
Oppimis- ja tutkimusympäristöt
Xamkin monipuoliset oppimis- ja tutkimusympäristöt tukevat käytännönläheistä opetusta ja työelämälähtöistä tutkimusta ja kehittämistoimintaa. Lisäksi tilat mahdollistavat yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtävän yhteistyön.
Ympäristöissä teoreettinen oppiminen ja tutkiminen yhdistyvät käytännön kokeiluihin, mikä auttaa vastaamaan työelämän ja yritystoiminnan muuttuviin tarpeisiin.
Tutustu kampuskohtaisiin oppimisen ja tutkimisen ympäristöihimme!
Oppimis- ja tutkimusympäristömme Kotkassa

Ambulanssisimulaattori
Ambulanssisimulaattorin avulla sosiaali- ja terveysalan opiskelijat voivat harjoitella hätätilanteita varten jo opintojensa aikana. Simulaattorilla voidaan mallintaa monipuolisesti eri ensihoitotehtävän vaiheita, joko yksittäin tai kokonaisuuksina. Tutkintokoulutuksen lisäksi simulaattoria hyödynnetään myös täydennyskoulutuksessa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Minisairaala
Terveysalan opiskelijat harjoittelevat hoitotoimenpiteitä
kampukselle rakennetussa minisairaalassa.
Minisairaalat sisältävät mm. vuodeosaston ja leikkaussalin, jossa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan erilaisia hoitajan työssä tarvittavia taitoja. Käytännön opiskelua varten on myös erilaisia hoitotyön luokkatiloja, joissa on hyvä varustelu opiskelijoita varten.

Merenkulun simulaatioympäristö
Opiskelijat voivat harjoitella lähes kaikkia merenkulun töitä, sillä käytössä ovat simulaattorit laivojen kansi-, kone- ja sähköosastoilla työskentelevien koulutukseen, meriliikenteen ohjaukseen, hätätilannehallintaan ja -johtamiseen sekä lastinkäsittelyyn aluksilla ja satamissa.
Simulaattoreiden lisäksi kokonaisuudessa hyödynnetään lisättyä todellisuutta eli virtuaaliympäristöjä sekä yhdistettyjä luokka- ja ohjaajatiloja. Simulaatioympäristöä hyödynnetään myös tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Koululaiva Merikarhu
Merikarhu on ammattiopisto Ekamin omistama koululaiva. Ekamin lisäksi se on myös Xamkin merenkulkualan opiskelijoiden käytössä oppimisympäristönä osan aikaa vuodesta.

Öljyntorjunta-allas
Xamkin testaus- ja harjoitusallas on tarkoitettu öljyvahinkojen torjuntamenetelmien harjoitteluun ja kehittämiseen, kaluston käyttökoulutukseen sekä tuote- ja laitetestaukseen.
Öljyntorjunnan harjoitus- ja testausallas on ainutlaatuinen: alue on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa alue Suomessa, jossa on mahdollista kehittää ympäristövahinkojen torjuntakykyä oikeita vahinkoaineita käyttäen.

Betonintestauslaboratorio
Monipuolisten betonin testaus- ja laadunvarmistuspalveluiden avulla selvitämme betonin laatuominaisuudet riippumattomasti ja puolueettomasti.
Toteutamme myös poralieriöiden näytteenoton akkreditoidusti ja tarjoamme betonimassojen suunnittelu- ja valmistuspalvelua esimerkiksi betonireseptin optimointiin tai kehitykseen.

Melumittauslaboratorio
Tarjoamme melumittauspalveluja teollisuuden, kuntien ja kaupunkien tarpeisiin. Akkreditoidut mittaukset todentavat melutason puolueettomasti ja mahdollistavat lupavelvoitteiden täyttämisen.
Meiltä saa luotettavasti melutason mittaukset melulle altistuvassa kohteessa, ympäristömelumittaukset ja melumallinnukset. Teemme myös melutasojen kartoituksia.

Päästömittauslaboratorio
Monipuoliset päästömittauspalvelumme todentavat päästöt luotettavasti ja puolueettomasti niin erilaisissa laitoksissa kuin meriliikenteessä sekä lupavelvoitteiden että erilaisten kehitystarpeiden täyttämiseksi.
Meiltä saat myös kattavat polttoaineen testauspalvelut lämpöarvon, tuhkapitoisuuden ja kosteuden selvittämiseksi.

