Hyvää joulua
Xamk lahjoitti joulutervehdysvaransa, 5 000 euroa, jo kolmannen kerran MIELI Suomen Mielenterveys ry:lle.
Maailman poikkeukselliset kriisit ovat aiheuttaneet huolta ja taloudellisia ongelmia monille, mutta erityisesti lapset ja nuoret ovat haavoittuvassa asemassa. Moni nuori on jäänyt huolineen yksin. Siksi Xamk kohdentaa lahjoituksensa myös tänä vuonna MIELI ry:lle, joka tekee pitkäjänteistä työtä nuorten mielenterveyden hyväksi.