa sivu