Hankkeessa pilotoidaan poistotekstiilien keräystä ja lajittelua sekä innovoidaan uusia tapoja kierrätysmateriaalin tehokkaampaan hyödyntämiseen.

Tekstiilien kierrätys Euroopassa on tehostumassa ja Suomessa kuntien tulee järjestää tekstiilijätteen alueellinen vastaanotto jo 1.1.2023 alkaen. Poistotekstiilien kustannustehokkaat keräys- ja lajitteluprosessit sekä kerätyn materiaalin monipuolinen hyödyntäminen ovat avainasemassa onnistuneen tekstiilikiertotalouden aikaansaamiseksi. Poistotekstiilikeräys on kuitenkin vielä uutta niin kuluttajille kuin muillekin toimijoille. Tehokas tekstiilien kiertotalous vaatii kattavaa viestintää ja ohjausta.

Pilotointeja ja uusia avauksia

Mekstiili-hankkeen tavoitteena on luoda Etelä-Savoon soveltuvimmat poistotekstiilin lajittelu-, keräys- ja käsittelymenetelmien toimintamallit. Tavoitteena on pilotoida parhaimpia käytäntöjä ja edistää Etelä-Savon aluetta tekstiilikiertotalouteen siirtymisessä sekä kasvattaa materiaalien kierrätysastetta. Lisäksi tavoitteena on luoda uusia innovatiivisia tuoteaihioita ja -avauksia yhteistyössä yritysten kanssa vahvistamaan alueen kilpailukykyä.

Hankkeessa tehdään laajaa yhteistyötä alueen yritysten, yhdistysten, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa. Kuluttajia osallistetaan jo suunnitteluvaiheessa ja kerättyä palautetta hyödynnetään myös toiminnan kehittämisessä. Kuluttajaohjeistuksella ja muulla viestinnällä vaikutetaan kerätyn poistotekstiilin laatuun ja määrään.

Mekstiilin tOimenpiteet 

Mekstiili-hankkeen toimenpiteet jakaantuvat viiteen työpakettiin (TP1–TP5):

  • TP 1. Tehokas keräysmalli poistotekstiileille   
  • TP 2. Poistotekstiilien innovatiiviset lajittelumallit – demonstraatioilla kohti käytäntöä  
  • TP 3. Uudet avaukset – kerätyn poistotekstiilin tuoteinnovaatiot  
  • TP 4. Liiketoiminnan kehittäminen poistotekstiilimateriaalin hyödyntämiseksi   
  • TP 5. Viestintä ja tiedottaminen 

 

Tekstiilien kierrätyksen uusia toimintamalleja

Tekstiilikiertotalouteen sisältyy vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia, joilla voidaan edistää kiertotalousliiketoimintaa ja luonnonvarojen kestävämpää käyttöä. Hankkeen avulla luodaan tehokkaita ja monistettavia tekstiilien kierrätyksen toimintamalleja, joilla voidaan nostaa tekstiilien kierrätysastetta. Mekstiili-hanke tukee Etelä-Savon alueen yritysten vihreää siirtymää, edistää yritysten kannattavuutta ja elinvoimaa ja luo maakunnalle mahdollisuuden profiloitua tekstiilikiertotaloudessa vahvana kansallisena osaajana sekä yhteistyökumppanina.

Mekstiili – Tehokasta tekstiilikiertotaloutta Etelä-Savoon on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Metsäsairila Oy:n ja ViaDia Mikkeli ry:n yhteinen ryhmähanke. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto. Xamkin budjetti hankkeessa on 200 328 € ja EU-tuen määrä 160 262 €.

Osallistu ja vaikuta

Oikeassa sivupalkissa on hankkeen yhteyshenkilöt eri organisaatioissa. Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat olla mukana kehittämässä tekstiilikiertotaloutta Etelä-Savossa. Voit myös jättää oman ideasi ja/tai yhteydenottopyynnön tämän lomakkeen kautta.

Hankkeen toimenpiteitä ja tuloksia

Tapahtumat

Julkaisuja

Mekstiili-hanke mediassa

Lisätietoja

Xamk
Vuokko Malk
TKI-asiantuntija
vuokko.malk(at)xamk.fi
+358 40 647 4809

Hanne Soininen
tutkimusryhmäpäällikkö
+358 400 869 952
hanne.soininen(at)xamk.fi

Miia Sourander
tutkimusinsinööri
miia.sourander(at)xamk.fi
+358 50 466 6880

Metsäsairila Oy
Soili Maunula
jätehuoltoinsinööri
+35844 755 8207
soili.maunula(at)metsasairila.fi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Johanna Järvinen
kiertotalousasiantuntija
+358 50 465 5320
johanna.jarvinen(at)mikseimikkeli.fi

ViaDia Mikkeli ry
Erno Gynther
projektityöntekijä
+358 50 345 6474
erno.gynther(at)viadia.fi

Tietosuojaseloste

Faktat

Mekstiili - Tehokasta tekstiilikiertotaloutta Etelä-Savoon

01.11.2022 – 31.10.2024

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Osatoteuttajat: Metsäsairila Oy, ViaDia Mikkeli ry, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 482 190 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 200 328 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto