Ajankohtaisia uutisia padilta luettuna

Löydä uutishuoneestamme

Hakutulokset

Mediatiedote

Savonlinnaan on rakentumassa poikkeuksellisen monipuolinen sähkötekninen testausympäristö – Xamkissa testataan nyt sähkökeskuksia

Savonlinnassa avattu Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen monipuolinen sähköteknisten testien ympäristö, joka on merkittävä askel sähkötekniikan toimintaedellytysten alueellisessa kehittämisessä. Uusi testaus- ja tutkimusympäristö on osa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun…
Uutinen

Työttömien opiskelu avoimessa AMK:ssa helpottuu

1.7.2026 voimaan tullut lakimuutos parantaa työttömien mahdollisuuksia kehittää osaamistaan avoimessa korkeakoulutuksessa. Jatkossa 25 vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat voivat opiskella avoimia korkeakouluopintoja ilman, että opinnot vaikuttavat…
Perhe kävelyllä metsässä.
Mediatiedote

Neuvolasta voi nyt saada ohjeita luontoaltistukseen

”Anna vauvan istua ja kontata sammaleella ja nurmikolla, myös viltin ulkopuolella. Valitkaa välillä metsä leikkipuiston sijaan.” Tällaisia vinkkejä odottava tai 0–2-vuotiaan vanhempi voi jatkossa saada…
Mediatiedote

Kymenlaaksolaisilta vahva tuki vapaaehtoisten auttajien hyödyntämiseen hätätilanteissa ennen ensihoidon saapumista

Kymenlaakson asukkaat suhtautuvat hyvin myönteisesti ensihoitoa tukevaan maallikkoauttajatoimintaan hätätilanteissa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin hankkeessa tehdyssä kyselyssä 91 % vastaajista katsoi, että vapaaehtoisten auttajien käyttö voisi parantaa…
Uutinen

KiitoPodi: KIITO-hankkeen satoa

KiitoPodin jaksossa “KIITO-hankkeen satoa: tuotokset ja vaikutukset” tarkastellaan KIITO – Innovaatioita, osaamista ja työllistymistä Kymenlaaksoon -hankkeen keskeisiä toimenpiteitä, tuotoksia ja vaikuttavuutta koko hankekauden ajalta.
Uutinen

KiitoPodi: Rohkeus ja minäpystyvyys työllistymistä tukemassa

KiitoPodin neljännessä jaksossa pureudutaan rohkeuteen ja minäpystyvyyteen, teemoihin, jotka ovat keskeisiä työllistymisen ja oman suunnan löytämisen kannalta.
Uutinen

Helper-hankkeen tuloksia: polkuja työelämään

Helper-hankkeen vuosien 2024–2026 matkaan mahtuu lukemattomia kohtaamisia, pieniä oivalluksia ja rohkeita uusia alkuja. Työn, koulutuksen ja osallisuuden polkuja on rakennettu yhdessä; kuunnellen, kannustaen ja rinnalla…
Minna Männikkö.
Mediatiedote

Sairastuminen muutti Minnan työkykyä – räätälöity työ auttoi pysymään työelämässä

Työkyky voi alentua esimerkiksi sairastumisen tai elämäntilanteeseen liittyvien syiden takia. Työn räätälöinti mahdollistaa työnteon osatyökykyisenä. Työnantajien kannattaa hyödyntää työkyvyn tukikumppaneita, ja tarjolla on myös taloudellista…
Uutinen

Xamkin lisähaussa vapaita opiskelupaikkoja syksyksi

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk järjestää lisähaun kevään yhteishaussa vapaaksi jääneille opiskelupaikoille.
Uutinen

Hybridikokemus esittelee metsäkoneenkuljettajan työtä Lustossa

Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistävät hybridikokemukset tekevät tuloaan matkailuun. Suomen Metsämuseo Lustossa julkistettiin hiljattain uusi metsäkonetyötä esittelevä hybridikokemus.
Uutinen

Kesäksi myynti kuntoon -tapahtuma kokosi yrittäjät brändin, tekoälyn ja suosittelujen äärelle

Mikkelissä Lasten kulttuurikeskus Vekkulassa järjestetty Kesäksi myynti kuntoon -tapahtuma tarjosi eteläsavolaisille yrityksille käytännönläheisiä näkökulmia myynnin, markkinoinnin ja tuotteistamisen kehittämiseen.
Uutinen

Xamk ja TH Lübeck syventävät yhteistyötään – kaksoistutkinto avaa uuden kansainvälisen polun

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) ja saksalaisen Technische Hochschule Lübeckin (TH Lübeck) välinen yhteistyö etenee konkreettiseen toteutusvaiheeseen vuonna 2025 solmitun laaja-alaisen yhteistyösopimuksen pohjalta.
Kesäksi myynti kuntoon tapahtuman mainos.
Mediatiedote

