Euroopan unionin osarahoittama Elinvoimakeskuksen tunnus

Vuoden TulevaisuusTeko

KILPAILU

Vuoden tulevaisuusteko-kilpailun banneri, jossa Kaakkois-Suomen maakuntakartta

Tiedätkö henkilön, organisaation, yhdistyksen tai vaikka hankkeen, joka tekee tulevaisuutta todeksi jo tänään?

Ilmianna teko, joka ansaitsee Vuoden TulevaisuusTeko -kunniamaininnan Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja/tai Kymenlaaksossa.

Kerro meille miksi juuri tämä teko on merkittävä.
TulevaisuusTeko voi olla suuri tai pieni, rohkea, yllättävä tai arkinen – kunhan sillä on vaikutusta huomisiin.

Vuoden TulevaisuusTeko -kilpailun myötä nostetaan esiin tekoja, jotka avaavat uusia näkymiä tulevaisuuteen ja tekevät tulevaisuustiedosta kaikille yhteistä.

Jokaisessa Kaakkois-Suomen maakunnassa ennakointiverkosto muodostaa raadin, joka valitsee ilmiannetuista TulevaisuusTeoista maakunnittain voittajan. Voittaja julkaistaan kunkin maakunnan Tulevaisuusverstaassa huhtikuussa.

Vastaa kilpailulomakkeen jokaiseen kohtaan, jotta raati voi olla tarvittaessa yhteydessä.

Tapahtuman nimi:

Vuoden TulevaisuusTeko -kilpailu

Tapahtuman ajankohta: 6.2.2026, 0.00–23.3.2026, 16.00

Sijainti

Voittajat julkaistaan maakunnallisissa Tulevaisuusverstaissa:

14.4.2026, Savonlinna / Etelä-Savon Työmarkkinoiden Tulevaisuusverstas

15.4.2026 Kotka / Kymenlaakson Työmarkkinoiden Tulevaisuusverstas

16.4.2026 Lappeenranta / Etelä-Karjalan Työmarkkinoiden Tulevaisuusverstas

Puhelin
+358504123188
Sähköposti
Kati.Viljakainen@xamk.fi
Yksikkö
Luovan talouden tutkimusyksikkö
Kati Viljakainen
Projektipäällikkö
+358504123188
Kati.Viljakainen@xamk.fi
Puhelin
+358447028776
Sähköposti
Enni.Jaatinen@xamk.fi
Yksikkö
Luovan talouden tutkimusyksikkö
Enni Jaatinen
Tki-asiantuntija
+358447028776
Enni.Jaatinen@xamk.fi
Puhelin
+358504471506
Sähköposti
Irina.Kujanpaa@xamk.fi
Yksikkö
Luovan talouden tutkimusyksikkö
Irina Kujanpää
Tutkimuspäällikkö
+358504471506
Irina.Kujanpaa@xamk.fi