Kehittämisasiantuntija Jarkko Kääriäinen haluaa, että hankkeiden tulokset jäävät elämään
Huhtikuussa kehittämisasiantuntijana aloittaneen Jarkko Kääriäisen vastuulla on vahvistaa Xamkin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden jatkuvuutta sekä tunnistaa uusia mahdollisuuksia TKI-työn kaupallistamiseen.
Hän kertoo pitäneensä uransa aikana monta palopuhetta siitä, miten hankkeiden tulosten pitäisi jäädä elämään hankkeiden päättymisen jälkeen.
– Ajattelin, että tässä tehtävässä pääsisi vaikuttamaan asioihin, jotka kokee itse tärkeiksi, Kääriäinen sanoo.
Tutkimus- ja kehitystyön tulosten hyödyntäminen on noussut yhä tärkeämmäksi teemaksi koko TKI-kentällä.
– Xamkilla on todella laaja TKI-sektori. On innostavaa olla vaikuttamassa siihen, miten hankkeiden erilaisista toimenpiteistä saataisiin enemmän käyttöön päätyviä palveluita, tuotteita tai patentteja.
Kääriäisen mukaan kaupallistamisen merkitys on muuttunut paljon vuosien aikana. Rahoittajien vaatimuksissa hankkeiden tulosten vaikuttavuus korostuu joka ohjelmakaudella edellistä enemmän.
– Tuleva ohjelmakausi ei tule tämän hetken tietojen mukaan olemaan poikkeus. Kaupallistamisen eri muotoihin kiinnitetään tänä päivänä huomattavasti enemmän huomiota TKI-kentällä. 15 vuotta sitten aloittaessani, oli termi lähes kirosana.
Kaupallistaminen vaatii yhteistyötä
Kääriäisen näkemyksen mukaan kaupallistamista voisi kehittää Xamkissa etenkin viilaamalla rakenteita ja toimintakulttuuria. Yksi konkreettinen teko voisi olla hankkeiden tulosten systemaattisempi tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen.
Kaupallistamisen kehittäminen vaatii myös tiivistä yhteistyötä Xamkin sisällä. Yhteistyötä tehdään TKI-asiantuntijoiden kesken, mutta entistä enemmän myös koulutuksen ja sidosryhmäpalvelujen kanssa.
Kun opiskelijat pääsevät vahvemmin mukaan TKI-työhön, voi syntyä uusia mahdollisuuksia opiskelijayrittäjyyteen. Sidosryhmäpalvelujen kanssa tuloksia puolestaan voidaan saada nykyistä laajemmin alueen yritysten käyttöön.
– Innovaatiotyö on pitkälti sillanrakentajana tai eri alojen välisenä tulkkina toimimista. Olennaista on tunnistaa ja ymmärtää erilaisten sidosryhmien intressejä ja välittää ja soveltaa tietoa sopivissa yhteyksissä eteenpäin.
Laaja kokemus TKI-työstä
Kääriäisellä on takanaan pitkä kokemus tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotehtävistä. Xamkiin hän siirtyi LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksiköstä TKI-asiantuntijan tehtävistä. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
Vuosien varrella kokemusta on kertynyt niin pienistä kuin suuristakin hankekokonaisuuksista.
– Olen saanut olla mukana rakentamassa laajoja alueellisia kokonaisuuksia, kuten Saimaa-ilmiö 2026 -kulttuuripääkaupunkihakua sekä Kuopion European Region of Gastronomy -titteliä.
Vaikuttavat ensimmäiset kuukaudet
Ensimmäiset kuukaudet Xamkissa ja kehittämispalvelut-yksikössä ovat kuluneet tutustuen niin ihmisiin kuin toimintaankin. Kääriäinen on ehtinyt kiertää kaikilla kampuksilla sekä vierailla useissa tutkimusyksiköissä ja -laboratorioissa.
– Kaikki kohtaamiset ovat olleet tosi vaikuttavia ja on hienoa nähdä, millä tasolla tekeminen on Xamkissa.
Vaikka pääasiallinen työpiste sijaitsee Savonlinnan kampuksella, kuuluu työhön liikkumista myös muihin kampuskaupunkeihin. Monipaikkainen työskentely on Kääriäiselle tuttua: hän on asunut Tampereella, Oulussa ja eri puolilla Eurooppaa.
Xamkista Kääriäisellä on ensimmäisten kuukausien perusteella hyvä mielikuva. Hän kehuu Savonlinnan kampuksen lämmintä ja yhteisöllistä työilmapiiriä sekä esihenkilöään Minna Pasilaa.
– On ollut tervetullut ja tarpeellinen olo. Minna on ollut minulle tukena ja yhdessä olemme pohtineet, mihin suuntaan rooliani lähdetään viemään.
– Otan mielelläni vastaan kutsuja Xamkin sisältä tai sidosryhmien parista ja tulen keskustelemaan lisää hankkeiden tulosten hyödyntämisen sekä kaupallistamisen teemoista, Kääriäinen päättää.
Kuvat: Sanna Piskonen