BioSavo – Bioluupista maailmalle
BioSavo-hanke vahvistaa Etelä-Savon alueen kiertotalouden osaamista ja kehittää alueelle
uusia biopohjaisia tuotekonsepteja ja tuoteaihioita. Tavoitteena on edesauttaa alueen ilmastotavoitteiden toteutumista, tukea vähähiilisyyttä ja fossiilisista polttoaineista irrottautumista
sekä lisätä ravinneomavaraisuutta.
Tehokkaampaa biokaasun tuotantoa ja ravinteiden kiertoa
Uutta tutkimustietoa ja toimintamalleja biokaasuprosessiin
BioSavo-hankkeessa keskitytään erityisesti biojätteen ja muiden orgaanisten syötemateriaalien varastoinnin vaikutuksiin biokaasun tuotantoon. Erilliskerättävän biojätteen määrä lisääntyy kiristyvien kierrätystavoitteiden ja -velvoitteiden myötä, jolloin myös varastoinnin merkitys korostuu. Jäätynyt tai homehtunut biojäte voi aiheuttaa ongelmia biokaasuprosessiin, mutta näistä vaikutuksista on toistaiseksi vähän tutkimustietoa saatavilla. BioSavo-hankkeessa tehtävillä laboratorio- ja pilot-mittakaavan biokaasukokeilla saadaan uutta tietoa näistä vaikutuksista ja etsitään ratkaisuja varastointiin.
Ravinteet tehokkaammin kiertoon
Biokaasulaitosten mädätteiden käsittelyyn sisältyy yhä monia haasteita, sillä muun muassa erilliskerätyn biojätteen epäpuhtaudet vaikeuttavat mädätteen hyödyntämistä. Tarvitaan tutkimusta, ratkaisuja ja uusia konsepteja, jotta biojätteen, jätevesilietteiden ja muiden sivuvirtojen ravinteissa piilevä potentiaali saadaan tehokkaasti ja täysimittaisesti hyödynnettyä
kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.
BioSavo-hankkeessa tehdään yhdessä yritysten kanssa tuotekonsepteja ja reseptiikkaa mädätteiden ja teollisten sivuvirtojen yhdistämiselle. Lisäksi selvitetään teknologioita ja ratkaisuja biojätemädätteen sisältämän muovin ja muiden vierasaineiden poistamiselle ja laadun parantamiselle.
Biojätteen keräysastioita kasvipohjaisista komposiittimateriaaleista
BioSavo-hankkeessa kehitetään uusia tuoteaihioita biojätteen keräykseen kasvipohjaisista komposiittimateriaaleista. Nykyisin yleisesti käytössä olevat biohajoavasta muovista valmistetut biojätepussit eivät hajoa riittävän nopeasti biokaasuprosessissa ja aiheuttavat ongelmia laitteistolle. Hankkeessa kehitettävät biomateriaaleista valmistettavat keräysastiat soveltuvat paremmin biokaasuprosessiin.
Alueellisia ja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja
BioLuuppi – Demonstraatioympäristö kiertotalouden sivuainevirroille –hankkeessa Mikkelin EcoSairilaan perustettiin uudenlainen demonstraatiomittakaavan tutkimusympäristö, joka mahdollistaa biokaasualan kansallisen ja kansainvälisen yritys- ja tutkimusverkoston muodostumisen Etelä-Savon alueelle.
BioSavo-hankkeessa hyödynnetään BioLuuppi -ympäristöä biokaasututkimuksissa ja edesautetaan viestinnällä ja kv-verkostoitumisella Etelä-Savon alueen kansainvälistymistä
biokaasualalla. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Blue Economy Mikkeli osaamiskeskuksen ja EcoSairilan kehittämisalustan sekä yritysten kuten Metsäsairila Oy:n ja Juvan Bioson Oy:n kanssa.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet
TP 1. Biohajoavien materiaalien varastointia ja esikäsittelyä optimoimassa
TP 2. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivutuotteista ja ravinnevirroista uusia tuotekonsepteja
TP 3. Uudenlaiset materiaalit ja menetelmät biojätteen erilliskeräykseen
TP 4. Viestintää, raportointia ja yritys- ja verkostoyhteistyötä
.
.
Julkaisut, medianäkyvyys ja tapahtumat
Kuulumisia ja tulevaa bio- ja kiertotaloudesta -tutkimuswebinaari 8.4.2025, BioSavo-hankkeen esitys.
Malk, V., Ranta-Korhonen, T., Tirkkonen, M., Sourander, M., Soininen, H-, Halonen, J. & Laitinen, A. 2025. Communication has a Strong Significance in the Success of Separate Collection of Biowaste. 33rd European Biomass Conference and Exhibition. EUBCE 2025 Online Conference Proceedings. ISBN 978-88-89407-25-7 Paper DOI: 10.5071/33rdEUBCE2025-2AV.1.24. Saatavilla: https://www.etaflorence.it/proceedings/
Malk, V., Saario, T., Paakkari, M., Soininen, H. & Turmola, L. 2025. Ecotoxicity of Biogas Plant Digestate. 33rd European Biomass Conference and Exhibition. EUBCE 2025 Online Conference Proceedings. ISBN 978-88-89407-25-7 Paper DOI: 10.5071/33rdEUBCE2025-6BV.2.19. Saatavilla: https://www.etaflorence.it/proceedings/
Saario, T., Tirkkonen, M., Pekurinen, L. & Malk, V. 2025. Haitta-aineet ja biomuovit biokaasuprosessissa. Teoksessa Soininen, H., Haatanen, N. & Pulkkinen, L. 2025. Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit. Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehitystä. Vuosijulkaisu 2025. Xamk kehittää 255, sivut 147–155. ISBN 978-952-344-645-8 (PDF) Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-645-8
BioSavo-hanke mukana Mikkelin kiertotalouspäivillä 12.5.2026. Tapahtumassa keskusteltiin muun muassa biojätteen keräyksestä ja biomuoveista ja kyseltiin asukkaiden ajatuksia uudesta kasvikomposiitista valmistetusta biojätteen keräysastiasta.
Hankkeen tiedot
BioSavo – Bioluupista maailmalle
Tiedot
Budjetti
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama, ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto. BioSavo-hanketta rahoittaa myös Metsäsairila Oy.
Asiasanat
Yhteistyökumppanit



Yhteystiedot
Vuokko Malk
Projektipäällikkö
vuokko.malk(at)xamk.fi
+358 40 647 4809
Tiina Saario
Projektitutkija
tiina.saario(at)xamk.fi
+358 40 648 2490
Marleena Tirkkonen
Tutkimusinsinööri
marleena.tirkkonen(at)xamk.fi
+358 50 572 4564
Leena Pekurinen
TKI-asiantuntija
leena.pekurinen(at)xamk.fi
+358 50 313 5898
Matti Kilpiäinen
TKI-asiantuntija
matti.kilpiainen(at)xamk.fi
+358 40 075 3165