Kolme muotoilijaa, kolme inspiraatiota, kolme pukua

Anni Raitanen, Elina Raatikainen ja Joliette Kangas pääsivät projektissa näyttämään osaamisensa. Heidän kätensä jäljet näkyvät miljoonayleisölle vuoden arvostetuimman juhlan kättelyjonossa.

Annin suunnittelema puku nähdään kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkosen päällä, Elinan pukuun sonnustautuu Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin puheenjohtaja Julia Väänänen. Jolietten luomukseen verhoutuu Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n puheenjohtaja Henrika Nybondas-Kangas, joka on Jolieten äiti.

Linnan juhlien teemana on tänä vuonna koulutus ja sivistys, mikä tekee opiskelijoiden toteuttamista puvuista erityisen sopivia juhlaan. Sekä Mikkonen että Väänänen halusivatkin nimenomaan opiskelijan tekemän puvun.

”Puvun teosta oli sovittu jo ennen teeman julkistusta, mutta sen myötä opiskelijan tekemä puku oli entistä paremmin nappiin osunut valinta”, Mikkonen iloitsee.

Tilaukset tiukalla aikataululla

Miten linnanjuhlapukuprojekti pyörähtää käyntiin? Anni ja Elina kertovat, että heidän toimeksiantonsa tulivat koulun kautta. Tilaajat ottivat yhteyttä opettajiin, jotka laittoivat projektit tarjolle kurssialustalle lokakuussa.

Kumpaankin toimeksiantoon oli useampi kiinnostunut tekijä. Tekijä valittiin luonnosten perusteella.

”Meitä oli kaksi kiinnostunutta, jolloin sovimme ryhmätapaamisen asiakkaan kanssa ja aloimme suunnittelemaan mekkoja. Seuraavassa tapaamisessa esittelimme työmme ja annoimme hänelle pari päivää harkinta-aikaa, jonka jälkeen hän ilmoitti, että valinta osui minuun”, Elina valottaa prosessia.

Jolietten prosessi oli hieman erilainen, sillä tieto puvun teosta tuli jo kesällä. Puku on ollut työn alla elokuun lopusta asti.

”Äiti ilmoitti minulle kesällä, että haluaisi minun tekevän puvun. Kutsu ei ollut varma, eikä se tullut kuin vasta marraskuun keskivälissä. Jos kutsua ei olisi tullut, olisi pukua voinut käyttää ensi vuonna, jolloin kutsu olisi viimeistään tullut”, hän kertoo.

Inspiraatio asiakkaan toiveista ja taustasta

Inspiraatio pukuihin tuli joko suoraan asiakkaan toiveista tai heidän taustastaan.

”Anna-Kristiina toivoi yksiolkaimista pukua, jossa olisi viittamainen hiha oikean käden puolella, jotta se on näyttävä kättelytilanteessa. Väriksi valikoitui hänen lempivärinsä sininen, vaikka roosakin oli alkuun vaihtoehtona”, Anni kertoo.

Myös Elinan työstämä puku on osin suoraan asiakkaan toiveiden mukainen. Esimerkiksi materiaaliksi valikoitui satiini ja tyyliksi eleganttius juuri siksi.

”Koska halusin tehdä Väänästä kuvaavan kokonaisuuden, inspiroiduin nettisivujen tekstistä, jossa hän kertoi nauttivansa luonnosta ja matkustelusta. Inspiroiduin puroista ja vesiputouksista, jotka näkyy mekossa putousmaisilla tylliyksityiskohdilla. Toisella olalla on kielon kukkia, koska ne ovat Suomen kansalliskukkia – ne muodostavat pukuun SAMOK:in logon. Lisäksi teen hiuskoristeiksi samoja kielon kukkia”, hän taustoittaa.

Joliette kertoo, että hänen suunnittelemansa puku sai innoituksensa puvun käyttäjän työstä.