Gamelab
Peliohjelmoinnin ja peliteknologian opinnoissa opiskelijat työskentelevät projektitunneilla aidoissa yritystoimeksiannoissa Gamelab-oppimisympäristössä. Luokkatilan koneilla ja laitteilla kehitetään ja testataan pelejä, niiden käytettävyyttä sekä tutkitaan erilaisia menetelmiä.

VirtualLab
VirtualLab on kyberturvallisuuden koulutusympäristö, jossa tehdään myös tutkimus- ja kehitystyötä tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa. VirtualLab-oppimisympäristössä opiskelijat pääsevät soveltamaan teoriaa käytännössä, niin tietojärjestelmiin, tietoverkkoihin kuin hallinnolliseen tietoturvaan keskittyvissä harjoituksissa.

XamkVRLab
XamkVRLab on tila, jossa hyödynnämme monipuolisesti peliteknologioita muun muassa virtuaalisten ympäristöjen kehittämiseen erityisesti koulutuksen ja oppimisen näkökulmasta. Meillä on jo rakennettuna useita virtuaalisia oppimisympäristöjä ja kehitämme niitä koko ajan eteenpäin. Lisäksi työskentelemme muun muassa digitaalisten kaksosten parissa.
Oppimis- ja tutkimusympäristömme Kouvolassa

Future Experience Lab FUEL
FUEL on avoin oppimisympäristö ja älykäs yhteiskehittämisen tila Kouvolan kampuksen Pajalla. FUELia käytetään monipaikkaiseen verkon välityksellä tapahtuvaan oppimiseen, työpajoihin ja webinaareihin sekä immersiivisten kokemusten luomiseen ja kokemiseen tilassa ja metaversumissa.

Meduusa-studio
Meduusa-studio on Kouvolan kampuksella sijaitseva virtuaalistudio, joka tuo kansainvälisen tason teknologian ja koulutuksen kokeiltavaksi ja opiskeltavaksi. Virtuaalituotantoteknologia itsessään paitsi mahdollistaa uudenlaisen tuotantomallin, tuo myös kestävän kehityksen aatteisiin sopivaa säästöä matkustamisen ja fyysisen lavastuksen merkittävän vähenemisen näkökulmasta.

Kulttuurialan pajatilat
Monipuoliset kulttuurialan pajatilat eri materiaalien muotoiluun – esimerkiksi tekstiili-, puu- ja metallipajat. Graafisen muotoilun tiloissa painotasoiset tulostimet. Taidetalossa tiloja piirustukselle ja keramiikalle.

Analyysilaboratorio
BioSammon analyysilaitteilla tutkitaan materiaalien rakennetta ja koostumusta, ja niiden avulla pystytään selvittämään esimerkiksi materiaalien kemiallinen koostumus, hienorakenne ja esimerkiksi jauheiden ja seosten kokojakauma.
Materiaalianalytiikan menetelmiä voidaan soveltaa paitsi prosessikehityksessä, myös raaka-aineiden sekä väli- ja lopputuotteiden laadunvarmistuksessa ja arvioitaessa niiden toimivuutta suunnitellussa käyttötarkoituksessa.

Materiaalien jauhatus- ja hienonnustilat
BioSammossa on useita materiaalien prosessointiin soveltuvia menetelmiä. Leukamurskain, valssimurskain ja kuulamylly soveltuvat jopa mikrometriluokan jauheiden tekemiseen kovista materiaaleista.
Märkäjauhatuksen osalta meiltä löytyy kartiomurskain pehmeille ja kuitumaisille materiaaleille. Leikkuumylly soveltuu pehmeiden materiaalien, kuten kankaiden ja hiilen, hienontamiseen. Hienontamisen jälkeen voimme seuloa jauheet erilaisiin fraktioihin ja analysoida niiden partikkelikokojakauman.

Pyrolysointitilat
Biohiilen valmistus ja pyrolysontiprosessien kehittäminen on Biosammon ydinosaamista. Biosammosta löytyy viisi eri käyttötarkoituksiin soveltuvaa pyrolyysiuunia. Materiaalin suojaukseen voi käyttää vakuumia, typpikaasua tai argonia. Pystymme myös valmistamaan aktiivihiiltä hiilidioksidivirtausten avulla.

