Euroopan unoni, Euroopan sosiaalirahasto

Digit2

Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään

Hankkeen tavoitteena oli Covid-19-pandemian aiheuttamien digitaalisten osaamistarpeiden tukeminen & työllistymisen kautta pohjan luominen elpymiselle.

Hanke on päättynyt.

Hankkeen toimenpiteet tukevat positiivista kehitystä myös pitkällä aikajänteellä. Hankkeen tavoitteena on parantaa hankkeen kohderyhmän digitaalisia taitoja niin, että työllistyminen ja työllistäminen onnistuisi paremmin Kymenlaaksossa. Hankkeen toimenpiteillä niin julkiset kuin yksityiset palvelujen tarjoajat ja palveluja tuottavat tahot pystyvät tehokkaammin hyödyntämään digitaalisia alustoja tarjoamiaan palveluja helpommin saavutettavaksi, auttamaan asiakkaitaan tai kohderyhmäänsä ja kehittämään toimintaansa kilpailukykyisemmäksi. Covid-19-pandemian aikana lisääntynyt työvoiman kohtaanto-ongelma (esim. työttömien osaaminen on vanhentunut ja työkyky alentunut pitkän työttömyyden aikana tai työttömien koulutus ei vastaa työnantajien vaatimuksia tai toiveita) on aiheuttanut Kymenlaaksossa työmarkkinoilla tarvetta digitaalisten taitojen parantamiselle työllisyyden edistämiseksi. Nopeasti edennyt digiloikka (etätyöt, etäopiskelu, digitaaliset työkalut) sekä tietyillä aloilla (kaupan ala, terveydenhuolto ja puhtaanapitopalvelut) kasvanut työvoimapula ovat lisänneet digitaalisten taitojen merkitystä työelämässä sekä työllistymisessä.

Palapeli kuvake
Tabletti kuvake
paperi kuvake

Hankkeen tavoitteet

Ratkaisuna pandemian aiheuttamaan digitaalisten taitojen osaamistarpeiden lisäämiseen esitettiin DIGIT hankkeessa kehitetty digitaalinen toimintamalli. Hankkeessa toimi DIGIT- Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään hankkeessa (S21934) muodostunut uudenlainen verkosto, jossa oli osatoteuttajina korkea-asteen tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, toisen asteen oppilaitos, yksityinen välityömarkkinatoimija sekä kumppaneina henkilöstövuokrausalan yritys sekä työvoimaa tarvitsevat yritykset. Kolmen osatoteuttajan läheinen yhteistyö yhdessä työelämän edustajien kanssa kokosi yhteen uusien digitaalisten työhön ohjauksen ja -opastuksen sovellusten jatkokehittämiseen tarvittavat osaamiset; kehittämisosaaminen TKI-organisaatiosta, työpaikkaohjauksen osaaminen II asteen oppilaitoksesta ja osatyökykyisten ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien valmennus- ja ohjausosaaminen välityömarkkinatoimijalta.

Toisen asteen oppilaitoksella ja välityömarkkinatoimijalla on läheiset suhteet hankkeen kohderyhmään ja -yrityksiin joiden tehtävien opastukseen hanke jatkokehitti ja sovelsi DIGIT-hankkeessa rakennettua digitaalista sovellusta.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

Jatkokehitimme TRIO-hautomossa (korkeakoulu, toisen asteen oppilaitos ja välityömarkkinatoimija) jo olemassa olevaa digitaalista sovellusta yritysten käyttöön, helpottamaan työllistämistä ja työhön perehtymistä. Sovelluksen sisällöt luotiin valitun yrityksen/työnantajan tarpeisiin. Digitaalista sovellusta kehitettiin ja sen toimintakykyä parannettiin Parikilla, XAMK:lla ja Eduko:lla järjestettävissä vertaiskehittämistyöpajoissa. Vertaiskehittämistyöpajoissa toteutettiin myös TRIO-hautomo -ajatusta niin, että XAMK:n opiskelijat voisivat toimia digitaitojen ohjaajina EduKo:n opiskelijoille ja Parikin asiakkaille ohjaten työnhakuvalmiuksia ja sitä kautta myös lisätä kohderyhmän digitaalisia taitoja.

Kehitimme TRIO-hautomossa sovelluksesta entistä ketterämpää ja toimintakykyisempää työkalua yritysten ja työntekijöiden käyttöön. Toimintaan osallistettiin systemaattisesti eri alojen yrityksiä, Kouvolan kaupungin eri toimialoja ja oppilaitoksia sekä kohderyhmää eli palveluiden käyttäjiä. Vertaiskehittämistyöpajoissa suunniteltiin nopeita kokeiluja, kehitettiin uusia ideoita ja testattiin niitä. Hyvät ideat ja käytännöt juurrutettiin. Toimenpiteissä painotettiin kohderyhmän työelämätaitojen vahvistamista sekä kehitettiin osallistujien kykyä toimia työelämässä käyttäen digitaalisia välineitä. Kohderyhmän tarvitsema tuki ja opastus suunniteltiin ja toteutettiin yritysnäkökulmasta, kuitenkin kohderyhmän tarpeiden mukaan, huomioiden erityistarpeet.

Tulokset

Tuloksena oli kohderyhmän työelämätaitojen sekä digitaalisen osaamisen ja osallisuuden lisääntyminen ja sitä kautta lisätään henkilöiden työllistymismahdollisuuksia. Digitaalisen sovelluksen mallinnus kuvattiin siten, että sitä voidaan levittää ja hyödyntää valtakunnallisesti.

Tuloksia:

    • Oppisopimuksia (10 kpl)
    • Työllistyneitä (6 kpl) (4 avoimille työmarkkinoille 2 välityömarkkinoille).
    • Digitaaliset ratkaisut (5 kpl)
      • DIGIT-APP & Joutsenon Elementti
      • DIGIT-APP & Kouvolan Lakritsi
      • DIGIT-APP & Parik
      • DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovelluksen jatkokehitys ja kieliversio
      • Pelillistetty osallistava Digitärpit -sovellus digikäsitteiden tietoisuuden lisäämiseen

DIGIT-APP -Sovelluspohja (Construct 3/HTML 5) & dokumentaatio:

Tarkastele tiedostoja klikkaamalla tästä

DIGIT-APP Tärpit työelämän saavutettavat sisällöt eri kielillä (Englanti, Ukraina & Arabia)

DIGIT-APP Tärpit työelämään sisältöjen kieliversiot

Digitärpit -sovellus:

Digitärpit by Xamk TKI Meduusa (itch.io)

Hankkeen dokumentoinnin elokuvamainen trailerivideo

Hankkeen dokumentointi video: Joutsenon elementti & Kouvolan Lakritsi

Vaikutukset

Lyhyellä aikavälillä eri toimijoiden yhteistyötä parannettiin, sekä työllisyyden kohtaanto-ongelma helpotettiin. Työelämä -ja digitaitojen parantamisella kohderyhmän työllistettävien osaaminen kehittyi niin, että avoimina olevia työpaikkoja saatiin täytettyä. Pidemmällä aikavälillä lisättiin kohderyhmän työllistymistä työelämä- ja digitaalisten taitojen kehittymisen myötä. Pitkän aikavälin tuloksena Digitaalinen työelämäsovellus on käytössä laajasti yritysten työelämä- ja digitaalisten taitojen lisäämisen sekä työllistämisen tukena eri koulutusasteilla sekä välityömarkkinatoimijoilla.

salkku ikoni
digitaalinen salkku ikoni

Ajankohtaista

THE END

DIGIT2-hankkeen aikana valmistui dokumentointi video hankkeen konkreettisista toimenpiteistä liittyen DIGIT-APP & Yritys-appiin sekä yhteistyökumppaneihin Joutsenon Elementtiin sekä Kouvolan Lakritsiin. Olimme kehittämässä heille perehdytyksen tueksi DIGIT-APP & Yritys-app sovellusratkaisua. Yhteistyökumppanit ja muut kutsuvieraat pääsivät nauttimaan “elokuvan” ensiesityksestä Kuusankoskelle Studio 123, elokuvatunnelmaan pääsi hyvin elokuvasalissa unohtamatta leffatunnelmaan kuuluvia irtokarkkeja ja popcorneja. Videotuotannosta vastaa Kouvolalainen Medialouhos yritys.

VIDEOT

Traileri kuvaa TRIO-hautomon toimintaa, sekä kuvailee yritysyhteistyökumppaneiden kanssa aloitettavaa yhteistyötä.

Dokumentointi kuvaa konkreettisesti DIGIT-APP & Yritys-appin jalkauttamista ja pilotointia kohdeyrityksissä.

TO BE CONTINUED?

Vaikka hanke nyt päättyykin, sen aikana saatuja tuloksia on onnistuttu jalkauttamaan ja idearattaat pyörivät edelleenkin, odottaen sopivaa hetkeä. Hanketoimijat haluavat kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita, sekä hankkeessa toimineita, niin DIGIT-hankkeen kuin DIGIT2-hankkeen aikana.

Kuten joissain elokuvissa voi olla lopussa… To be continued…?

02.05.2023 12:16

Kevät on jo pitkällä ja kohta kesälaitumet kutsuvat, mutta ennen sitä on ollut mielenkiintosia tapahtumia Kymenlaaksossa, jossa Digit2-hanke on ollut mukana.

