Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020

Savonlinna Smart Demonstrations

älykkäiden anturointien, toimilaitteiden ja monitorointien ratkaisut energia-,kaivos- ja prosessiteollisuudessa

Hankkeessa testattiin älykästä teknologiaa prosessi-, ympäristö- ja energiatekniikan alan yrityksille.

Hanke on päättynyt.

Mikkelin ammattikorkeakoulun Elektroniikan 3K-tehtaan ja Kuitulaboratorion sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston Materiaalifysiikan laboratorion yhteisessä Savonlinna Smart Demonstrations -hankkeessa testataan älykästä teknologiaa prosessi-, ympäristö- ja energiatekniikan alan yrityksille.

Hanke kehittää ydinmagneettinen resonanssiin perustuvaa NMR-teknologiaa, magneettisia muistimetalleja ja sensoritekniikkaa. Huhtikuussa 2015 alkanut kaksivuotinen hanke tukee vahvasti alueen yritysten toimintaa.

Teknologian kehittämistä yritysten tarpeisiin

NMR-mittausmenetelmä

NMR-teknologiaan perustuvalle kuidun jauhatusastetta mittaavalle online-menetelmälle on laaja kiinnostus sekä mittaus-, automaatio- että kuidun jauhatusteknologiaa kehittävissä yrityksissä. Jos kehitystyössä onnistutaan, tuloksena on korkean teknologian innovaatio, joka hyödyttää soveltavaa teollisuutta, kuten metsäteollisuutta ja laitevalmistajia.

Magneettiset muistimetallit (MSM)

MSM-materiaalit muuttavat muotoaan magneettikentän vaikutuksesta. Hankkeessa kehitetään mm. pilotti virtalähteestä, joka tuottaa sähköä tärinästä. Langattomien antureiden ja niiden virtalähteiden kehittäminen mahdollistaa antureiden asentamisen sellaisiinkin kohteisiin, joihin on mahdotonta tai erittäin hankalaa viedä kaapeleita tai virtajohtoja. MSM-materiaaliin perustuva langaton virtalähde mahdollistaa esimerkiksi prosessien valvonnan vaativissa olosuhteissa.

Sensorit

Sensoritekniikkaa kehitetään prosessilaitteiden sisäiseen valvontaan ja laitteiden älykkyyden lisäämiseen. Hanke tuottaa osaamiseen ja uusiin materiaaleihin pohjautuvia ratkaisuja teollisuuden sovelluksille.

Muita saman aihepiirin hankkeita

  • Erfid – Elektroniikkatuotteen elinkaaren kattava jäljitettävyys ja tiedonhankinta RFID-tekniikan avulla
  • Ledtrix – Ledteknologian osaamispankki
Hankkeen nimi:

Savonlinna Smart Demonstrations – älykkäiden anturointien, toimilaitteiden ja monitorointien ratkaisut energia-,kaivos- ja prosessiteollisuudessa

Hankkeen kesto: 1.4.2015–31.3.2017

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Osatoteuttajat: Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT
Muut kumppanit: Andritz Pulp and Paper Mill Services, Valmet Oyj, Ket-Met Oy, HV Cable Solutions Oy, Rautaseiska Oy, Suur Savon Energiasäätiö ja Savonlinnan yrityspalvelut Oy
Vahvuusala: Metsä, ympäristö ja energia
Tutkimusyksikkö: Elektroniikan 3K-tehdas

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta
Kokonaisbudjetti: 399 808 euroa

Yhteystiedot

Elina Havia
Tutkimuspäällikkö
Elektroniikan 3K-tehdas
050 461 5572
etunimi.sukunimi@xamk.fi

Kari Ullakko
tutkimusjohtaja
Materiaalifysiikan laboratorio
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
050 410 5376
etunimi.sukunimi@lut.fi