Koruseppä Jouni Saarenpää tekee uniikkikoruja maailmalle

Yli 20 vuotta uniikkeja koruja valmistanut Saarenpää hankki kansainvälistä kokemusta työskentelemällä kolme vuotta sveitsiläisyrityksessä Luzernissa. Sitä ennen hänellä oli Jyväskylässä kymmenisen vuotta oma kultasepän liike. 

Palattuaan takaisin kotimaahan hän perusti kuutisen vuotta sitten oman yrityksen ja jatkoi korujen suunnittelua ja valmistusta sveitsiläisyritykselle alihankintatyönä Puulaveden rannalla sijaitsevasta ateljeestaan.  

”Teen sveitsiläisasiakkaalleni 3D-piirroksia sekä tilaustöitä. Haastava maailmantilanne näkyy tälläkin alalla. Raaka-aineiden hinnat nousevat ja tilauskanta vaihtelee.”

Tilaustöiden rinnalla hän on kehittänyt omaa mallistoa, josta Water-sormus on saanut tunnustusta alan suunnittelukilpailuissa myös ulkomailla.  

”Kukkakorusormukset ovat suosittuja ja mallistoon on tulossa myös riipus.”

Galleriamainen verkkokauppa

Kehittääkseen verkkokauppaansa Saarenpää lähti mukaan Digiportaat-hankkeeseen, jonka koulutuksia ja digisparrausta hän hyödynsi.  

Verkkokauppa jäi historiaan ja tilalle tuli tyylikäs galleriamainen verkkosivusto, jota hän pystyy päivittämään itse.  

”Perehdyin koulutuksissa verkkokaupan rakentamiseen ja ylläpitoon. Samalla sain päivitettyä verkkosivustoni toimivammaksi eli galleriamaisemmaksi.”

Saarenpää suunnitteli galleriamaisen verkkokauppansa yhdessä teknisen osaajan kanssa. Hän kirjoittaa itse tekstejä ja kuvaa kuvia verkkosivustolle. 

”Jatkossa pystyn ylläpitämään galleriasivustoa niin, että teetän vain isommat asiat ulkopuolisilla tekijöillä. On tärkeää saada vinkkejä oman kuplan ulkopuolelta ja koen saaneeni todella hyvää sparrausta. Nyt hauduttelen myös omaa konseptiani.”

Tekoälyäkin hän oppi hyödyntämään tiedonhankintaan ja kääntämiseen.

Vauhtia kansainvälistymiseen

Sparrauksessa kirkastui liiketoimintaidea ja oma suunta alkoi hahmottua. Digiportaiden asiantuntijat vinkkasivat hänelle myös Ely-keskuksen rahoittamasta kansainvälistymishankkeesta.   

”Korujeni markkinat ovat kansainväliset. Pääsin kansainvälistymishankkeen kautta esittelemään tuotteitani b2b-asiakkaille messuille Saksaan. Messuilla sain tietoa siitä, mihin kannattaa satsata. Ennen matkaa tuli päivitettyä nettisivut, esitteet ja kirjalliset tilauspohjat. Kun lähden syksyllä messuille Italiaan, tiedän jo, miten sinne pitää mennä.”

Jälleenmyyjäverkosto rakenteilla

Saarenpää suunnittelee tilauksesta uniikkeja koruja asiakkailleen. Suosituimpiin kuuluu omien toiveiden pohjalta teetetty vihkisormus.

”Haluan jättää tilaa luovuudelle, sillä suunnitteluprosessi vie oman aikansa. Sanon asiakkaille, että tilaus kannattaa tehdä 2-3 kuukautta ennen.”

Parhaillaan hän etsii jälleenmyyjiä kotimaasta ja maailmalta. Hän haluaisi toimia myös inhouse-yrityksenä yhteistyöyrityksille, mikä vapauttaisi aikaa myynnistä ja markkinoinnista korujen suunnitteluun ja valmistukseen.

”Yhteistyöyritykset voisivat ottaa vastaan suunnittelutapaamisiin ajanvarauksia. Suunnittelisin ja tekisin tuotteet oman yritykseni nimellä ja yhteistyöyritys saisi siitä oman osuutensa.”

Uuden aluevaltauksen Saarenpää teki keväällä, kun hän suunnitteli vesiensuojelusta jaettavan uniikin Pro Puula Aqua -palkinnon Puula Pro ry:lle.

Tutustu myös näihin artikkeleihin