Logistiikka-alan kehittämisympäristö integroi yritysten kehittämistarpeet, oppilaitokset sekä eri kehittäjätahot ja toi uutta elinvoimaa Kymenlaaksoon

Hanke toteutettiin 01.01.2016 – 30.3.2018

tavoitteet

Hankkeen tavoitteena oli perustaa Logistiikkaverstas Kymenlaaksoon sekä laatia toimintamalli, joka integroi yritysten kehittämistarpeet, oppilaitokset sekä eri kehittäjätahot ja luo uutta elinvoimaa alueelle. Suomesta puuttuu logistiikka-alan kehittämis- ja innovointiympäristö. Kymenlaakso logistiikkamaakuntana oli luontainen paikka tällaisen ympäristön kehittämiselle.
Logistiikkaverstas antoi uuden suunnan logistiikan aluekehittämiselle. Se tarjosi uudenlaisen ympäristön eri alojen ja toimijoiden kohtaamisille ja verkostoitumiselle ja toimi paikkana kokeiluille, asiantuntija-seminaareille, kilpailuille sekä uuden liiketoiminnan ja työpaikkojen luomiselle.

toimenpiteet

  • Logistiikkaverstaan toimintakonseptin suunnittelu sekä toimintaympäristön rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen
  • Yritysmentoreiden valinta,  markkinointikampanjan suunnittelu ja toteuttaminen
  • Alaan liittyvien seminaarien ja tapahtumien, työpajojen, tuote-/palvelutorien järjestäminen
  • Asiantuntijaluentojen järjestäminen kumppanuusverkostoista (kansalliset ja kansainväliset, alan uusimman tiedon siirtäminen yritysten kehittämistoiminnan hyödyksi)
  • Kehittämis-/innovaatiocamp -tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen
  • B2B-tapaamisten järjestäminen yli toimialarajojen ja kansainvälisesti
  • Toiminnan jatkuvuuden varmistaminen hankkeen jälkeen (rahoituksen ja resurssien suunnittelu)

tulokset

Hankkeen tuloksena syntyi logistiikan osallistava, monialainen kehittämis- ja innovointiympäristö, jossa hyödynnetiin uusia työkaluja ja menetelmiä pk-yritysten liiketoiminnan kehittämisessä.
Hankkeen aikana luotiin fyysinen kohtaamispaikka ja VERSTAAN toimintamalli, jolla toimintaa on kehitetty eri muodoissa hankkeen päättymisen jälkeen.
Hankkeessa kehittyi monialainen yritys- ja mentorointiverkosto, jonka ansiosta alueelle saatiin uutta yritystoimintaa, uusia työpaikkoja ja uutta liiketoimintaa.
VERSTAS yoimi fyysisenä paikkana uudenlaisille osallistaville kohtaamisille ja loi puitteet sekä mahdollisuuden maakunnan kärkiliiketoimintasektoreiden rajapinnoilla tapahtuvalle innovaatiotoiminnalle (logistiikka/peliteollisuus, logistiikka/cleantech, logistiikka/biotalous, logistiikka/ICT).
VERSTAS tiu puitteet kansainvälisten verkostokumppaneiden väliselle yhteistyölle ja mahdollisti pk-yritysten pääsyn mukaan kv-hankkeisiin ja verkostoihin.

www.logistiikkaverstas.fi

 

Lisätietoja

Anni Lippo, anni.lippo@xamk.fi, +358 44 702 8213

Projektit

Citypyörät kotkaan – Kotkan kaupunki

Kotkan pyörävuokrauskonseptin benchmarking ja uusien palvelujen ideointi.

”Kotkan kaupungin matkailijoiden määrä on nousemassa kesällä 2017 huomattavasti. Matkailussa ja palvelutarjonnassa pyörien vuokrauskonseptin uupuminen on selvä haitta. Myös ”autoton elämä” sekä kampuspyöräily ovat nousussa, joihin palvelua ehdottomasti tarvitaan.”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektissa etsittiin helppoa pyöränvuokrausratkaisua Kotkaan saapuville turisteille ja paikallisille käyttäjille. Projektissa haettiin innovatiivisia, out-of-the-box ideoita toteuttamiskelpoisen pyörävuokrauskonseptin kehittämiseen. Projektissa tavoitteena oli tutustua myös jo olemassa oleviin pyöränvuokrauskonsepteihin ja soveltaa niitä Kotkan ympäristöön. Erilaisia toimintatapoja tuli etsiä Kotkan kokoisista toimintaympäristöistä.

