Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 ELY-keskuksen logo

Ympäristöarkisto

Ympäristötiedon sähköisen arkistoinnin ja digitaalisen palvelutoiminnan kehittäminen ympäristöturvallisuuden ja vähähiilisyyden edistämiseksi

Maanrakennuskohteissa käytettyjen jätemateriaalien tietojen arkistointi sähköiseen ympäristöarkistoon ehkäisee myöhempiä ympäristö- ja terveysriskejä.

Hanke on päättynyt.

Ympäristötiedon sähköisen arkistoinnin ja digitaalisen palvelutoiminnan kehittäminen ympäristöturvallisuuden ja vähähiilisyyden edistämiseksi -hanke toteutettiin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Metsä, ympäristö ja energia -painoalalla. Hankkeen tavoitteena oli lisätä maarakennuskohteissa käytettävien jätemateriaalien myöhempää jäljitettävyyttä. Hanke edisti tätä kehittämällä jäljitettävyyteen sähköistä arkistointia ja digitaalista palvelutoimintaa.

Hankkeen aikana selvitettiin käytettävissä olevan ympäristödatan ominaisuudet ja käytettävyys. Dataa käytettiin interaktiivisen kartta-aineiston sekä ympäristöarkiston tietolähteenä. Hankkeessa suunniteltiin ja luotiin ympäristöarkistosovellus. Hankkeessa toteutettiin ympäristöarkiston pilotointi ja demoaminen, joiden käytettävyyttä ja monistettavuutta arvioitiin hankkeen aikana kohderyhmän kanssa. Lisäksi hankkeessa tuotettiin selvitys mahdollisuuksista ja esteistä liittyen jätteiden hyötykäyttöön ja lupamenettelyihin. Esiselvityshankkeen tuloksena tunnistettiin toimenpiteet, joiden avulla jätemateriaalin sähköisen rekisteröinti- ja arkistojärjestelmän kehittäminen ja hyödyntäminen on mahdollista.

Hanketta rahoittivat Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan aluekehitysrahastosta ja Metsäsairila Oy.

Hankkeen nimi:

Ympäristöarkisto – Ympäristötiedon sähköisen arkistoinnin ja digitaalisen palvelutoiminnan kehittäminen ympäristöturvallisuuden ja vähähiilisyyden edistämiseksi

Hankkeen kesto: 1.1.2016–28.2.2017

Tiedot

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Muut kumppanit: Metsäsairila Oy
Vahvuusala: Digitaalinen talous, Metsä, ympäristö ja energia

Budjetti

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan aluekehitysrahastosta
Kokonaisbudjetti: 106 000 euroa

Yhteystiedot

Riina Tuominen
Projektipäällikkö
+358 40 637 1482
etunimi.sukunimi@xamk.fi