Xamk FoodLab
Xamk FoodLab on Kouvolassa sijaitseva elintarvikealan kehitys- ja opetusympäristö. Sen tutkimus-, testaus- ja tuotekehitystilat ovat sekä kehittyvän elintarviketekniikan insinööriopiskelijoiden että alan yritysten käytössä.
Moderneista tiloista löytyy tuotekehityskeittiö, elintarviketehtaan omainen prosessihalli sekä elintarvikekemian ja mikrobiologian laboratoriotilat.
Oppimis- ja tutkimusympäristömme Mikkelissä

Future Experience Lab FUEL
Future Experience Lab FUEL on avoin oppimisympäristö ja älykäs yhteiskehittämisen tila Mikkelin kampuksen D-rakennuksessa. FUELia käytetään monipaikkaiseen verkon välityksellä tapahtuvaan oppimiseen, työpajoihin ja webinaareihin.

Neuvola- ja vastaanottotyön harjoitustila
Terveydenhoitajaopiskelijat harjoittelevat neuvolahoitotyötä aitoa neuvolatilaa jäljittelevässä harjoitustilassa. Tilat ovat muunneltavissa myös esimerkiksi erilaisten vastaanottotilanteiden ja kouluterveydenhuollon harjoitteita varten.

Sosiaali- ja terveysalan koti-harjoitustila
Sosiaalialan opiskelijat pääsevät opintojensa aikana harjoittelemaan asiakkaan kohtaamista koti-harjoitustilassa. Koti-harjoitustila on myös terveysalan opiskelijoiden käytössä esimerkiksi kotisairaanhoidon ja gerontologian käytännön hoitotyön harjoituksissa ja simulaatioissa.

Sosiaali- ja terveysalan simulaatiotilat ja hoitoluokat
Mikkelin kampuksella on useampi erilainen simulaatiotila. Simulaatioiden avulla opiskelijat pääsevät harjoittelemaan turvallisesti mahdollisimman aidon tuntuisia potilastilanteita. Kampuksella on myös erilaisia sairaalan yksikköjä mallintavia hoitoluokkia, kuten lasten hoitotyön yksikkö, leikkaussaliyksikkö ja useampi erilainen vuodeosastoyksikkö.

LVI-tekniikan laboratorio
LVI-tekniikan laboratorio on talotekniikan opetus- ja tutkimusympäristö. Laboratoriossa voidaan tutkia esimerkiksi teollisuuden IV-asioita ja asumisen energiaratkaisuja.

Materiaalitekniikan laboratorio
Materiaalitekniikan laboratorio on materiaaliominaisuuksien ja rakenteiden tutkimukseen, testaukseen ja suunnitteluun erikoistunut tutkimusympäristö, jossa tutkitaan esimerkiksi materiaalien kestävyyttä vaikeissa olosuhteissa.
Laboratoriota hyödynnetään monimuotoisesti opetuksessa ja valmistustekniikassa tuoteprototyyppien muodossa. Laboratoriossa hyödynnetään muun muassa digitalisoinnin ja simulonnin tarjoamia mahdollisuuksia.

Puulaboratorio
Puulaboratoriossa tehdään mekaanisen metsäteollisuuden kehittämiseen tähtääviä tutkimus- ja tuotekehitysprojekteja ja yritystarpeisiin liittyviä tilaustutkimuksia erityisesti puun suojaukseen, modifiointiin, kuivaukseen ja puumateriaalin mekaaniseen ja biologiseen kestävyyteen liittyen.
Toteutamme tutkimuspalvelut yhteistyössä Xamkin muiden laboratorioiden ja kansallisten sekä kansainvälisten tutkimusorganisaatioiden kanssa.

Sähkö- ja automaatiotekniikan laboratorio
Sähkö- ja automaatiotekniikan laboratorioissa käydään läpi sähkön ja automaation ilmiöitä konkreettisten ongelmien kautta. Laboratorioissa on käytettävissä erittäin kattavat mittalaitteet, jotka ovat opiskelijoiden käytössä myös koulun ulkopuolisiin oppimistehtäviin ja -töihin.

Ympäristötekniikan laboratorio
Monipuolisesti varusteltu ympäristölaboratorio, joka toimii pääsääntöisesti opetuslaboratoriona. Opintoihin kuuluu paljon opintojaksoja, joissa tehdään käytännön laboratoriotöitä, kuten erilaisia kemian ja mikrobiologian laboratoriotöitä sekä ympäristömittauksiin ja -analytiikkaan kuuluvia laboratoriotöitä.
Laboratoriossa tehdään myös aktiivista tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Memory Lab
Memory Lab on Mikkelissä toimiva tutkimusympäristö, joka keskittyy tiedon jalostamiseen ja tekoälyn hyödyntämiseen. Supertietokone Hipulla voidaan käyttää suuria kielimalleja, analysoida laajoja datamassoja sekä hyödyntää mallinnus- ja simulointiohjelmistoja.
Yritykset voivat hyödyntää laskentakapasiteettia kehittämishankkeissa, ja opiskelijoille on tarjolla analytiikkaan ja sovelluskehitykseen liittyviä harjoittelu- ja opinnäytetyömahdollisuuksia.

