Oppiminen on hauskaa, ja haasteellisuus on se motivoiva tekijä
Olen itse aina mennyt ilolla eteenpäin ja tehnyt sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.
Marika Rytkönen on yksi Xamkin alumneista.
Rytkönen valmistui sähkölinjalta ohjelmistotekniikan parista vuonna 2001, nykyisin hän työskentelee Espoossa Nokia Oyj:llä Operation Manager-tittelillä. Ennen teknillisen puolen opintoja, hän oli opiskellut itselleen yo-merkonomi tutkinnon Porvoossa.
Työtilanteen takia hän osallistui kuitenkin puoli vuotta kestäneelle merkonomeille suunnatulle kurssille Kyamkissa. Kurssin aikana kiinnostus insinööriopintoja kohtaan heräsi ja hän päätyi tutkinto-opiskelijaksi Kotkaan. Neljäntenä opintovuotenaan Rytkönen osallistui Nokian rekrytointitilaisuuteen, jonka jälkeen tie pitkälle uralle aukeni.
”Päätin hakea Nokian rekrytointitilaisuudessa paikkaa ja toivoin, että saisin tehtyä lopputyöni sinne. Tässä vaiheessa en tiennyt, että lopputyöstä voisi saada rahaa.”
Tilaisuuden jälkeen moni Rytkösen luokalta haki työpaikkaa Nokialta ja näin teki myös hän. ”Mun luokalta haki aika moni ja mä muistan, kun seuraavana päivänä laitettiin niitä cv:tä Nokialle. Saman tien send-nappulan painamisen jälkeen kavereilla soi puhelimet ja tuli haastattelukutsuja”, Rytkönen muistelee.
Hänen kohdallaan soittoa ei kuitenkaan kuulunut ensimmäiseen kahteenkymmeneen minuuttiin, jolloin pelko työpaikkojen loppumisesta valtasi mielen. Pian puhelin kuitenkin soi. Kolmen haastattelun ja psykologisten testien jälkeen paikka ohjelmistotestaajana aukeni. Samalla hän sai mahdollisuuden tehdä lopputyönsä Nokialle. Syksyllä työt jatkuivat osa-aikaisena kahtena päivänä viikossa.
Työn luonne ja yhteisö koukuttaa
Ajan kanssa Rytköselle avautui uusia mahdollisuuksia esimerkiksi budjetoinnin ja muiden operatiivisten tehtävien parissa. Salaisuus pitkään työuraan piilee alan monipuolisuudessa ja työyhteisössä. ”Tekniikassa asiat menevät eteenpäin ja kehittyvät. Eli siinä on se viehättävyys, et jää paikallesi ja on sellainen tunne, että kasvat ihmisenä ja opit lisää.”
”Se, miksi olen ollut 22 vuotta Nokialla, on se porukka. Ihmiset ovat äärimmäisen ihania ja meillä on hauskaa yhdessä. Hyvän tiimin kanssa vähemmän kivat tehtävät tuntuvat paremmilta. Kun olet oma itsesi, haastattelija näkee sen, että voit sopia tiimiin ja silloin löytyy se paikka, missä itsekin tykkäät tehdä töitä.”
Monipuoliset työtehtävät, kehittyminen ja valtavat mahdollisuudet yrityksen sisällä ovat pitäneet Rytkösen tyytyväisenä. Tämänhetkisessä pestissään hän pääsee viemään asioita eteenpäin ja vaikuttamaan toimintaan. Operatiivista näkökulmaa on kasvatettu esimerkiksi työnantajan toimesta tulleesta ehdotuksesta, jonka seurauksena työtehtäviä vaihdettiin hetkellisesti kollegan kanssa. Tällöin kartutettiin molempien osaamista toisen erikoisalueesta.
”Ei ole koskaan valmis tunne, koska on niin paljon opittavaa ja koko ajan kehittyy.”
”Olen itse aina mennyt ilolla eteenpäin ja tehnyt sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Oppiminen on hauskaa ja haasteellisuus on se motivoiva tekijä! Ajatus on, että jotain uutta aina ilmaantuu”, Rytkönen lausahtaa. Uteliaisuus uutta ja itsensä kehittämistä kohtaan kulminoituu tällä hetkellä vapaa-ajan opintoihin espanjan kielen parissa.