Digimessut Patoareenalla

Digit2-hanke oli esittelemässä hankkeessa tuotettuja sovelluksia Digitaidoilla osalliseksi -hankkeen Taideruukin Patoareenalla järjestämillä Digimessuilla 13.4. Tapahtumassa eri palveluiden tarjoajat opastivat muun muassa ikääntyneitä, nuoria ja maahanmuuttajia digiasioissa. Digit2-hankkeen pisteellä esiteltiin DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovellusta, josta oli valmistunut englannin kielen käännös. Käännös oli ilmennyt lukuisissa palautteissa, jonka perusteella se päätettiin tuoda sovellukseen. Lisäksi hankkeen pisteellä pääsi pelaamaan Digitärpit-kalastuspeliä, joka opettaa digitermien ymmärtämistä. Siinä kalastetaan digikaloja, joiden mukana tulee selitys satunnaiselle digitermille.

Linkki Digitärpit-peliin: Digitärpit by Ikamon – itch.io (linkki pyytää salasanaa: digitarpit)

Digit2-hanketoimijat Kuusankoskella Taideruukin Patoareenalla

Hanke jakoi pisteensä Xamkin Indie-hankkeen kanssa, jonka pisteellä pääsi muun muassa kertomaan digihaasteistaan. Digit2 ja Indie -hankkeiden pisteellä kävi paljon henkilöitä tutustumassa hankkeiden toimintaan ja tuotoksiin. Kohtaamiset olivat ajatusrikkaita ja mieleenpainuvia. Tapahtuma loi hyviä verkostoitumismahdollisuuksia hankkeelle.

Digit2 ohjaamolla:

Digit2-hanke osallistui huhtikuussa myös Ohjaamomessuille, jossa hanke esitteli Tärpit työelämään ja Digitärpit -sovelluksia nuorille ja Ohjaamon verkostolle. Ohjaamoyhteistyö on näyttäytynyt vahvasti osana Digit2-hanketta. Ohjaamon verkoston toimijoita on informoitu DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovelluksesta, jotta he voisivat hyödyntää sovellusta työssään.

Digit2-hankkeen piste Kouvolan Ohjaamolla: Kävijät voivat testata sovellusta tabletilla ja jättää palautetta joko suullisena tai webropol-kyselyn kautta

Digit2-hanke osallistui Tammikuussa Xamk työelämäpäivät – Worklife Boom -tapahtumaan, jossa hanke oli esillä Kotkassa, Kouvolassa ja Mikkelissä. Tapahtuma kokosi yhteen eri alojen yrityksiä, Xamkin valmistuneita alumneja, opiskelijoita sekä Xamkin henkilökuntaa.

Työelämäpäivät Kouvolassa. (Kuva: Heta Vilén)

Digit2-hankkeen testauspisteellä tapahtumaan osallistuneet pääsivät testaamaan DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovellusta ja tutustumaan DIGIT-hankkeessa valmistettuun kirjaan. Tapahtumassa hankeen toimijat pääsivät myös verkostoitumaan yritysten edustajien kanssa.

Työelämäpäivät Kotkassa ja Mikkelissä. (Kuva: Miikka-Petteri Lesonen ja Topi Nuuttila)

Digit2-hanke kiittää tapahtuman järjestäjiä sekä osallistujia erittäin onnistuneesta ja mieleenpainuvasta tapahtumasta!

Ohjaamo yhteistyötä

Torstaina 1.12.2022 Digit2-hankkeen Miikka ja Topi olivat Ohjaamo messuilla esittelemässä DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovellusta ja DIGIT-hankkeessa kehitettyä kirjaa. Ohjaamomessuilla Digit2-pisteellä nuoret ja yhteystyökumppanit pääsivät testaamaan sovellusta ja antamaan palautetta siihen liittyen. Lisäksi sovellusta markkinoitiin yhteistyökumppaneille.

Perjantaina 16.12.2022 Digit2-hankkeen Topi oli Ohjaamon kuukausikokouksessa esittelemässä DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovellusta sosiaalialan toimijoille. Ohjaamoyhteistyön kautta pyrittiin tuomaan sovellus esiin ja markkinoida sitä mahdollisille käyttäjille.

Digiratkaisut työllistymisen tukena

DIGIT – Digitaidoilla ja ratkaisuilla työelämään -hankkeen matkasta kirjoitettu kirja Digiratkaisut työllistymisen tukena on julkaistu!

Kirjassa kuvataan hankkeen matkaa suunnitteluvaiheesta toteutukseen. Kirjan on toimittanut DIGIT-hankkeen projektipäällikkö Paula Leppänen ja TKI-asiantuntija Miikka-Petteri Lesonen. Kirjan kirjottajina on Paulan ja Miikan lisäksi toimineet Edukon hankevastaava Erja Mölsä sekä Parik-säätiön projektityötekijä Topi Nuuttila ja yrityskoordinaattori Elina Haatainen.

