Euroopan unioni, Euroopan aluekehitysrahasto

Puura 2023

PUURA 2023-hankkeessa parannettiin yritysten ja tutkimus- ja oppilaitosten valmiuksia tukea vähähiilisen rakentamisen kasvua.

Hanke on päättynyt

Ajankohtaista

Haemme yrityksiä mukaan kehittämään puu- ja hybridirakenteisia välipohjatuotteita!

Valmisteltavan hankkeen rahoitus:

Valtakunnallinen Innovaatio- ja osaamisverkostot (EAKR) valmisteluhankkeet

Rahoittava viranomainen:Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Tapahtumat

Kohderyhmä:
Rakennuttajat ja rakennusliikkeet
Arkkitehdit ja rakennesuunnittelijat sekä muut suunnittelijat ja asiantuntijat
Puurakentamisen tuotteiden valmistusta tekevät tai aloittamista suunnittelevat yritykset

Työpajassa osallistujille muodostuu kokonaiskuva teollisen puurakentamisen osapuolien rooleista sekä mahdollisuudesta vaikuttaa hankkeiden ja tuotannon sujuvuuteen.
Työpajan ohjaa puurakentamisen asiantuntija Harri Moilanen, Alterplan Oy, jolla on monipuolinen kokemus puurakentamisesta niin tilaajan, toimittajan kuin suunnittelijankin rooleissa.

Asiantuntijaesitys
Esityksessä pohjustetaan teollisen puurakentamisen tilannetta ja mahdollisuuksia erilaisissa rakentamisen arvoketjuissa. Lisäksi tarkastellaan mitä suunnittelussa ja hankinnoissa huomioimalla voidaan hankkeiden sujuvuutta parantaa siirryttäessä projektikohtaisista ratkaisuista teollisessa prosessissa valmistettaviin tuotteisiin.

Teollisessa tuotannossa asiakaskysynnän tunnistamisella ja tuotantolaitteistojen mahdollisuuksien hyödyntämisellä on paljon mahdollisuuksia. Esityksessä tarkastellaan mitä teollisen tuotantoprosessin muodostamisessa ja automaatiotason valinnassa tulisi tunnistaa.

Työpajan ryhmätyöt
Ryhmätöinä käsitellään asiantuntijaesityksen ja osallistujien omien näkemysten pohjalta puurakentamisen sujuvuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä millä toiminnalla sujuvuutta voidaan parantaa. Ryhmätyöt tehdään vuorovaikutteisesti huomioiden eri roolien vaikutus.

Ryhmätyöaiheet
Asiakaslähtöinen teollinen puurakentaminen
Tuotteistus suunnittelun lähtötietona
Sujuvan tuotannon toteutus

Työpajan aikataulu 20.1.2023
8:30 Työpajan avaus, alustus ja aamukahvit
9:00 Asiantuntijaesitys
12:00 Lounas
13:00 Ryhmätyöt
15:00 Työpajan päätös

ILMOITTAUTUMINEN
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen ennakkoon 13.1.2023 mennessä.
https://www.lyyti.in/sujuvanpuurakentamisentyopaja

LISÄTIETOJA
Juha-Pekka Luukkainen / Xamk, juha-pekka.luukkainen(at)xamk.fi, 050 536 4836

Tilaelementin mittauspilotointi

Alla olevan linkin takana löytyy mittaukset, loppuraportti, kuvia jne.

MITTAUSJÄRJESTELMÄN PILOTOINTI (calculationtools.com)

Hankkeessa tarjoamme

Yrityksille veloituksetta:

  • teknistä tukea tuotekehitykseen
    • hiilijalanjälkilaskenta
    • puurakenteiden lujuuslaskenta
    • uudet ratkaisut
    • elementti- ja liitosdetaljiikkaa
    • insinööripuutuotteiden soveltaminen
  • verkostojen hyödyntäminen
    • opinnäyte- ja projektityöt
    • työpajat
    • yritysverkostot
    • tutkimuslaitokset
    • rahoituskanavat
Havainnekuva valmistumassa olevasta puu- ja hybridirakentamisen laboratoriosta.

Puulaboratorio

TimeLapse-video laboratorion rakentamisesta.

