Euroopan unionin osarahoittama Etelä-Savon maakuntaliitto

FunWaterCirc

Funktionaalinen kierrätetty vesi ja kiertotalouden mahdollisuudet biojalostamossa

Xamkin ja Oulun yliopiston yhteisessä ylimaakunnallisessa hankkeessa selvitetään syvällisesti biotuotetehtaan prosessivesien ominaisuuksia ja kehitetään uusia puhdistusteknologioita.

Orgaaniset ja epäorgaaniset jätevirrat taloudellisesti talteen ja hyötykäyttöön

Taustaa

Metsäbiojalostamot ovat maailmanlaajuisesti erittäin suuria makean veden kuluttajia. Suuri sellutehdas saattaa käyttää esimerkiksi 100.000 kuutiometriä tuorevettä vuorokaudessa. Tehtailla on kova paine vähentää vedenkulutusta, mutta nykyteknologia ei anna tähän mahdollisuutta vakavien prosessi- ja laatuongelmien takia.

Metsäbiojalostamot tuottavat kuidun lisäksi myös muita sivutuotteita, kuten mäntyöljyä ja tärpättiä, mutta vedenkäytön vähentäminen edesauttaisi myös nykyisin hukkaan menevien arvokkaiden aineiden, kuten ravinteiden ja uuteainekomponenttien talteenottoa.

Tehtaan vedenkäyttöä vähentämällä paitsi säästetään tuorevettä myös mahdollistetaan eräiden arvokkaiden sivutuotteiden talteenotto

Metsäbiojalostamon vedenkäytön vähentäminen lisää prosessiin kuulumattomien aineiden, kuten uuteaineiden ja metallien konsentraatiota ja aiheuttaa vakavia ongelmia tuotteen laadulle ja laitteistolle. Ongelman ratkaisuun tarvitaan tehokkaita erotusmenetelmiä ja uudenlaista prosessiajattelua.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

Hanke jakaantuu seuraaviin toisiaan vahvasti tukeviin työpaketteihin:

TP 1. Erotusteknologioiden ja puhdistusteknologioiden pilotointi ja kehittäminen

TP 2. Teknologioiden käytettävyyden varmistaminen

TP 3. Analytiikkakonsepti ja kriteeristö biotuotehtaan funktionaaliselle vedenhallinnalle

TP 4. Mallinnus ja ja laskennan kehitys

TP 5. Kehitetyt teknologiat alueellisen kiertotalouden edistämisessä

TP 6. Kansainvälinen yhteistyö

TP 7. Hankkeen johtaminen, raportointi ja tiedottaminen

.

.

Tavoitteet

FunWaterCirc-projektin päätavoiteena on kehittää teknologioita, joilla tuoreveden käyttöä minimoidaan metsäbiojalostamoympäristössä kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Tutkitaan, pilotoidaan ja koeajetaan erilaisia puhdistustekniikoita. Kehittyneen analytiikan avulla määritetään prosesseissa kierrätettävän veden toimivuus ”Functional Water” -konseptin periaatteen todentamiseksi.

Hankkeen lopputuloksena syntyy alusta prosessivesi-innovaatioiden ja prosessi- ja jätevesistä eroteltavien orgaanisten ja epäorgaanisten aineiden erottelemiseksi ja hyötykäyttöreiteiksi lannoite- ja erikoiskemian teollisuudessa


Tehtaan vedenkäytön vähentäminen säästää arvokkaita luonnonvaroja ja pienentää jätemäärää


Yhteystiedot

Puhelin
+358405079392
Sähköposti
Juhani.Turunen@xamk.fi
Yksikkö
Metsäbiotalouden ja uusien teknologioiden tutk. yk
Juhani Turunen
Tki-asiantuntija
+358405079392
Juhani.Turunen@xamk.fi


Hankkeen tiedot

Hankkeen nimi:

FunWaterCirc – Funktionaalinen kierrätetty vesi ja kiertotalouden mahdollisuudet biojalostamossa

Hankkeen kesto: 1.3.2026–29.2.2028

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Osatoteuttajat: Oulun yliopisto
Muut kumppanit: Veolia Aquaflow Finland Oy, Andritz Oy, Stora Enso Oyj, Optoseven Oy
Vahvuusala: Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit
Tutkimusyksikkö: Metsäbiotalous ja uudet teknologiat

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Euroopan unionin osarahoittama
Kokonaisbudjetti: 730 086 €
EU:n osuus kokonaisbudjetista: 584 068 €
Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 46 486 €