PROJEKTITIIMI

Antti Lääperi, palvelumuotoilu

Sari Laine, muotoilu, sisustus- ja kalustesuunnittelu

Anna Vaari, ympäristöteknologia

Eetu Teräväinen, liiketoiminnan logistiikka

Susan Sutela, sosiaaliala (Yamk)

TULOKSET

Projektissa tutkittiin käyttäjäryhmiä, kaupunkilaisten mielipiteitä, ympäristövaikutuksia, mahdollisia yhteistyökumppaneita, pyöräreittejä Kotkassa ja oheispalveluja. Lopputulos on kattava selvitys citypyöristä, benchmark- kohteista, ehdotuksista toimintamalliin, järjestelmään, määrään, pyöränvuokrauspisteisiin, pyöriin ja ominaisuuksiin. Projektissa onnistuttiin luomaan Luotsipyörät- konsepti, jota on jatkokehitetty projektissa mukana olleen opiskelijan toimesta.

Projekti toteutettiin kevätlukukaudella 2017.

Haminan kaupunkireitin suunnittelu – Haminan Kaupunki

Unelmien ulkoilureitin tavoitteena on tarjota ainutlaatuisia luontokohteita meren rannalla ja puistoissa, sekä elämyksiä siellä liikkuville.

”Haminan keskustan tuntumassa on monia hyödyntämättömiä luonnonläheisiä alueita. Luonto halutaan tuoda lähemmäs kaupunkilaisia ja turisteja, ja tämän projektin myötä sen toivotaan toteutuvan unelmien ulkoilureittinä. ”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektin tavoitteena oli ideoida Haminan merikaupungin keskusta-alueen kiertävä merellinen ja houkutteleva ulkoilureitti, josta olisi iloa kaikille. Ulkoilureitin varrelle ideointiin kohteita, joissa voisi nauttia luonnon omaleimaisuudesta ja kohottaa kuntoa muun muassa ulkokuntoilulaitteilla. Reitin tulisi olla helposti saavutettavissa, jotta sen läheisyydessä asuvat haminalaiset pääsisivät sitä hyödyntämään. Reitin toivotaan kiinnostavan myös ulkopaikkakuntalaisia.

PROJEKTITIIMI

Emilia Ethólen, liiketoiminnan logistiikka

Mikhail Inginen, ympäristöteknologian insinööri

Anna Vinni, sosionomi

Merita Kuitunen, matkailu- ja palveluliiketoiminnan YAMK

Päivi Vesalainen, palvelumuotoilu YAMK

PROJEKTIN TULOKSET

Projektissa ideoitiin useita toimintoja reitin varrelle, jotka pohjautuivat haminalaisille tehdyn kyselyn tuloksiin. Kyselyn vastauksista selvisi, että reitille on tarvetta ja käyttöä tulevaisuudessa. Eri käyttäjäryhmät huomiotiin, samoin kuin kestävä kehitys. Lapsille suunniteltiin leikkipaikkoja, jotka kehittäisivät motorisia taitoja, liikkujille kuntoilupaikkoja, penkkejä sopivin välimatkoin, ja siten, että istujille olisi jotain mielekästä katsottavaa, kuten istutuksia. Reitin varrelta löytyi sopiva alue myös lintujen bongailulle kuin metsäretkille.

Projekti sai paljon kiitosta Haminan kaupungilta ja projektin tuloksia tullaan hyödyntämään kaupunkisuunnittelussa.

Promo, kiinteistöjen markkinointi – Kotkan kaupunki ja Kotkan julkiset kiinteistöt Oy

Kiinteistöjen imagon ja arvon luonti markkinoinnin avulla.

”Rakennusten ja kiinteistöjen myyntiin tarvitaan uusia nykyaikaisia markkinointimenetelmiä. Tärkeää on löytää oikeat markkinointikeinot myös Kymenlaakson ulkopuolella suuntautuvaan markkinointiin .”

PROJEKTIN TAVOITE
Projektissa suunniteltiin ja ideoitiin, miten nostaa Kotkan kaupungin ja Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n omistamien rakennusten imagoa ja arvoa markkinoinnin avulla. Projektissa kehitettiin nykyaikainen markkinoinnin muoto, jonka avulla Kotkan myytävänä ja vuokrattavana olevat kiinteistöt näkyvät parhaassa valossa ja nousevat ansaitsemaansa arvoon.

PROJEKTITIIMI

Niina Aaltonen, myynti ja markkinointi

Heidi Järvi, palvelumuotoilu

Teemu Keränen, liiketalous

Paula Mäkelä, international business, ylempi AMK

Pia Rimpeläinen, energiatekniikka

Maiju Virtanen, myynti ja markkinointi

TULOKSET

Projektissa tutkittiin kiinteistömarkkinoinnin trendejä ja benchmarkattiin asuntokauppojen myyntiä ja markkinointia, joka kiinteistöalaa huomattavasti edellä. Tuloksissa nostettiin esille digitalisaation mahdollisuudet, näkyvyyden lisääminen sekä tarinallistaminen. Tarinallistamisen avulla myytävänä olevat kohteet voidaan herättää uuteen elämään tai korostaa niiden historiaa ja ympäristöä. Projektitiimi perehtyi myös eri asiakassegmenttehin ja suoritti asiakassegmentointia yleisellä tasolla ja kohdekohtaisesti potentiaaliset asiakkaat huomioiden.

