Annastiina Vesterinen

Projektitutkija ja väitöskirjatutkija

Olen tutkijana terveyden edistämisen yksikössä, ja teen väitöskirjaa kuntoutuksesta. Erityisosaamiseni liittyy lasten ja nuorten hyvinvointiin ja osallisuuteen sekä kuntoutukseen. Minulla on myös vahvaa osaamista tutkimuksesta ja kehittämisestä, sekä erilaisista rahoitusmalleista ja hankkeiden hakemisesta. Toimin myös sivutoimisena opettajana sosionomiopiskelijoille.

Monipuolinen kehittämisen ja tutkimuksen osaaja.

Työni Xamkissa

Toimin projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Terveyden edistämisen tutkimusyksikössä. Työssäni yhdistyvät tutkimus-, kehittämis- ja hanketoiminta hyvinvoinnin, osallisuuden ja kuntoutuksen teemoissa. Toimin tällä hetkellä projektitutkijan roolissa, jossa osallistun tutkimusaineistojen suunnitteluun, analyysiin ja tutkimustulosten tuottamiseen.

Olen mukana kansallisissa tutkimushankkeissa, joissa tarkastellaan erityisesti lasten ja nuorten kuntoutusta, osallisuutta ja arjessa toimimista. Lisäksi olen aktiivisesti mukana valmistelemassa kansainvälisiä rahoitushakemuksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Teen väitöskirjatutkimusta, jossa tarkastelen kuntoutuksen merkitystä lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden tukemisessa. Tutkimukseni tuottaa tietoa kuntoutuksen kehittämiseksi ja palvelujen vaikuttavuuden vahvistamiseksi.

Toimin lisäksi sivutoimisena opettajana sosionomiopiskelijoille. Ohjaan opinnäytetöitä ja tuen opiskelijoiden tutkimus- ja kehittämisosaamisen kehittymistä.

  • Projektipäällikön tehtävät (kokonaisuuden hallinta, raportointi, yhteistyö)
  • Projektitutkijan tehtävät: aineistonkeruu, analyysi ja tutkimustulosten tuottaminen
  • Tieteellinen kirjoittaminen ja julkaiseminen
  • Tutkimus- ja kehittämishankkeiden suunnittelu, koordinointi ja toteutus
  • Väitöskirjatutkimuksen toteuttaminen
  • Tutkimusryhmätyöskentely ja asiantuntijayhteistyö
  • Opinnäytetöiden ohjaus
  • Opetus ja asiantuntijaluennot
  • Tutkimustiedon jalkauttaminen (esim. raportit, esitykset, verkostoyhteistyö)

Osaamiseni

Tutustu hankkeisiihini

Lue lisää työstäni

Mies katsoo metsämaisemaa kalliolta

Parental agency in the rehabilitation of children with intellectual disabilities

1.1.2026

Väitöskirjatutkimukseni artikkelissa tarkastellaan vanhempien toimijuuden rakentumista kehitysvammaisten lasten kuntoutuksessa.

Tyttö katsoo järvisuomalaista maisemaa vastavaloon.

Kuntoutus kehitysvammaisen lapsen toimintakyvyn ja osallistumisen mahdollistajana

Tutkimuksessa tarkastellaan kehitysvammaisten lasten kuntoutuksen toteutumista arjen toimintaympäristöissä. Tutkimus kohdistui erityisesti kuntoutuksen suunnitteluun ja tavoitteiden asettamiseen, yksilöterapioiden koettuihin vaikutuksiin ja niiden tavoitteluun sekä kuntoutuksen yhteistoimintaan.

Mies katsoo mäkistä metsämaisemaa kalliolta

Lasten ja perheiden arjen tukeminen: Ammattilaisten kokemuksia Kelan neuropsykiatrisen LAKU-perhekuntoutuksen toimivuudesta

14.11.2023

Arviointitutkimus kohdistuu Kelan harkinnanvaraiseen LAKU-perhekuntoutukseen, joka on tarkoitettu lapsille tai nuo­rille, joilla on diagnosoitu kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, ja heidän perheilleen. 

Yhteystietoni

Puhelin
+358404868279
Sähköposti
Annastiina.Vesterinen@xamk.fi
Sosiaalinen media
Yksikkö
Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö
Osoite
Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli
Annastiina Vesterinen

Toimin tällä hetkellä projektitutkijana Terveyden edistämisen tutkimusyksikössä. Tutkin Kelan rahoittamissa tutkimuksissa aikuisten ja lasten kuntoutusta ja erilaisia kuntoutuskursseja, kuntoutukseen ohjautumista, eri toimijoiden ja ammattilaisten välistä yhteistyötä, palveluiden ja palvelujärjestelmän toimivuutta ja yhteensovittamista. Lisäksi olen Xamkissa väitöskirjatutkijan urapolulla ja väitöskirjatutkimukseni kohdistuu lasten ja nuorten yhdenvertaiseen osallisuuteen harrastuksissa ja vapaa-ajalla. Toimin myös sivutoimisena opettajana sosionomikoulutuksessa.

Annastiina Vesterinen
Projektipäällikkö
+358404868279
Annastiina.Vesterinen@xamk.fi
Sosiaalinen media