”Puku sai inspiraationsa äidin uudesta työpaikasta. Työ ei ole hänelle uutta, mutta hän sai ylennyksen, ja ensimmäisen kutsun Linnan juhliin. Äidin ura on koostunut sopimusten sitomisesta, joten käytin tätä inspiraationa”, Joliette kertoo ja jatkaa:

”Puvun helmaan olen itse painanut sublimaatio-tekniikalla irtonaisia lauseita lehtiartikkeleista, joita äidistä kirjoitettiin silloin kun hän pääsi toimitusjohtajaksi viime vuoden marraskuussa. Ne piilee silkkiorganza-kerroksen alla, joten ne eivät näy kaikissa valoissa. Suunnittelin pukuun myös herrainkauluksen, viittaamaan business-pukeutumiseen. Kaulukseen olen helmikirjaillut lakipykälän.”

Iso projekti, vähän aikaa

Kaikki kolme kertovat, että puvun teko on mennyt sujuvasti ja suunnitelluissa aikatauluissa on pysytty.

”Projekti on edennyt hyvin, sillä kaavoitus ja materiaalivalinnat onnistuivat suunnitelmien mukaisesti. Aikataulussakin olen pysynyt, vaikka tylliä värjätessä oikean sävyn löytäminen on tuonut omat haasteensa”, Elina hymyilee.

Hänen työnsä viimeinen sovitus oli joulukuun 1. päivänä, jonka jälkeen mekko pääsi asiakkaan huomaan odottamaan h-hetkeä.

Joliettekin kertoo aikataulun pitäneen ja valottaa myös pukuprojektin budjettia:

”Projekti on edennyt hyvin, aikataulussakin ollaan aika hyvin pysytty. Budjetti materiaaleille oli alun perin maksimissaan 600 euroa, se on ylittynyt ja pukuun meni loppujen lopuksi noin 700 euroa. Asiakas hyväksyi extrakulut ennakkoon.”

Miten pitkään juhlapuvun tekoon sitten kuluu aikaa? Anni kertoo, että puvun suunnittelu ja teko on aikaa vievä prosessi. Kaiken kaikkiaan hänellä aikaa on mennyt useita kymmeniä tunteja.

”Projektin tuntimäärä ei koostu pelkästään puvun tekemisestä, vaan mukaan lasketaan kaikki tunnit, esimerkiksi materiaalinhankintamatkat ja Teams-puhelut asiakkaan kanssa”, hän valottaa.

Linnanjuhlapuku on mieluinen haaste

Kaikki kolme ovat yhtä mieltä myös siitä, että linnanjuhlapuvun teko on ollut mielenkiintoinen ja mukavan haastava tehtävä.

”Puvun tekeminen Linnan juhliin on ollut mukavaa ja luontevaa, sillä olen osannut tehdä mitä pitää, mutta haastetta on silti ollut sopivasti”, Elina hymyilee.

Anni kertoo, että juhlapuvun teko oli hänelle mahdollisuus ottaa iso harppaus osaamisessa.

”Tiesin projektin olevan itselleni haastava, mutta tämä oli mielestäni niin ainutlaatuinen tilaisuus jo tässä vaiheessa uraa, niin se oli pakko ottaa vastaan ja uskaltaa.”

Jolietelle puvun teko on ollut erityisen iso juttu, onhan puku omalle äidille tämän ensimmäiseen Linnan juhlaan.

”Minusta tuntuu aika surrealistiselta tehdä Linnan juhliin pukua. Olemme äidin kanssa aina katsottu Linnan juhlia juuri hienojen iltapukujen vuoksi. Tämä tuntuu silti täydelliseltä hetkeltä tehdä tämä, puku on itselleni juuri tarpeeksi suuri haaste. Olen niin iloinen, että pystyin suorittamaan tämän puvun äidilleni, hänen ensimmäisiin Linnan juhliin”, hän iloitsee.

Alla kuvakoosteet kaikista puvuista. Voit klikata kuvat suuremmaksi.

Elinan suunnittelema puku

Annin suunnittelema puku

Jolieten suunnittelema puku

Tutustu myös näihin artikkeleihin