Projekti toteutettiin kevätlukukaudella 2017.

Logistiikkaselvitys – Haminakotka Satama oy

”Onnistuisiko veden vieminen kansainvälisille markkinoille HaminaKotkan Mussalon Sataman kautta? Miten vedenpullotus ja logistiikka saataisiin sujumaan?”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektin tavoitteena oli selvittää HaminaKotka Satama Oy:n Mussalon sataman soveltuvuutta pullotetun veden viennille kansainvälisille markkinoille. Projektissa oli tarkoitus arvioida ja simuloida mahdollisen ja merkittävän liikenteenlisäyksen vaikutuksia satamainfrastruktuuriin. Liikenteenlisäyksen johdosta satamassa pitäisi pystyä käsittelemään kustannustehokkaasti merkittäviä määriä kuljetusyksiköitä raakamateriaalin, pakkausmateriaalin ja päätuotteen saatavuuden takaamiseksi. Tehtävänä oli löytää malli kuinka konttiterminaali, operaattorit, varustamot ja satama kykenisi vastaamaan ja reagoimaan uuden liiketoiminnan tarpeisiin mahdollisimman kustannustehokkaasti?

PROJEKTITIIMI

Marjo Jonsson, liiketoiminnan logistiikka

Mika Simonsson, energiatekniikan insinööri

Sauli Sarjus, liiketalous

Maria Ladygina, liiketoiminnan logistiikka

Katri Myllyntausta, logistiikaninsinööri

Tatu Huovila, liiketoiminnan logistiikka

PROJEKTIN TULOKSET

Projektissa arvioitiin ja simuloitiin merkittävän liikenteenlisäyksen vaikutuksia satamainfraan Simul8 -ohjelmiston avulla. Projektissa pääsi osaksi suurta kokonaisuutta ja näki lähietäisyydeltä Suomen suurinta yleis-, vienti-, kontti- ja transitosatamaa, josta on säännölliset yhteydet kaikkiin merkittäviin satamiin Euroopassa ja sitä kautta koko maailmaan. Projektitiimi tuotti simulaation ja suunnitteli reitit satamassa tapahtuvalle uudelle liikenteelle. Tiimi selvitti myös erilaisia lastausratkaisuja ja konttien lastauksen osalta  päätyivät niin kutsuttujen Slip Sheet- ja Loadplate -tekniikoiden käyttöön.

Case Pullotus-projektin lopputuloksena havaittiin, että vedenpullottamon toiminta olisi mahdollista toteuttaa satamalogistiikan näkökulmasta. Pullotustehtaan toteutuminen olisi hyödyllinen myös lisääntyvien työpaikkojen ja Kotkan imagon kannalta. Lisäksi  yhä useampi saisi puhdasta ja hyvälaatuista juomavettä.

Projekti toteutettiin kevätlukukaudella 2017.

POTILAAN OMIEN VAATTEIDEN LOGISTIIKKA – Carea oy

Potilaiden henkilökohtaisten tavaroiden säilytyksen ja logistiikan suunnittelu uuteen, rakenteilla olevaan sairaalaan.

” Kymenlaaksoon suunnitellaan ja rakennetaan kahta uutta sairaalaa, joista toinen sijoittuu Kotkaan ja toinen Kouvolaan. Mahdollisimman korkean asiakaspalvelutason ylläpitämiseksi tulee uuden, rakenteilla olevan Carea-sairaalan materiaalinhallinnan olla tehostettua.”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektissa suunniteltiin potilaiden omien vaatteiden ja tavaroiden säilytys ja logistiikka sairaalaympäristössä. Vaatteiden ja tavaroiden logistiikka tuli suunnitella selkeäksi prosessiksi alkaen potilaan saapumisesta sairaalahoitoon, päättyen potilaan kotiutumiseen tai jatkohoitoon siirtymiseen. Uuden, rakenteilla olevan Carea-sairaalan toiminnot pyritään kehittämään nykyaikaisiksi ja aikaa. Projektissa ideoidaan uusia logistiikkaratkaisuja, joiden tulee sisältää turvattu ja luotettava tapa potilaan tavaroiden tunnistamiseen ja säilyttämiseen koko sairaalajakson eri vaiheiden aikana.

