


TUHTO
Tuhopuut hallintaan ja tuotteiksi
Ilmastonmuutos lisää metsien tuhoriskejä. Erityisesti kirjanpainajan vaurioittamat kuuset vaativat tuhopuiden jalostusmahdollisuuksien, sekä hankinta- ja korjuulogistiikan tehostamiskeinojen selvittämistä.
Hanke toteutetaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin ja Metsäkeskuksen yhteistyönä.
Selvitämme tuhopuiden jalostusmahdollisuuksia puurakentamisen tuotteiksi
Tavoitteet
Projektin päätavoitteena on selvittää eriasteisten tuhopuiden, erityisesti kirjanpainajan tuhoamien kuusten jalostusmahdollisuuksia lujuuslajitelluksi sahatavaraksi, sekä puurakentamisen tuotteiksi (esim. sahatavara, CLT ja muut rakennustuotteet).
Lisäksi tavoitteena on selvittää tuhopuukohteiden hankinta- ja korjuulogistiikan tehostamiskeinoja sekä tuottaa suosituksia tuhopuiden hyödyntämiseksi turvallisesti ja tehokkaasti mahdollisimman korkean lisäarvon jalostuksessa.
Tavoitteena on kehittää metsätuhoviestintää ja osaamista sekä vahvistaa alan kansainvälistä yhteistyötä.
Eriasteisten tuhopuiden jatkojalostuspotentiaalin tutkimus on tärkeää Etelä-Savon metsäosaamisen sekä arvokkaan metsäomaisuuden
hyödyntämisen kannalta.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet
TP 1 Testipuiden valinta ja hankinta
TP 2 Tuhopuiden puun korjuun ja logistiikan vaikutukset ja tuottovaikutukset
TP 3 Laboratoriotason tuotetutkimukset tuhopuiden (kuusitukki) jalostuspotentiaalin
selvittämiseksi
TP 4 Tuhopuun hyödyntämisen demonstroinnit ja testaukset puurakentamisen tuotteissa
TP 5 Tuhopuun käytön riskien hallinta ja toimintamallit jalostusketjuissa
TP 6 Kansainvälinen yhteistyö
TP 7 Projektin hallinnointi, raportointi ja tiedottaminen
Ajankohtaista
Metsäkeskus esittelee Tuhto-hanketta Etelä-Savon konepäivillä Mikkelissä lauantaina 16.8.2025
Etusivu – Etelä-Savon Konepäivä.

17.6.2025
Tuhopuista sahatut lankut toimitettu teollisen puurakentamisen laboratorioon.

17.6.2025
Sahauksen yhteydessä suoritettiin visuaalinen lujuuslajittelu Metsäkeskuksen toimesta.

17.6.2025
Tuhopuiden sahaus sahatavaraksi Mäntyharjulla.

5.6.2025
Tuhopuupinojen kartoitusta Mäntyharjulla.