Kokemusasiantuntijuus on tärkeää kehittämistyössä
Ryhmän tapaamisia on koordinoinut Xamkin Sointu-hanke sekä KymenHVA, mutta nyt myös MILA-hanke liittyi ryhmään ja tulee jatkamaan ryhmän vetovastuuta Sointu-hankkeen päätyttyä.
Ryhmään oli edellisen kerran jälkeen tullut uusia osallistujia ja ammattilaisia, joten tapaamisen alussa esittäydyttiin toisillemme, kerrottiin kuulumisia kuluneesta kesästä sekä nautittiin hyvistä tarjoiluista.
Keräsimme Menti-kyselyn avulla toiveita ja ajatuksia syksyn seuraaviin tapaamisiin, eli mitä kaikkea voisimme tehdä ja missä tapaamiset järjestettäisiin.
Tapaamisen aikana pohdittiin ja kommentoitiin kehittämisideoita, jotka olivat syntyneet parin viikon takaisessa Kymenlaakson hyvinvointialueen moniammatillisen työn Yhteys-kehittämishankkeen työpajassa, jossa kehitettiin lastensuojelun, nuorisopsykiatrian ja Nuorten matalan yhteisasiakkaille suunnattua jalkautuvaa toimintamallia. Kehittäjänuoret oli kutsuttu mukaan tuomaan kokemusasiantuntijuutta ja nuorten ääntä Yhteys-hankkeen kehittämistyöhön.
Työpajassa oli tunnistettu nykyisen yhteistyön vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä aloitettu uuden moniammatillisen, arkeen jalkautuvan toimintamallin rakentaminen. Keskusteluissa nousi esiin paljon arvokkaita näkökulmia, kokemuksia ja konkreettisia kehittämisideoita, jotka toimivat tärkeänä pohjana toimintamallin jatkokehittämiselle.
Näistä kehittämisenkohteista ja ideoista keskusteltiin nyt Kehittäjänuorten tapaamisen aikana. Keskustelu oli hyvää ja aiheet herättivät nuorissa paljon ajatuksia. Nuorilta tuli vinkkejä ja jatkokehittämisideoita. Tämä myös oli erinomainen mahdollisuus nuorille päästä aidosti vaikuttamaan jo suunnitteluvaiheessa oleviin nuorille kohdistettuihin palveluihin.
Kuva: luotu tekoälyllä.