Puulaboratorion laitteet

  • Load frame , testattavan kappaleen mitat; leveys 2.5m, korkeus 3.5m, pituus 15m.
    • 2 x max. 500 kN kuormitus yläpuolelta (2 Hz puristus tai veto)
    • 1 x max. 500 kN kuormitus sivusta
  • Aineenkoestuskone max. 100 kN (taivutus, veto, puristus)
  • ABES – liimaustestauslaite
  • Betonikoekappalepuristin 3000 kN (AUTOMAX PRO COMPACT 50- C56F02)
  • 2 kpl integroitavat säätestaushuonetta ( -40C – + 80C / RH 20% – 95% / UV)
    • 2.4m x 2.4m kappale huoneiden väliin sijoitettuna
  • Puuntyöstölaitteet ja rakentamisen kalusto

Puulaboratorion palvelut

  • Akkreditoidun laboratorion mahdollistamat tuotehyväksynnät
  • Standarditestaukset
  • Tuotekohtaiset testaukset
  • Kemikaalitestaukset
  • Prototyyppien rakentaminen ja testaus
  • Koulutus
  • Showroom
  • Työpajat ja seminaarit
  • Rakentamisen simulaatiot
  • Asiantuntijapalvelut

Etusivu – Savonlinnan teknologiapuisto Noheva

Frontpage – Savonlinna’s Technology Park Noheva

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa hybridi- ja vähähiilisestä rakentamisesta kiinnostuneiden yritysten tuote- ja menetelmäkehitystä ja edistää yritysten kilpailukykyä ja kasvumahdollisuuksia.

Käytännön toimenpiteinä hankkeessa tehdään:

  • oppilaitos-yritysyhteistyönä teollisen puurakentamisen tuotekehitystä, suunnitteluosaamista ja valmistusta lisääviä innovaatio- ja kehitysohjelmia
  • kasvatetaan aktiivista ja sitoutunutta kansallista ja kansainvälistä yritys- ja tutkimuslaitosverkostoa.
  • innovaatiokokeiluja ja työpajoja
  • hiilijalanjälki / – kädenjälkilaskelmia
  • valmistellaan yritystarpeista lähteviä toiminta- ja testaussuunnitelmia tulevalle testi- ja kehityslaboratoriolle
  • Etelä-Savon vähähiilisen tiekartan jalkauttamisen tukeminen
  • teollisen puurakentamisen sekä puu-hybridirakentamisen innovaatiohankkeiden valmistelu.
  • tiedon jakaminen verkostolle rahoitus ym. mahdollisuuksista – tilaisuudet
  • oppilaitos-yritysyhteistyön vahvistaminen, opiskelijoiden työllistymisen edistäminen

Hankkeen tuloksena alueella jo toimivien alan yritysten kilpailukyky vahvistuu, yritysten välinen yhteistyö lisääntyy ja alan yrityskanta ja toiminnot vähähiilisen rakentamisen alalla kasvaa. Yritysten toimintaympäristö ja ketteryys ja valmius tehdä laadukasta tuote- ja tuotannonkehitystä ja ottaa käyttöön uusia alan suunnittelu- ja laskentamenetelmiä kehittyy. Kehitetään toimintamalli, jolla Xamk pystyy oppilaitos-yritysyhteistyön kautta paremmin auttamaan yritysten tarpeita. Xamkin uuden puurakentamisen testi- ja kehityslaboratorion palveluvalmiuksia parannetaan.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Hankkeen nimi:

PUURA 2023 – Teollisen puurakentamisen innovaatioekosysteemin vahvistaminen

Hankkeen kesto: 1.5.2021–28.2.2023

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Vahvuusala: Metsä, ympäristö ja energia
Tutkimusyksikkö: Kuitulaboratorio

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta

Yhteystiedot

Juha-Pekka Luukkainen
Projektipäällikkö
+358 50 560 4836
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Aarno Hatsala
Tutkimusinsinööri
+358 50 464 0896
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Fanny Malmstedt
Tutkimusinsinööri
+358 50 473 7726
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Lasse Pulkkinen
Tutkimusjohtaja
+358 44 572 5861
etunimi.sukunimi@xamk.fi