Hankkeessa innovoitiin uusia toimintatapoja poistotekstiilien keräykseen, lajitteluun ja monipuoliseen hyödyntämiseen.

Hanke on päättynyt.

Uutta liiketoimintaa etelä-Savoon

Mekstiili-suunnitteluhankkeessa (1.6.2021-28.2.2022) koottiin laaja yhteistyöverkosto, jonka voimin innovoitiin uusia toimintatapoja poistotekstiilien keräykseen, lajitteluun ja monipuoliseen hyödyntämiseen. Suunnitteluhankkeen aikana kontaktoitiin lähialueen kuntia, jäteyhtiöitä sekä muita poistotekstiilin keräykseen ja kierrätykseen liittyviä sidosryhmiä, kuten yrityksiä, pienyrittäjiä, yhdistyksiä ja oppilaitoksia sekä potentiaalisia hankekumppaneita.

Tavoitteena oli luoda Mikkelin ympärille alueellinen verkosto, joka mahdollistaisi kunnille resurssiviisaan tavan vastata jätelakiesityksen velvoitteisiin. Lisäksi selvitettiin potentiaalisia yhteistyökumppaneita laajemminkin valtakunnan tasolla. Tavoitteena oli edistää uuden, kestävän liiketoiminnan syntymistä Etelä-Savon alueelle.

Mekstiili suunnitteluhankkeen työpaketit

  • TP 1: Keräystapojen kartoitus
  • TP 2: Selvitys lajittelun vaihtoehdoista
  • TP 3: Uudelleenkäyttöjärjestelmien innovointi
  • TP 4: Tekstiilinkierrätys työllistäjänä
  • TP 5: Viestintä ja kehittämissuunnitelmat

 

Rahoittaja ja yhteistyökumppanit

Mekstiili-suunnitteluhanke sai rahoituksen Etelä-Savon maakuntaliitosta, maakunnan omaehtoisen kehittämisen määrärahastaHanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu OyYhteistyökumppaneita olivat Metsäsairila Oy, Mikkelin Toimintakeskus ry, ViaDia Mikkeli ry ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy.

Hankkeen taustaa

EU-direktiivi velvoittaa jäsenmaita järjestämään poistotekstiilien erilliskeräyksen vuodesta 2025 lähtien. Poistotekstiili on omistajalleen tarpeetonta tekstiiliä, joka sisältää sekä tekstiilijätteet että käytetyt ja ehjät tekstiilit eli tekstiilituotteet. Suomen Valtioneuvosto on hyväksynyt jätelakiesityksen, jonka mukaan poistotekstiilin alueellinen vastaanotto alkaisi Suomessa jo vuoden 2023 alusta lähtien.

Hankkeen toimenpiteitä ja tuloksia

Mekstiilin webinaarit 13.12.2021 ja 1.2.2022

Tekstiilikiertotalouden monet mahdollisuudet -webinaari maanantaina 13.12.2021 klo 9-12.
Webinaaria ei tallennettu. Ohessa puhujien esitysmateriaalit:

Kohti resurssiviisasta tekstiilikiertotaloutta tiistaina 1.2.2022 klo 9-12.
Webinaaria ei tallennettu. Ohessa puhujien esitysmateriaalit:

 

POISTOTEKSTIILIEN KERÄYSKOKEILU KIEPISSÄ 21.2.-4.3.2022

Lisätietoja Länsi-Savossa 21.-27.2.2022
https://www.lansi-savo.fi/kaupalliset/4478865

 

Hankkeen Julkaisuja

Hankkeen loppujulkaisu (artikkelikokoelma):
Mekstiili-suunnitteluhanke. Kohti resurssiviisasta poistotekstiilien hyödyntämistä
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-416-4

Artikkelit Xamkin READ-verkkolehdessä:

Artikkeli Xamkin Metsä, ympäristö ja energia -vahvuusalan vuosijulkaisussa

Mekstiili-suunnitteluhanke mediassa

  • 12.2.2022 Länsi-Savon toimitettu juttu printtilehdessä ja lehden verkkosivuilla:
    https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/4475546
    (Mikkeliläinen riepu viedään ensi vuonna käsiteltäväksi Paimioon – Xamkin hankkeessa haetaan ratkaisuja kuluttajaystävälliseen poistotekstiilin keruuseen)
  • 22.2.2022 Juttu Länsi-Savon printtilehdessä ja näköislehdessä
  • 23.2.2022 Radiohaastattelu Yle Mikkeli
  • 23.2.2022 Juttu Ylen verkkosivuilla:
    https://yle.fi/uutiset/3-12329945
    (Vanhat vaatteet ja risaiset rääsyt kierrätykseen Mikkelissä! Mekstiili-hanke ennakoi kierrätystä vaativaa lakimuutosta)
  • 8.3.2022 Länsi-Savon toimitettu juttu lehden verkkosivuilla:
    https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/4506003
    (Mikkeli keräsi kaksi viikkoa poistotekstiilejä: saaliiksi jäi 10 000 kiloa perattavaa)
  • 8.3.2022 Toimittajan kommentti edelliseen juttuun:
    https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/4505991
    (Kommentti: Tekstiilin on kierrettävä helposti)
  • 11.3.2022 Juttu Ylen verkkosivuilla:
    https://yle.fi/uutiset/3-12354026
    (Mikkelissä kerättiin 10 000 kiloa kierrätystekstiiliä – rääsyistä voi tulla vaikka akustiikkalevyjä)

Lisätietoja

Kati Jordan
projektipäällikkö
puh. 050 357 9395
kati.jordan(at)xamk.fi

Miia Sourander
tutkimusinsinööri
puh. 050 466 6880
miia.sourander(at)xamk.fi

Hanne Soininen
tutkimuspäällikkö
puh. 0400 869 952
hanne.soininen(at)xamk.fi

Tietosuojaseloste

Ajankohtaista

Mekstiili kehittää tekstiilien kiertotaloutta Etelä-Savossa

Kohti resurssiviisasta tekstiilikiertotaloutta Tänä vuonna tehdyn tekstiilivirtaselvityksen mukaan suomalainen kulutti vuonna 2019 vaatteita ja kodintekstiilejä 11,3 kiloa henkeä kohden. Nykyisellään iso osa poistotekstiilistä päätyy polttoon. Tähän on kuitenkin tulossa muutos, kun vuodesta 2025 lähtien EU-direktiivi velvoittaa jäsenmaita järjestämään poistotekstiileille erilliskeräyksen. Suomen tavoitteena on olla tekstiilien kiertotalouden edelläkävijämaa. Suomen Valtioneuvosto onkin hyväksynyt jätelakiesityksen, jonka mukaan poistotekstiilin...

Faktat

Mekstiili suunnitteluhanke

01.06.2021 – 28.02.2022

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

Muut kumppanit: Metsäsairila Oy, ViaDia Mikkeli ry, Mikkelin Toimintakeskus ry, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 79 336 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 79 336 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto, maakunnan omaehtoisen kehittämisen määrärahasta