Johanna Sinimäki on 1. vuoden yhteisöpedagogiopiskelija. Tässä hän kertoo koulupäivistään.

06:50
Herätys soi. Ylös sängystä ja suihkuun. Kahdeksan aamuina ei turhia jahkailla, joten vaatteet päälle, aamupalaa ja kampusta kohti.

08:00
Päivän ensimmäinen tunti, Nuorten kasvuympäristöt. Kurssilla teemme ryhmätyötä aiheesta Nuoret ja työelämä, mutta tällä tunnilla keskustelemme kuitenkin nuorten syrjäytymisestä.

09:10
Kahvia!

10:45
Tunti päättyy ja on ruoan aika, joten suuntaamme luokkalaisten kanssa Dexiin syömään.

11:15
Käyn hakemassa Xamkin viestintäpalveluiden toimistolta Xamkin t-paidan itselleni, sillä lähden seuraavalla viikolla promoottorina markkinoimaan Xamkia Ouluun.

11:30
HOPS-keskustelun aika. Ensimmäisenä vuonna HOPS-keskustelut käydään pienryhmissä, ja niiden tarkoitus on kartoittaa jokaisen opiskelijan tilannetta. Itse nopeutan opintoja, joten koin keskustelun hyvin tarpeelliseksi.

13:30
Koulu päättyy, mutta vielä en lähde kotiin, vaan jään tekemään tehtäviä koululle. Suoritan normiopintojen lisäksi vielä montaa kurssia samaan aikaan itsenäisenä, joten tehtävien tekemiselle on pakko varata normaalia enemmän aikaa.

15:00
Alkaa olla nälkä, joten kerään kimpsut ja kampsut ja suuntaan kohti kotia.

15:45
Otan imurin käteen ja siivoan kämpän. Myös tiskivuori saa kyytiä. Aloitan myös pakkaamisen torstaita varten, jolloin lähden Ouluun vähän pidemmäksi aikaa. Onneksi opettajien kanssa saa hyvin sovittua mahdolliset poissaolot, ja kuuden tunnin junamatka on antoisaa aikaa opiskeluun.

17:00
Lautapelejä koululla. Ihanat tuutorit ovat järjestäneet meille tekemistä, niin saa muutakin ajateltavaa kuin opiskelut.

21:00
Docventures-leffakerho Päämajalla, jee! Viikon paras tv-ohjelma, ja se on mun mielestä kivempaa kattoa porukan kanssa kuin yksin.

23:30
Vihdoin kotona, väsyttää ja nälättää. Yleensä päivät ei oo näin hektisiä. Syön iltapalaa, laitan herätyksen soimaan ja rojahdan sängylle. Hyvää yötä!

 

Kirjoita kommentti

*