Alueelliset kehitysnäkymät 11/2025 – Kymenlaakso
Kymenlaakson työmarkkinatilanteessa kokonaistyöttömyys jatkaa kasvuaan suunnilleen samaa vauhtia kuin Suomessa keskimäärin, mutta alueen erityispiirre on pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso.
Yli 40 prosenttia kaikista työttömistä on pitkäaikaistyöttömiä, mikä on yksi maan korkeimmista osuuksista ja kertoo rakenteellisista ongelmista. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu painottuu erityisesti Kouvolan seudulle, jossa kasvu on ollut erittäin voimakasta.
Kymenlaakson erityispiirteenä pitkäaikaistyöttömyys
Väliaikaiset keskeytykset työsuhteissa ovat myös merkittävä osa alueen työmarkkinatilannetta. Kymenlaaksossa lomautuksia on ollut viime kuukausina selvästi eniten rakennusalalla, joka on kärsinyt heikosta kysynnästä ja varovaisista investoinneista. Vaikka lomautettujen määrä vaihtelee kuukausittain, se pysyy edelleen tavanomaista korkeammalla tasolla. Kokonaisuutena lomautetut muodostavat noin seitsemän prosenttia alueen kaikista työttömistä.
Rakennusalan heikko tilanne näkyy lomautusten ohessa myös konkursseina. Tammi–syyskuussa konkurssien määrä oli 68. Kasvua määrässä oli erityisesti Kotka–Hamina-seudulla. Rakennusalan ohella alueen talouden pitkäkestoinen heikentyminen näkyy myös palvelualojen pienyritysten konkursseina.
Metsäteollisuuden alamäellä laajat vaikutukset
Kymenlaakson talous- ja työmarkkinakehitystä määrittää tällä hetkellä ennen kaikkea pitkittynyt metsäteollisuuden rakennemuutos. Metsäteollisuuden vaikeudet näkyvät laajoina muutosneuvotteluina, lomautuksina ja irtisanomisina sekä koko tuotantoketjuun heijastuvina vaikutuksina. Kaakkois-Suomen ELY:n erikoistutkija Tarja Paanasen mukaan kyse ei ole lyhyestä suhdannevaihtelusta, vaan rakenteellisesta muutoksesta, jonka vaikutuksia nähdään vielä vuosia.
Naisvaltaiset alat ahdingossa: sote-sektorilla ja kaupan alalla heikko tilanne
Naisvaltaisten alojen työllisyystilanne heikkenee edelleen. Kymenlaakson toimialakehityksessä sote-alan työttömyys on kasvanut 45 prosenttia viime vuodesta, ja erityisesti lähihoitajien työttömyys on noussut 68 prosenttia.
Kymenlaakso on yksi niistä hyvinvointialueista, joiden taloudellinen tilanne on niin kireä, että arviointimenettely, eli valtion ohjaus, on todennäköinen seuraava askel. Myös kaupan alan tilanne on heikentynyt, sillä työttömien määrä on kasvanut selvästi ja myyjiä on ilmoittautunut työttömiksi runsaasti.
Investointeja houkuttaa toimiva infrastruktuuri
Datakeskusinvestoinnit ovat nousseet otsikoihin myös Kymenlaaksossa. Näissä kiinnostavaa on, että jo vuosien ajan Etelä-Kymenlaaksossa vaikuttaneen Googlen lisäksi on myös kokonaan uusia tulijoita, ja datakeskuksia nousee eri puolille maakuntaa. Näitä investointeja vetää paitsi vapaa sähkökapasiteetti myös valmiit teollisuustontit, joita joka puolella Suomea ei enää ole tarjolla.
Akkuteollisuus on yksi kasvualoista
Kymenlaakson akkuteollisuus on noussut yhdeksi alueen keskeisimmistä tulevaisuuden kasvualoista, ja sen kehityksessä on useita merkittäviä hankkeita, jotka ovat jo pitkällä valmistelussa tai toteutuksessa. Akkuteollisuuden hankkeita tukevat myös muut isot materiaaliteknologian ja kemianteollisuuden investoinnit.
Kaupan, palveluiden ja logistiikan heikentyneet näkymät kuitenkin muistuttavat, että teolliset investoinnit eivät yksin riitä ratkaisemaan kaikkia työmarkkina- ja yrityshaasteita.
Alueelliset kehitysnäkymät KaakkoACT -hankkeen kokeiluina
Alueelliset kehitysnäkymät ovat Työ- ja elinkeinoministeriön tekemä puolivuosittainen kooste, jossa ELY-keskukset arvioivat oman alueensa talouden ja työmarkkinoiden lähiajan muutoksia. Tämä artikkeli perustuu tietoon Kymenlaakson osalta ja se on koottu Kaakkois-Suomen ELY:n Tarja Paanasen 20.11.2025 pitämän webinaariesityksen pohjalta.
Alueellisten kehitysnäkymien kiteyttäminen helposti ymmärrettävään muotoon ja jakaminen blogeina ja videoina on KaakkoACT – ennakoiva tieto toiminnaksi -hankkeen kokeilu. Tarkoituksena on saattaa ennakointi tietoa strategisen päätöksenteon tueksi uusille kohderymille.
KaakkoACT – ennakoiva tieto toiminnaksi on Euroopan Unionin osarahoittama, Keski-Suomen ELY, ESR+