PROJEKTITIIMI

Ville Lainio, logistiikan insinööri

Emma Petääjärvi, logistiikan insinööri

Mervi Jalkanen-Hintikka, sähkö- ja automatiikan insinööri

Tytti Kaipiainen, muotoilija

Assi Lommi, liiketoiminnan logistiikka

PROJEKTIN TULOKSET

Projektissa innovoitiin uusia tapoja säilyttää, siirtää ja tunnistaa potilaiden omia vaatteita ja tavaroita sairaalassa olo ajan. Pohjatyö tehtiin tutustumalla nykymenetelmiin, ”vierailemalla” uudessa sairaalassa virtuaalilasien kautta ja benchmarkkaamalla mitä on jo käytössä ja suunnitteilla meillä ja maailmalla. Tuloksena syntyi tuote arvotavaran säilytykseen, varastointimenetelmä pitkäaikaiseen säilytykseen sekä erilaisia tunnistusvaihtoehtoja säilytysyksiköiden avaamiseen ja tunnistamiseen. Ideoissa oli mukana robotiikkaa, kuten TUG-kuljetusrobotti sekä robotiikkaa hyödyntävä varastointijärjestelmä. Älyteknologiaa hyödynnettiin esimerkiksi potilasrannekkeessa. Käyttökelpoisia ideoita tuli todella monta. Yksi opiskelijoista teki tuotekeksinnön ja patentointi on suunnitteilla.

Projekti toteutettiin syyslukukaudella 2017.

Tulevaisuuden tietoturvapalvelu – HYÖTYPAPERI OY

Tietoturvamateriaalien matka asiakkaalta hävitettäväksi turvallisesti ja tehokkaasti

” Yritykset ja yhteisöt tarvitsevat palvelua, jossa luottamukselliset ja arkaluontoiset aineistot kuten dokumentit, vuosiarkistot, datatallenteet, varmennusnauhat, tietokoneiden kiintolevyt ja jopa työvaatteet hävitetään turvallisesti. Palvelun on taattava tuvallinen ketju aina asiakkaalta hävittämiseen saakka. Hyötypaperi Oy halusi tehostaa omia tietoturvaan liittyviä toimintoja, josta hyötyvät asiakkaat ja he itse.”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektin tavoitteena on ideoida uudenlainen palvelukuvaus luottamuksellisen aineiston käsittelyyn ja hävittämiseen. Konseptia on tarpeen uudistaa ja kehittää asiakaspalvelun sekä toimintojen tehostamisen näkökulmasta. Päämääränä on ennen kaikkea asiakaspalvelun laadun parantaminen, tietoturvapalvelun keräysten ja kuljetusten optimointi, sekä asiakasmäärän kasvattaminen.

PROJEKTITIIMI

Jukka Hietapakka, logistiikan insinööri

Noora Huopalainen, tieto- ja viestintätekniikan insinööri

Niina Vuorinen, liiketoiminnan logistiikka

Salla Natunen, liiketalous

PROJEKTIN TULOKSET

Projektissa tutkittiin ja ideoitiin tietoturvamateriaalien logistista prosessia aina asiakaspalvelusta kuljettamiseen ja lopulta materiaalin hävittämiseen. Projektitiimi ideoi uutta tietoturvamateriaalien hävittämisen palvelukonseptia ja selvitti erilaisia lukkoratkaisuja tietoturvamateriaalisäiliöihin. Lisäksi tiimi tutki murskaimia, jotka soveltuvat myös älylaitteiden murskaamiseen. Asiakaspalveluprosessiin ideoitiin helppokäyttöinen sovellus, joka auttaisi yritystä kuljetusten optimoinnissa. Ratkaisut tehostaisivat toimintoja ja tekisivät asiakaspalvelusta tehokkaamman ja sujuvamman kaikille osapuolille​.

Projekti toteutettiin syyslukukaudella 2017.

Intermodaaliterminaali – Kouvola innovation oy

Kouvolasta maailman kilpailukykyisin rautatieterminaali 2050?
”Kuinka Tehola-Kullasvaaran alueesta tehdään kilpailukykyinen ja houkutteleva? Voiko logistiikkakeskuksessa kasvaa kukkia ja voiko siitä tehdä kauniin? Onko ympäristötekijöiden huomioimisella vaikutusta kilpailukykyyn nyt ja tulevaisuudessa?”

PROJEKTIN TAVOITE

Tässä projektissa ideoitiin, kuinka intermodaaliterminaalista luodaan houkutteleva uusille asiakkaille ja yrityksille. Tutkinnan alla oli myös, kuinka terminaalia-aluetta tulisi voisi kehittää kilpailukykyiseksi ja miten ympäristöhaitat tulisi huomioida suunnittelussa.

​PROJEKTITIIMI

Hilla Antikainen, liiketoiminnan logistiikka

Marjo Jonsson, liiketoiminnan logistiikka

Tiia Laitinen, logistiikan insinööri

Jori Valajärvi, tuote- ja palvelumuotoilu

Teemu Keränen, liiketalous

TULOKSET

Projektin tuloksena tiimi löysi useita eri vaihtoehtoja intermodaaliterminaalin houkuttelevuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen, sekä ympäristöasioiden huomioimiseen. Ideat liittyivät yhteisöllisyyden, yhteisten toimintojen ja yhteiskäytön kehittämiseen. Toimintoja, joita alueen yritykset voisivat jakaa ja yhdistää keskenään, voisivat olla esim. jätehuolto, kunnossapito ja korjaus, siivous, koulutukset, parkkialueet, ravintolat, vartiointi, liikuntatilat ja päivähoito.

Alueen maisemointi ja turvallisuusasiat nähtiin myös vetovoimatekijöinä, joihin projektitiimi kannusti tulevaisuudessa panostamaan. Ekologisuus oli yksi projektin kantava teema, johon esitettiin vaihtoehtoja ympäristön suojeluun ja uusiutuviin polttoaineisiin liittyen.

Lentäviä kontteja Kouvolassa vuonna 2050?

”Ovatko kontit tulevaisuudessa lentäviä? Liitävätkö ne Kouvolassa vuonna 2050?”

PROJEKTIN TAVOITE

Kouvolan Tehola-Kullasvaaran terminaalialue laajentuu ja alueelle on rakentumassa intermodaaliterminaali, niin kutsuttu kuivan maan satama. Tulevaisuudessa alueella olisi mahdollista käsitellä tehokkaasti jopa 1,1 km mittaisia junia. Tässä projektissa opiskelijatiimillä oli vapaat kädet pohtia logistiikkakeskuksen tulevaisuutta kasvun, kehityksen ja rahtivirtojen osalta. Projektissa lähdettiin ideoimaan millaisia oheisliiketoimintoja uusi terminaali voi valmistuessaan synnyttää, mitä uutta se voisi luoda alueelle, onko läpi kulkevissa rahtivirroissa kuinka paljon kasvumahdollisuuksia ja kuin vakaalla pohjalla intermodaaliterminaalin tulevaisuus on.

PROJEKTITIIMI

Veijo Tikka, Liiketalous

TULOKSET

Projektissa tutkittiin oheisliiketoimintaa nykyisten läpimurtojen pohjalta. Löydöksiä olivat esimerkiksi hyllynkuljetusrobotit, autonomisten autojen testiajot ja Internet of Things (IoT)eli esineiden/asioiden internet, jossa yhä useampi esine on yhteydessä toisiinsa. IoT mahdollistaa esimerkiksi varastoalueen ja tavaroiden liikkeen tarkemman seurannan. 3D-tulostamisen myötä terminaalin läpi kulkevat tuotteet siirtynevät enemmän yksilöityihin tuotteisiin ja tuotteiden raaka-aineisiin. Vaarallisten aineiden käsittely on robottien avulla helpompaa ja turvallista.

ELÄMYKSELLINEN KIERRÄTYSASEMA – KYMENLAAKSON JÄTE OY

Asiakaslähtöisen ja elämyksiä tarjoavan kierrätysaseman arkkitehtuurin ja maiseman visualisointi ja mallinnus.

”Kierrättäminen ei ole vielä kaikille se ”must” juttu. Tässä projektissa pyrittiin lisäämään ihmisten kierrätyshalukkuutta sekä ideoitiin tulevaisuuden asiakaskeskeistä kierrätysasemaa, jonne olisi helppo ja mutkaton mennä.”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektin keskeisenä tavoitteena oli itsepalvelun mahdollistavan kierrätyskeskuksen kehittäminen. Projektissa suunniteltiin Kierre-keskus, johon ideoitiin kierrätyspalveluita, mietittiin rakennusmateriaaleja ja keskuksen logistiikkaratkaisuja. Jokaisella osa-alueella huomioitiin toimeksiantajan toiveet asiakaskokemuksen elämyksellisyydestä, asiakaslähtöisyydestä ja mielekkyydestä. Lisäksi yhdeksi ratkaisun kantavaksi teemaksi valittiin yhtiön ympäristöarvoista ja toiminnan tärkeydestä viestiminen.

PROJEKTITIIMI

Alexey Kovzun, logistiikan insinööri

​Meiju Harjula, ympäristösuunnittelu

Ada Nieminen, graafinen muotoilu

Riku Kristersson, palvelumuotoilu

Toni Hänninen, liiketoiminnan logistiikka

PROJEKTIN TULOKSET

Projektin tuloksena syntyi visuaalinen mallinnus täysin automatisoidusta Kierre-keskuksesta, joka sisälsi myös keskuksen logistiikkaratkaisut. Asiakasymmärryksen kehittämiseksi laadittiin yhdessä toimeksiantajan kanssa palvelukertomukset profiilien pohjalta luoduille viitteellisille henkilöille. Asiakkaan kehitystarpeiksi tunnistettiin asiakkaiden erilaisten lähtötilanteiden tunnistaminen ja niiden huomioiminen palveluprosessin aikana, tiedonhankintaan liittyvät haasteet sekä maksukäytännöt.

Projekti tuotti toimeksiantajalle projektitiimin kuvaamia asiakkaan palvelupolkuja, joita voidaan hyödyntää lopullisten palveluiden muotoilussa. Projekti oli erittäin menestyksekäs ja toimeksiantaja palkitsi koko projektitiimin stipendeillä,

Projekti toteutettiin syyslukukaudella 2016.

Kruisailusta kestävään Liikkumiseen – Xamk ja Logistiikkaverstas

Projektissa selvitettiin Xamkin opiskelijoiden liikkumista ja kulkutapoja nykyiselle Kotkan kampukselle.

PROJEKTIN TAVOITE

Projektin tavoitteena oli selvittää Xamkin opiskelijoiden liikkumista ja kulkutapoja nykyiselle Kotkan kampukselle, sekä vaikuttaa liikkumisen asenteisiin. Selvitys tuli tehdä Kotkan kampuksen opiskelijoille suuntautuvan kyselytutkimuksen avulla.

Projektin laajempana tavoitteena oli kannustaa kestävään liikkumiseen, jota projektissa tuli myös kampanjoida yhdessä Logistiikkaverstaan koordinaattoreiden kanssa. Projektin kantavana teemana oli yksityisautoilu veks!

PROJEKTITIIMI

Anni Särkelä

Riia Kärki,

Reija Holopainen, sosionomiopiskelija

PROJEKTIN TULOKSET​

Kruisailusta kestävään liikkumiseen projektissa projektitiimi selvitti kyselytutkimuksen avulla Kotkan nykyiselle kampukselle suuntautuvaa opiskelijoiden liikkumista ja liikkumiskäyttäytymisen valintojen syitä. Lisäksi projektitiimi suunnitteli ja toteutti yhdessä Logistiikkaverstaan fasilitaattoreiden kanssa kestävän liikkumisen kampanjan, jonka tavoitteena oli vaikuttaa opiskelijoiden liikkumiskäyttäytymiseen ja asenteisiin. Projektitiimi hankki ja sai kestävän liikkumisen kampanjaan sponsoriksi Kaslink Oy:n.

VARASTOHOTELLI, UUSI PALVELUKONSEPTI -Finnhub

”Varastohotellissa asiakkaat voivat varastoida tuotteitaan ilman omia varastotiloja tai – henkilökuntaa, varastohotellin hoitaessa koko varastointiprosessia. Toimisiko konsepti Kymenlaaksossa?”

PROJEKTIN TAVOITE

Projektissa lähdettiin tutkimaan, olisiko varastohotellikonseptille asiakkaita tai yrittäjiä Kymenlaakson alueella.

Selvityksen ja suunnittelun alla olivat myös markkinointikanavat, lisäpalvelut varastohotellien ympärille, teknologia tuomat ratkaisut ja Kymenlaakson alueen suurempien kaupunkien osuminen kuljetusreiteille.

PROJEKTITIIMI

Piia Pousi, muotoilija, palvelumuotoilu

Kari Lehtonen, logistiikan insinööri

Heidi Järvinen, muotoilija, sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu

Mauri Heikkinen, muotoilija, tuote- ja palvelumuotoilu

PROJEKTIN TULOKSET

Projektissa kartoitettiin potentiaalisia yrityksiä kiinnostumaan mahdollisuuksista varastohotellien toiminnalle haastattelulla ja kyselyllä. Tiimi toteutti myös Business Model Canvas -mallin mukaan, ketkä voisivat olla varastohotellien tärkeimpiä asiakkaita ja mikä olisi asiakasryhmien lähestymiseen sopiva tulokulma- ja tapa, ja mitä kanavia pitkin asiakkaat haluavat tulla saavutetuiksi.

Projektin tuloksia oli havainnoitu 3D-mallinnuksilla, markkinointimateriaaleila ja kehitetty vielä lisäpalveluilta varsinaisen varastotoiminnan ympärille.

Toimistohuonekalujen jatkokäyttö – Kinnarps Oy

PROJEKTIN TAVOITE

Projektin tavoitteena oli kehittää ratkaisu, jonka avulla toimistohuonekaluja valmistava Kinnarps, saisi hyödynnettyä asiakkailta, uusien kalusteiden alta pois tulleita, käytettyjä toimistohuonekaluja.

TULOKSET

Projektin aikana kartoitettiin ne kalusteet, joita eniten tulee käytettyinä varastoitavaksi Kinnarpsille ja joille on suurin tarve kehittää ratkaisu jatkokäyttöä ajatellen. Selvityksen alla oli myös mahdollisia toimijoita, jotka toiminnallaan voisivat muokata kalusteet jatkokäyttöön ja sen myötä uudelleen myytäväksi.

Projekti toteutettiin syksyn 2018 ja alkutalven 2019 aikana.

Työpajat

MIKÄ SATAMASSA TÖKKII -TYÖPAJA
ASIANTUNTIJATYÖPAJA YRITYKSILLE 13.3.2018

Logistiikkaverstas ja satamien digitalisaatiota tutkiva ja kehittävä DigiPort-hanke järjestivät yhdessä satamasidonnaisille toimijoille avoimen datan seminaarin ja työpajan Logistiikkaverstaalla 13.3.2018.

Työpajassa keskityttiin kahteen teemaan:

satamatoimintojen haasteisiin ja haasteiden ratkaisemiseen digitaalisten palveluiden avulla.

Työpajaan osallistui useita eri satamasidonnaisia toimijoita ja tuloksena syntyi kattava näkemys satamatoimintojen haasteista ja uusista digitaalisista mahdollisuuksista haasteiden ratkaisemiseksi.

Lisätietoja DigiPort-hankkeesta: www.merikotka.fi/digiport

LOGISTIIKKA-ALAN TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET,
ASIANTUNTIJATYÖPAJA 30.1.2018

Logistiikkaverstas ja KYMIEXACT-hanke järjestivät logistiikka-alan tulevaisuuden osaamistarpeita käsittelevän työpajan logistiikka-alan tulevaisuusfoorumin yhteydessä Kotkan Höyrypanimolla.

Työpajaan osallistui alueen pk-yritysten toimijoita, elinkeinoyhtiöiden edustajia ja asiantuntijoita korkeakoulutuksesta. Työpajan tuloksena saatiin näkemys logistiikka-alan tulevaisuuden koulutuksesta, teknisestä ja sosiaalisesta osaamisesta ja yritysten uudistumistarpeista digitalisaation avulla.

DIGITALISAATION EDISTÄMISEN TYÖPAJA
ASIANTUNTIJATYÖPAJA 28.11.2017

Logistiikkaverstas toteutti Kymenlaakson kauppakamarin toimeksiannosta työpajan kauppakamarin digivaliokunnalle. Työpajan tavoitteena oli selventää digivaliokunnan seuraavan vuoden toiminnan tavoitteita ja digitalisaation edistämistä alueen yrityksissä.

Työpajan tuloksena syntyi idea digisparrauksesta, jota digivaliokunta toteuttaa yhteistyössä Xamkin Digiverstaan ja Logistiikkaverstaan kanssa palveluna halukkaille pk-yrityksille vuoden 2018 aikana.

KYMENLAAKSON LOGISTIIKKAPALVELUJEN KILPAILUKYKY

ASIANTUNTIJATYÖPAJA 29.3.2017
OPISKELIJATYÖPAJA 20.4.2017

Logistiikkaverstas järjesti Kymenlaakson logistiikkapalvelujen kilpailukyky työpajan yhteistyössä Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkavaliokunnan kanssa alueen vaikuttajille ja opiskelijoille.

Työpaja järjestettiin kaksi kertaa. Ensimmäiseen työpajaan osallistettiin alueen asiantuntijoita, jonka jälkeen opiskelijat saivat pohtia ratkaisuja kilpailukyvyn haasteille.

Työpajan tavoitteena oli selvittää Kymenlaakson logistiikkasektorin nykytilannetta ja kilpailukyvyn haasteita. Työpajan tuloksena saatiin näkemys logistiikkasektorin kilpailukyvystä alan asiantuntijoilta, sekä näkemys logistiikkasektorin kilpailukyvyn parantamisesta toimintaympäristön ulkopuolelta.

SIVUKIVI HYÖDYKSI -TYÖPAJA
ASIANTUNTIJATYÖPAJA 18.10.2016

Logistiikkaverstas järjesti yhteistyössä Cursor Oy:n kanssa Sivukivi -työpajan, jonka tavoitteena oli kivilouhinnan sivuvirtojen hyötykäytön haasteiden tunnistaminen sekä uusien ratkaisumahdollisuuksien löytäminen.

Työpaja järjestettiin kaksi kertaa. Ensimmäiseen työpajaan osallistui Cursor Oy:n kutsumana kivilouhinnan asiantuntijoita, yhteistyöyrityksiä, kuntatoimijoita ja sivukiven hyötykäyttäjiä. Toinen työpaja järjestettiin monialaiselle opiskelijaryhmälle, joka samalla konseptilla ideoi ratkaisuja kivilouhinnan sivuvirtojen hyötykäyttöön.

BLUE COMPETENCES -TYÖPAJA
ASIANTUNTIJATYÖPAJA 11.4.2016

Logistiikkaverstas osallistui Raumalla järjestettyyn  Blue Competences -työpajaan, jonka tavoitteena oli kehittää alueen meriklusteriin kuuluvien yritysten ja koulutustoimijoiden yhteistyötä ja toimintaa, sekä tarkentaa Rauman seudun yritysten ajankohtaisia osaamistarpeita.  Työpajaan osallistui koulutustoimijoita, meriklusterin kehitysorganisaatioita sekä alan yrityksiä.

Logistiikkaverstas fasilitoi työpajan, jonka tuloksena saatiin konkreettisia esityksiä koulutuksen kehittämisestä sekä uusia hankeideoita osaamisen kehittämiseksi.

FINNHUB RY – TUOTTEISTAMINEN
TYÖPAJA 21.1.2016

Tuotteistamisen työpaja oli Logistiikkaverstaan ensimmäinen työpaja.

Työpajan tavoitteena oli määritellä Finnhub ry:lle uusi tuote- tai palvelupaketti. Työpajassa pohdittiin myös työkaluja, joita tarvitaan vaikuttamiseen ja tiedon lisäämiseen.