Kirjan sähköinen versio on luettavissa seuraavasta linkistä. Digiratkaisut työllistymisen tukena – Theseus

1.11.2022: Night of the living lab – Digit2

Digit2-hanke oli mukana Night of the Living Lab tapahtumassa. Digit APP – Tärpit työelämään -sovellus löysi tiensä uusien käyttäjien tietoisuuteen. Hyvän seuran ja musiikin lisäksi juhlitaan hallainyötä, kurpitsajuhlaa… Tai meille kaikille tutuksi tullutta: Halloweenia. Oli mukavaa olla nuorten kanssa viettämässä tunnelmallista iltaa ja hankeväki kiittää kaikkia osallistujia sekä muita tapahtuman järjestäjiä tapahtumasta!

Lisää tietoa tapahtumasta löydät alla olevasta linkistä.

Night of The Living Lab – Nuorten Kouvola

3.11.2022: Itä-suomen ohjauksen päivät – Digit2

Digit2-hanke oli yhdessä Indie-hankkeen kanssa Itä-Suomen ohjauksen päivillä Mikkelissä. Hanke-esittelyn sekä tuotosten esittelyn lisäksi Digit APP -tärpit työelämään -sovellus lähti uusille käyttäjille, jotka kokivat sovelluksen hyödylliseksi oman toimintansa tueksi. Näytteillä oli myös kesällä loppuun valmistunut Hamina 1810 -työ ei koskaan muutu peli. Peliin sai tulla tutustumaan ja ottamaan ohjekirjan mukaan, jos haluaa pelin viedä vaikkapa tueksi omaan työhön tai arkeen. Hanketiimi kiittää kaikkia osallistujia, sekä muita tapahtumanjärjestäjiä!

Tietoa tapahtumasta:

Itä-Suomen ohjauksen päivät 3. – 4.11.2022: Syvästä vedestä valoon (peda.net)

Tietoa Waypoint hankkeesta ja Hamina 1810 -pelistä:

Waypoint: nuorten pelillistetty polku työelämään – Xamk

Tietoa Indie-hankkeesta:

INDIE – Inklusiivinen digitaalinen pedagogiamuotoilu – Xamk

Eezy Kouvolan ja Digit2-hankkeen yhteistyössä toteutettu pikatyöhaastattelupäivä järjestettiin Parik-säätiössä viikolla 43. Pikatyöhaastatteluissa Parikin työpajoilla työskentelevät pääsivät keskustelemaan Eezyn yhteyspäällikön Emma Rantasalon kanssa työmahdollisuuksista.

Pikatyöhaastatteluun osallistui useita Parikin työpajoilla työskenteleviä, ja palaute päivästä oli hyvin positiivista. Kiitokset yhteistyöstä Eezy Kouvolan Emma Rantasalo ja Niina Cinpir! Olemme iloisia, että yhteistyö Digit2-hankkeen ja Eezyn välillä jatkuu tulevaisuudessakin.

#luovaxamk #parik #eezykouvola #eduko

DIGIT-APP – Tärpit työelämään on kehitetty DIGIT – Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään -hankkeen aikana ja on saatavilla hankkeen kotisivuilla. Voit käyttää DIGIT-APP – Tärpit työelämään -sovellusta myös tästä. Digit2 – Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään -hanke jatkaa DIGIT-hankkeessa aloitettua työtä.

Sovelluksen tehtävänä on edistää kohderyhmän työelämätietoisuutta. Sovellus pitää sisällään työelämän perustietoja selkeässä ja helppolukuisessa muodossa. Sisältöön kuuluu työkäsitteitä, työnhakuun liittyviä asioita ja työelämän pelisääntöjä.

Sovelluksen sisältö on kehitetty TRIO-hautomossa eli hankkeen toteuttajien kesken. TRIO-hautomoon kuuluvat korkea-asteen tutkimus- ja kehittämisorganisaatio Xamk, toisen asteen oppilaitos Kouvolan ammattiopisto Eduko ja välityömarkkinatoimija Parik-säätiö.

Voit katsoa havainnollistavan videon sovelluksen käytöstä tästä.

Muita saman aihepiirin hankkeita

  • DIGIT – Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään
  • Waypoint: nuorten pelillistetty polku työelämään
  • NOUSU – Nuorten työllisyys nousuun Kouvolassa
Hankkeen nimi:

Digit2 – Digitaidoilla ja -ratkaisuilla työelämään

Hankkeen kesto: 1.4.2022–31.8.2023

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Osatoteuttajat: Kouvolan ammattiopisto Eduko ja Parik-säätiö
Vahvuusala: Digitaalinen talous
Tutkimusyksikkö: Luova talous
Kouvolan Ammattiopisto

Yhteystiedot

Anna Sirelius-Mäkelä
Projektipäällikkö
050 593 0877
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Miikka-Petteri Lesonen
TKI-asiantuntija
044 702 8583
etunimi.sukunimi@xamk.fi