Eteläsavolaisten maaseudun yrittäjien aktivointi verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa

tavoitteet

Tavoitteena on maaseudun pienyritysten innostaminen verkostomaiseen yrittäjyyteen ja siihen tarvittavien tukipolkujen tunnistaminen. Hankeen tavoitteena on monipuolistaa maaseutuelinkeinoja ja maaseutuyritysten yhteistyötä ja kannustaa yrittäjiä kasvu-uralle. Syntyneitä verkostoja kannustetaan yritysryhmähankkeisiin, joissa yrittäjät voivat kehittää toimintaansa ja suunnitella investointeja.Toimenpiteillä edistetään myös maaseudun yrittäjien innovatiivisuutta ja johtamista. Innovaation kaupallistamiseksi hankkeessa pyritään tunnistamaan maaseudun toimijoille soveltuvat innovaatioiden kehittämisen toimenpidesuositukset.

toimenpiteet

Yritysten halua kehittyä ja verkostoitua muiden yrittäjien kanssa tuetaan hankkeessa järjestetyillä aktivointitilaisuuksilla ja tilannekartoituskäynneillä. Jokaiselle hankeasiakkaalle määritetään ns. asiakasvastaava ProAgria Etelä-Savon yritysasiantuntijoista, jonka tehtävänä on kartoittaa asiakkaan lähtötilanne ja osaaminen. Hankkeessa luodaan toimintamalli yritysryhmien muodostamiseen ja edesautetaan yritysryhmien syntymistä. Yritysryhmät pyritään luomaan erilaisille kehittämisteemoille. Hankkeessa selvitetään toimivien yritysryhmien piirteitä, yritysten innovaatiotoimintaa ja –valmiuksia sekä tunnistetaan uusia innovaatioaihioita, edistetään yritysryhmien muodostumista niiden ympärille.

tulokset

– alkaville yrityksille on tarjolla maksuton alkuvaiheen neuvontapalvelu (arviointi ja vaihtoehdot edetä) > yrityksen perustamiseen selkeä suunnitelma ja toimenpiteet kuinka edetä
– tarjotaan toimiville yrityksille maksuton liiketoiminnan nykytilan ja kehittämistarpeiden kartoitus sekä kehittämissuunnitelma
– lisätään yritysten välistä yhteistyötä, kehittämistä yhdessä ja yhteistyöhön perustuvaa liiketoimintaa
– saadaan Yritys-Suomen ja seudullisen yrityspalvelun ”käyttöliittymä” maaseudun yrityksiin

Lisätietoja

Sinikka Mynttinen
projektitutkija
p. 050 496 5227
sinikka.mynttinen(at)xamk.fi

Faktat

ProYritys

01.09.2015 – 31.12.2018

Toteuttajat

Hallinnoija: ProAgria Etelä-Savo

Osatoteuttajat: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Tutkimuskeskus: Pienyrityskeskus

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 95 266 € €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus