Juvenian henkilöstön yhteystiedot
Työskentelen Juveniassa TKI-asiantuntijana, hankkeessa nimeltä Helper – kestäviä työllistymispolkuja maahanmuuttaneille
Työni ytimessä on:
- maahanmuuttaneiden työllistyminen ja koulutukseen ohjautuminen
- eri työnhakutapojen, esimerkiksi videotyöhakemusten tekemisen ohjaus
- selkokielisyyden hyödyntäminen
- monikulttuurisuus ja kansainvälisyys
Olen yhteiskuntatieteiden tohtori ja työskentelen erikoisutkijana nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juveniassa.
Osaamisalueitani ovat nuorisotutkimuksen lisäksi yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus, kulttuurintutkimus sekä työelämän ja asiantuntijuuden tutkimus.
Juveniassa olen tutkinut muun muassa vammaisten nuorten osallisuutta nuorten liikuntaharrastuksissa ja – kulttuureissa, nuorten tukipalveluita ja digitaalista nuorisotyötä sekä nuorten turvallisuutta ja resilienssiä globaaleissa kriiseissä. Lisäksi olen osallistunut muun muassa nuorten digitaalista turvallisuutta ja yhteiskunnallista yrittäjyyttä koskeviin kansainvälisiin kehittämishankkeisiin.
Työskennellyt Juveniassa vuodesta 2015 alkaen.
Tykkään parannella maailmaa, ja nähdä millä kaikilla tavoilla käy hyvin.
Työskentelen Juveniassa erikoistutkijana (tutkijan urapolku). Olen taustaltani kulttuuriantropologi ja olen tutkinut esimerkiksi ihmisen teknologiasuhteita, ihmisten paikkasuhteita sekä ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta ja näihin kaikkiin liittyviä tunteita. Olen yksi Human Technology -julkaisun päätoimittajista. Kuulun Xamkin eettiseen toimikuntaan ja julkaisuryhmään. ORCID-tunnukseni on https://orcid.org/0000-0002-8528-0237
- Palvelumuotoilu
- Myynti ja markkinointi
- TKI-toiminta
Työskentelen Ilmastokriisin etulinjassa -tutkimushankkeessa väitöskirjatutkijana.
Hankkeessa tutkitaan nuorten ilmastotunteita ja ilmastokansalaisuutta taideperustaisella toimintatutkimuksella ja kanssatutkimuksen lähestymistavalla. Tutkimuksen tarkoituksena on kehittää menetelmiä, joilla nuoret saisivat äänensä paremmin kuuluviin ilmastoasioissa. Hanketta rahoittaa Koneen Säätiö.
Oppimista rakastava palvelumuotoilija ja nuorisoalan asiantuntija.
Työtä osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.
Monikulttuurisuus lähellä sydäntä.
Mukana Juvenian projekteissa vuodesta 2018 alkaen.
Työskennellyt Juveniassa vuodesta 2024 alkaen.
Ihmisten kohtaamisista positiivista energiaa saava sosiaalityöntekijä, lastensuojelun edunvalvoja sekä sosiaalityön kehittäjä.