Elinvoimaa ja toimintakykyä elintapaohjauksella
– ekosysteemistä voimaa
Kehitettävä yhteistyömalli yhdistää julkisen ja yksityisen sektorin toimijat vahvistamaan elintapaohjauksen palvelupolkua. Malli ohjaa vähän liikkuvia työikäisiä, elintapasairauksien riskissä olevia sekä eläkkeelle siirtyviä henkilöitä terveyttä edistävien liikuntapalvelujen pariin.
#SuomiLiikkeelle
Palvelupolkuja julkisen puolen liikuntaneuvonnasta ja elintapaohjauksesta yrityksiin.
Avustus liikunta-alan yritysekosysteemien kehittämiseen
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi kesäkuussa 2026 erityisavustusta kahdelle ylimaakunnalliselle liikunta-alan yritysekosysteemien kehittämishankkeelle. Avustus on osa hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.
Liikkumisen lisäämiseen haetaan uusia ratkaisuja – ja niitä myös testataan käytännössä.
Xamk Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö on mukana konsortiohankkeessa, joka alkaa 1.8.2026 ja on vuoden mittainen. Tutkimusyksikkö vie ideat käytäntöön pilotoimalla erilaisia toimintamalleja ja mittaamalla niiden vaikutuksia Hyviö-työkalulla. Näin saadaan tietoa siitä, millaiset ratkaisut auttavat ihmisiä löytämään tiensä terveyttä edistävien palvelujen pariin kaikkein tehokkaimmin.

Terveyden edistämisen tutkimusyksikön osuus hankkeessa on yrityspolkupilottien käytännön toteutuksessa:
- Tuki palvelupolun rakentamisessa yhteistyössä erityisesti Vantaan kaupungin kanssa
- Sopiva vaikuttavuusmittaristo laadittu yhteistyössä konsortion kanssa
- Luotu vaikuttavuuden mittaamisen konsepti jokaiselle markkinatoimijalle eli hyvinvointipalvelua tuottavalle yritykselle
- Mitattu toimintamallien vaikutukset Hyviöllä
- Raportoitu toimintamallin tulokset yhteistyössä
