Näkyvyys verkossa tuo asiakkaat Hanhiniittyyn
Sanna Korhonen ja Martti Malinen alkoivat kehittää Hanhiniitystä vastuullista luontomatkailukohdetta parisenkymmentä vuotta sitten.
Saimaa Canoeing -brändin alla matkailijoille tarjotaan opastettuja ja omatoimisia melontaretkiä. Nelipäiväisellä retkellä pääsee yöpymään kolmessa kunnostetussa kämpässä. Yöpyä voi myös rantatuvassa, tensile-teltassa tai norppasaaressa glampingteltassa.
”Toivomme vieraidemme viihtyvän täällä pidempään. Olemme vuokranneet vanhoja kämppiä ja kunnostaneet niitä. Valmiit melontareitit kiinnostavat etenkin kansainvälisiä vieraitamme. Tilauksesta järjestämme myös kursseja”, Sanna Korhonen kuvaa.
Saimaa Canoeing vuokraa melojille välineitä. Puumalan matkailuyrittäjien yhteinen osuuskunta vuokraa pyöriä ja hoitaa niiden huollon kesäisin.
Hanhiniityn erikoisuus on Sepän paja, jossa voi kokeilla takomista, osallistua kursseille ja vierailla taontanäytöksissä.
Digitaidoilla säästää rahaa
Sanna Korhonen lähti mukaan Digiportaat-hankkeeseen huomattuaan, että voi itse valita, mitä koulutuksia käy ja saa kahdenkeskeistä sparrausta haluamiinsa asioihin.
”Pienessä yrityksessä ei ole aikaa opetella tekemään kaikkea, mutta ei pysty ostamaankaan kaikkea ulkopuolelta. On mietittävä, mitä pystyisi tekemään ja keskityttävä siihen.”
Hän opetteli koulutuksissa maksullisen Canvan, graafisen suunnitteluohjelman, käytön ja perehtyi Instagramin maksullisen mainonnan tekoon.
”Canva nopeutti markkinointimateriaalin ja esitteiden tekoa.”
Hän innostui digisparrauksesta niin ja sai lopulta käytyä sitä kaksi puolen vuoden jaksoa.
”Henkilökohtainen sparraus oli oma suosikkini. Sain rauhassa omaksua asioita. Kun asiantuntija neuvoi kahden kesken kädestä pitäen asioita, opin nettisivujen päivitystä ja osaan lisätä yrityksen Google-näkyvyyttä. Digiportaat on ollut järkevimpiä hankkeita, mihin olemme 20 vuoden aikana osallistuneet.”
Hanhiniityllä oli ennestään verkkokauppa. Hankkeen aikana saatiin nettisivujen tuotekuvaukset tehtyä ja jatkossa sivuja voidaan päivittää itse.