Työpajasta syntyi idea Finnhubin omasta Finnhub – tarjouspyyntösovelluksesta.

JÄTTEIDEN KIERRÄTYKSEN MALLINNUS
OPISKELIJATYÖPAJA 21.9.2016

Logistiikkaverstas toteutti Kymenlaakson Jäte Oy:n toimeksiannosta opiskelijatyöpajan Korian asuntomessualueen jätteiden käsittelyyn ja kierrätykseen liittyen.

Kouvolan Korialla järjestetään asuntomessut vuoden 2019 aikana. Työpajan tavoitteena oli ideoida alueelle uudenlaista jätehuoltoratkaisua perinteisen ”yksi jäteastia jokaisessa talon pihassa” –mallin sijaan.

Katso tuloksia alta: Yhteenveto (PDF), Jätteiden jalostus ja hyödyntäminen (PP), Tulevaisuuden roska-astia (PP), Nykyaikainen jätteistä huolehtiminen (PP)

”WIZARD WEDNESDAY” -TYÖPAJAT
OPISKELIJATYÖPAJAT, SYKSY 2016

”Wizard Wednesday” eli pulmakeskiviikko on työpaja, jossa opiskelijat ratkovat intensiivisesti yhden iltapäivän aikana yrityksen antaman haasteen.

Osallistuvien opiskelijaryhmien koko on noin 15 opiskelijaa, joista muodostettiin pienempiä ryhmiä. Työpajan ohjelma sisälsi noin 20 minuutin alustuksen ratkosttavasta haasteesta ja lyhyen esittelyn toimeksiantajayrityksestä. Logistiikkaverstas tiimi fasilitoi työpajaa.

Wizard Wednesday ohjelma:

  • 12.00-12.10 Logistiikkaverstaan esittely
  • 12.10-12.30 Toimeksiannon alustus ja yritysesittely
  • 12.30-15.00 Ryhmäytyminen ja ryhmätyöskentely
  • 15.00-16.00 Ryhmätöiden ja tulosten esittely (n. 10min/ryhmä)

Syksyllä 2016 järjestettiin yhteistyössä logistiikan opetuksen kanssa yhteensä kuusi Wizard Wednesday työpajaa.

Työpajoihin osallistui yhteensä yli 80 korkeakouluopiskelijaa!

Syksyn 2016 Wizard Wednesday työpajat:

  • 2.11.2016, Sisävesiliikenteen kehittäminen, Biolaivat Ky,
  • 9.11.2016, Sivukivi hyödyksi, Palin Granit Oy

  • 16.11.2016, Keskitetty jakelu, NELI

  • 24.11.2016 ja 30.11.2016, Mussalon sataman logistiikka-yritysten liiketoiminnan haasteiden kartoittaminen, Sea Element Oy, Scanfor Oy, Steveco Oy ja Urartu Oy

  • 14.12.2016, KymiRing -testiradan kehitysmahdollisuudet, KymiRing Oy

BIOJÄTELOGISTIIKAN TYÖPAJA
OPISKELIJATYÖPAJA 26.4.2016

Vekarajärven Varuskunta antoi Logistiikkaverstaalle toimeksiannon työpajan järjestämisestä 26.4.2016 klo 10 -17.00 biojätelogistiikkaan liittyen.

Työpajan tavoitteena oli ideoida keinoja, joilla Vekaranjärven varuskunnassa tuotettuun biojätemäärään voidaan vaikuttaa vähentävästi.  Työpajaan koottiin kaksi monialaista opiskelijaryhmää, jotta ongelmaan saatiin mahdollisimman monipuolinen näkemys.

Työpajan tuloksena saatiin uusia kustannustehokkaita ja toteutettavissa olevia ideoita varuskunnan biojätelogistiikan tehostamiseen.  Lisäksi työpajassa syntyi uudenlainen malli varuskunnan ruokalan biojätteen vähentämiseksi

Referenssit

Ajankohtaista

Harjoittelujakson loppusuora

Harjoitteluni Logistiikkaverstaalla alkaa olemaan lopussa. Lokakuun alussa kirjoittelin, että tulen niiiiiiin olemaan pyörälläni päästä kaikesta uudesta, mutta kovinkin innoissani uuden oppimisesta sekä mahdollisuudesta osallistua monenlaiseen! No niinhän siinä kävi; pääsin olemaan todella monessa, innostavassa ja hyödyllisessä mukana; oli erilaisia seminaareja, muutamia työpajoja (josta työskentely –ja kehittämistapana todella innostuin, toivonkin pääseväni hyödyntämään työpajoja tulevaisuuden ammatissani vielä...

Faktat

Logistiikkaverstas

01.01.2016 – 31.03.2018

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, Xamk

Tutkimuskeskus: NELI

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 228 720 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 228 720 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Hämeen ELY-keskus (Yritysten toimintaympäristön kehittämistuki)

Asiasanat