Diilin opit ja myynnin parhaat käytännöt kiinnostavat yrittäjiä Mikkelissä

Yli 70 paikallisten yritysten edustajaa saa oppia kaupallisuuden työkaluista ja paikallisuudesta kilpailuetuna juhannusviikolla Mikkelissä. Vinkkejä mieleenpainuvan brändin rakentamiseksi sekä myynnin kehittämiseksi jakavat brändistrategi Toni Lähde…
Biohiilestä tehty akustiikka-palosuojalevy.
Mediatiedote

Kouvolalaisessa tutkimuskeskuksessa biohiilestä kehitettiin ilmaa puhdistava kaiutin ja kasvutuotteita — tulokset esillä näyttelyssä

Ilmaa puhdistava kaiutin ja palosuoja-akustiikkapaneeli – esimerkiksi tällaista voi valmistaa biohiilestä, joka nykyään tunnetaan lähinnä maanparannusaineena. Biohiilen uusiin käyttötarkoituksiin voi tutustua näyttelyssä Kouvolan Ankkapurhassa.
Mikkeli Water Week.
Uutinen

Marokkolaisministeri vierailee Mikkelissä osana tänään alkavaa vesiviikkoa

Jo perinteiseksi muodostuneelle vesiviikolle osallistuu tänä vuonna kansainvälisiä vesialan asiantuntijoita peräti yli 20 maasta eri puolilta maapalloa.
Uutinen

Xamk ja Lupa- ja valvontaviraston varautumisen yksikkö yhteistyöhön

Xamkin logistiikan osaamiskeskus ELI ja Lupa- ja valvontaviraston pelastustoimen ja varautumisen osaston varautumisen yksikkö ovat sopineet yhteistyöstä.
Kuljetettava pyrolyysilaite.
Mediatiedote

Kuljetettava pyrolyysilaite tuo biohiilen tuotannon suoraan raaka-aineiden äärelle

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun BioKas-hankkeessa on hankittu kuljetettava pyrolyysilaite, jonka avulla biohiiltä voidaan valmistaa suoraan paikallisista biomassoista lähellä niiden syntypaikkaa. Laitteella on tehty pilottikokeita erilaisilla kiertotalousmateriaaleilla, ja…
Uutinen

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta valmistuneet 5/2026

Xamkista valmistui toukokuussa yhteensä 574 osaajaa, suuret onnittelut kaikille.
Noin 30 ihmistä ympyrään aseteltujen pöytien äärellä, yksi seisoo ja puhuu ja muut kuuntelevat.
Mediatiedote

Etelä-Savossa valmistellaan Suomen ensimmäistä maakunnallista vaikutusten hankintapilottia

Etelä-Savon kuntien, työllisyysalueiden ja hyvinvointialueen edustajat ovat sopineet askelista kohti uudenlaista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintatapaa. Toteutuessaan maakunnallinen vaikutusten hankintapilotti on laatuaan ensimmäinen Suomessa.
Uutinen

Kv-kevätpäivillä Kotkassa verkostoiduttiin, vaihdettiin ajatuksia ja ideoitiin uutta

Xamk järjesti Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät yhdessä Opetushallituksen kanssa Kotkan kampuksellaan 18.-20.5.2026. Tapahtuma toi Kotkaan 340 kansainvälisten asioiden parissa työskentelevää.
Mediatiedote

Xamkin maine on ammattikorkeakoulujen paras

Xamk nousi ammattikorkeakoulujen ykköseksi Luottamus&Maine -tutkimuksessa. Reputation and Trust Analyticsin vuosittaisessa tutkimuksessa selvitetään kansalaisten näkemyksiä ammattikorkeakoulujen maineesta. Tutkimuksessa mainetta arvioidaan kahdeksalla osa-alueella asteikolla yhdestä viiteen.…
Suuri laboratorio.
Mediatiedote

Savonlinnaan merkittävä EU-rahoitus – Xamk koordinoi kansainvälistä hanketta, joka luo uutta arvoa metsien alihyödynnetystä biomassasta

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on saanut Euroopan komissiolta merkittävän rahoituksen kansainväliseen hankkeeseen, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on kehittää uusia tapoja jalostaa metsien alihyödynnettyä biomassaa. Horizon Europe ‑ohjelman…
Uutinen

Etelä-Savon luonnon rooli hyvinvointipalveluissa avautuu uudessa podcastissa ja oppaassa

Vahvista luontoasi on podcast‑sarja, joka syventyy luontohyvinvoinnin teemoihin ja tarkastelee sen vaikutuksia arjessa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Podcast on osa LISÄ‑hankkeessa kehitettyä luontohyvinvointipalvelumallia ja se on…
Uutinen

Huoltoupseerisäätiön stipendi Xamkin alumnille, kapteeni Juha Ilvesluodolle

Xamkin logistiikan YAMK-alumni Juha Ilvesluoto on palkittu Huoltoupseerisäätiön stipendillä ansioistaan logistiikan alalla. Tunnustus nostaa esiin Xamkin ja Puolustusvoimien yhteistyön merkityksen osaamisen kehittämisessä ja huoltovarmuuden vahvistamisessa.