Opetusmetsät
Metsätalouden opiskelijat opiskelevat niissä paikoissa ja ympäristöissä, joissa työ tehdään. Xamkilla on oma opetusmetsä, mutta myös muut Mikkelin alueen lähimetsät toimivat oppimisympäristöinä. Maasto-opetus erilaisilla metsäkohteilla konkretisoi luennoilla opittua tietoa. Metsässä tulevat tutuiksi myös mittavälineet, metsäsovellukset ja karttaohjelmat.

RestoLab
Xamkin RestoLab tarjoaa virtuaalisia, pelillisiä ja VR-teknologioita hyödyntäviä oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat taitojen joustavan etäoppimisen.
Hybridiopetusmallin avulla opiskelijat voivat kehittää palveluliiketoiminnan taitoja, kuten asiakkaan kohtaamista, johtamistaitoja sekä ruokatuotteiden ja prosessien kehittämistä.
RestoLab on paitsi koulutuksen oppimisympäristö, myös alueen yrittäjien osaamisen kehittämisen ja kohtauttamisen paikka.

uXlab-käytettävyyslaboratorio
uXlab on käytettävyyslaboratorio, jossa voidaan testata digitaalisten sisältöjen käytettävyyttä. Laboratoriossa on huipputeknologiaa käyttäjäkokemuksen tutkimiseen ja testaamiseen. Testaus voidaan tehdä tietokoneella ja mobiililaitteilla.
Laitteisto on liikuteltavissa, joten käytettävyystestauksia voi tarvittaessa suorittaa asiakkaan omissa tiloissa. uXLabin laitteistoon kuuluvat muun muassa silmänliikekamera ja biometrinen anturi, joka aistii testihenkilön tunnetilaa.

Älysali
Active Life Lab -tutkimuslaboratorion ainutlaatuinen Älysali sijaitsee Mikkelissä Saimaa Stadiumin toisessa kerroksessa.
Älysaliin kuuluu kolme kokonaisuutta: kuntosali, pelialue ja testausalue. Nykyaikaiset kuntosalilaitteet voi yhdistää kognitiota, reaktionopeutta ja tasapainoa kehittäviin liikuntapeleihin. Testausalueella voi erilaisten kuntotestien lisäksi hyödyntää laitteistoa kuntoutuksen tukena.
Oppimis- ja tutkimusympäristömme Savonlinnassa

Elektroniikkateollisuuden tuotekehityslaboratorio
Tuotteiden olosuhdetestaukset, röntgentarkastukset ja monet muut testauspalvelut löytyvät meiltä. Lisäksi valikoimastamme löytyy 3D-mallinnukseen, 3D-skannaukseen ja -tulostukseen liittyvät palvelut.
Tarjoamme yrityksille myös koulutusta elektroniikan valmistukseen sekä elektroniikan valmistuspalveluja protokappaleista suurempaankin sarjatuotantoon.

Kuitulaboratorio
Kuitulaboratoriossa opiskelijat pääsevät tulevaisuuden biotuoteprosessien kehittämisen ja prosessiteknologian ongelmien ratkaisemisen äärelle nykyaikaisessa tutkimusympäristössä. Yrityksiä ja yhteistyökumppaneita palvellaan palvelumyynnin, kehityshankkeiden ja opiskelijayhteistyön kautta. Kuitulaboratorion koeajohallissa voidaan esimerkiksi ajaa tehdaskaavamittaisia koeajoja massasulpulla, vedellä tai muilla testiaineella..

Teollisen puurakentamisen laboratorio
Teollisen mittakaavan kehitys- ja testauslaitteistot sekä pilotointiympäristö, joka palvelee yrityksiä palvelumyynnin, kehityshankkeiden ja opiskelijayhteistyön kautta.
Tekninen suorituskyky voidaan määrittää komponenttien sijaan kokonaisuudelle ja siten on mahdollista optimoida materiaalinkäyttöä ja parantaa rakentamisen tehokkuutta. Koerakenteelle tehtävällä nopeutetulla säätestillä testataan ja kehitetään rakenteen rakennefysikaalisia ominaisuuksia.

Hoitotyön luokat
Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat voivat harjoitella monipuolisesti eri potilastilanteita ja hoitotyön vaiheita kampuksen hoitotyön luokissa. Todellisuutta simuloi myös tilasta löytyvä lääkehuone, jossa voidaan toteuttaa turvallisen lääkehoidon harjoittelua. Tutkintokoulutuksen lisäksi luokkia hyödynnetään myös täydennyskoulutuksessa.

Sosiaali- ja terveysalan simulaatiotilat
Xamkin hoitotyönsimulaatiotila jäljittelee terveydenhuollon aitoja ympäristöjä ja muuntuu tarpeen mukaan esimerkiksi leikkaussaliksi, sairaalaosastoksi tai vastaanottohuoneeksi.
Kotisimulaatiotila puolestaan tarjoaa mahdollisuuden harjoitella kotihoidon tilanteita, kuten vanhusten, pitkäaikaissairaiden tai vammaisten hoitoa ja kuntoutusta. Tilassa voi turvallisesti kohdata kotona tehtävän hoitotyön erityishaasteet.

Toimintakykylaboratorio
Toimintakykylaboratorio on oppimis- ja tutkimusympäristö, joka on suunniteltu arvioimaan, tukemaan ja edistämään yksilöiden toimintakykyä eri elämänalueilla. Laboratorio tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia fysioterapian, kuntoutuksen ja toimintakyvyn arvioinnin harjoitteluun.
Tilassa voidaan mm. harjoitella neurologisten potilaiden paremman toimintakyvyn saavuttamista sekä tehdä urheilijoille erilaisia testejä analysoimalla kävelyä, tasapainoa ja liikkuvuutta. Tutkintokoulutuksen lisäksi tiloja hyödynnetään myös täydennyskoulutuksessa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Kuntoutuksen käytännön harjoittelun tilat
Tilat on suunniteltu tukemaan esimerkiksi fysioterapeuttiopiskelijoiden monipuolista oppimista ja käytännön taitojen harjoittelua. Tilat soveltuvat mm. manuaalisten terapiatekniikoiden, kuten hieronnan ja mobilisointien harjoitteluun. Painopiste on liikkumisen, toimintakyvyn ja kuntoutuksen tukemisessa.
Opiskelijoilla on myös mahdollisuus harjoitella kuntoutuksen menetelmiä virtuaalitodellisuuden avulla. Esimerkiksi tasapainon harjoittelua tai potilaiden toimintakyvyn arviointia voidaan toteuttaa simuloiduissa ympäristöissä.

Liikunnan tilat
Liikuntasali, kuntosali ja toimintakykylaboratorio ovat oppimisympäristöjä, joissa opiskelijat voivat harjoitella ja demoilla osaamisensa kehittämiseksi esimerkiksi motoristen taitojen oppimista ja opettamista, ohjaamista, testausta ja kuntoutusta. Kyseisiä oppimisympäristöjä käyttävät mm. sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opiskelijat.
Tule opiskelijaksi Xamkiin! Meillä pääset oppimaan, oivaltamaan, kokeilemaan ja tutkimaan uudenaikaisissa ja monipuolisissa ympäristöissä. Oppimisympäristömme tukevat oppimista ja antavat valmiuksia työelämään. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus osallistua tutkimus- ja kehittämistoimintaan esimerkiksi opinnäytteiden tai harjoittelujen avulla.
Katso koulutustarjontamme ja löydä unelmiesi opiskelupaikka!
Nykyaikaiset tutkimus- ja kehittämisympäristömme, kattava laitekanta ja asiantuntijoidemme osaaminen ovat tutkimus- ja kehityspalveluiden selkäranka. Tarjoamme avuksesi yhteisrahoitteista tutkimusta, tilaustutkimuksia ja räätälöityjä kehittämishankkeita.
Lue lisää asiantuntijapalveluistamme ja valitse sinulle sopiva yhteistyön muoto!
Oppimis- ja tutkimusympäristöt ovat käytettävissäsi, oli kyse sitten toiminnan ja prosessien kehittämisestä, henkilöstön osaamisen vahvistamisesta tai opiskelijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Yhdessä voimme kehittää liiketoimintaasi eteenpäin!
Lue lisää palveluistamme ja ota yhteyttä!