Triangelin teesit 

Triangeli-hankkeen viimeisenä vuonna haluamme jakaa tärkeimmät, kolmeen ydinteesiin kiteytyvät havainnot viimeisen kahden vuoden aikana tekemästämme työstä. 

Nuorikin on osa perhettä.  

Nuoret eivät näy osana perhettä kuvallisessa viestinnässä eivätkä tapahtumatarjonnassa. Meillä ei ole edes termiä perheelle, jossa on nuoria. “Lapsiperhe” toki tavallaan kattaa alaikäiset nuoretkin alleen, mutta onko se nuorille samaistuttava? 

Ilmaisten perhetapahtumien tarjonnassa on huomioitu pikkulapsiperheet, mutta usein nuorille ei ole tarjolla mitään, vaikka tapahtumaa mainostetaan “koko perheen tapahtumana”. Saati, että järjestettäisiin tapahtumia, jotka kokoavat yhteen nimenomaan nuoria ja nuorten läheisiä aikuisia.  

Nuoret kertovat, että läheiset aikuiset voivat tukea heidän opiskeluhyvinvointiaan nimenomaan jonkun mukavan yhteisen tekemisen kautta. Toisen asteen opiskelijoille ja heidän läheisille aikuisilleen järjestetyt toiminnot hankkeessamme (esim. keilailuilta, iltapalabuffet, retropeli-ilta flippereineen) ovat olleet suosittuja ja osallistujat ovat kaivanneet lisää vastaavaa.  

Kuvallisen representaation näkymä perheeseen on kulttuurissamme yksipuolinen. Miten nuorten ajatteluun ja kokemuksiin vaikuttaa se, että perhe esitetään kuvissa lähes aina niin, että siinä on vain pieniä lapsia, korkeintaan alakoululaisia? Nuoret itse kokevat perheen olevan tärkeä osa heidän elämäänsä ja hyvinvointiaan.  

Aikuistuminen ei tarkoita yksin pärjäämistä.  

Nuorella voi olla käsitys, että elämä täytyy hoitaa itse ja tuen kysyminen rasittaa muita. Monesti läheisille on kuitenkin raskaampaa epämääräinen huoli kuin avunpyynnöt tai vaikeiden asioiden hoitaminen yhdessä. Piiloon voivat jäädä myös nuoret, jotka kannattelevat perhettään tai toisia nuoria oman hyvinvointinsa kustannuksella.  

Nuorista huoltapitävien aikuisten keskinäisen vertaistuen esiin nostaminen näyttäisi nuorille mallia aikuisuudesta, jossa kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Tälle vertaistuelliselle keskustelulle tarvitaan paikkoja ja rakenteita. Yksi mahdollisuus ovat oppilaitosten uudenlaiset, nuorilähtöiset läheisten illat. Triangeli-työssä on ideoitu opiskelijoiden kanssa, millaisen illan he haluavat läheisilleen järjestää, ketkä he haluavat iltaan kutsua ja mikä saisi heidät tulemaan paikalle.  

Elämä on muutakin kuin pärjäämistä. Yhteiskunnallinen keskustelu resurssien rajallisuudesta voi hämärtää nuorten käsitystä omasta avuntarpeestaan, etenkin jos he pärjäävät. Masennukseen, päihdeongelmaan ja ahdistukseen voi jäädä hakematta apua jos opiskelut sujuvat eivätkä ongelmat näy ulospäin. Jos apua haetaan vasta pärjäämisen romahdettua voivat haitalliset käyttäytymis- tai ajattelumallit olla jo totuttuja tapoja ja siten vaikeammin korjattavissa. Pärjääminen hinnalla millä hyvänsä ei ole kenellekään hyväksi. 

Hiiteen itsenäistymisen eetos!  

Yhteiskuntamme yksilökeskeiset ja varhaista itsenäistymistä ihailevat asenteet luovat nuorille paineita ja vahingollisia ajatuksia aikuisuudesta. Varhaista itsenäistymistä ihaileva keskustelu nostaa nuorten kynnystä kysyä apua tai toteuttaa itsenäistymistä omassa tahdissaan. Avun kysymisen ei kuuluisi tuntua epäonnistumiselta. Nuoruudessa erityinen merkitys voi olla vanhempien lisäksi myös muilla läheisillä aikuisilla, jotka eivät aina edes tiedä olevansa tärkeä tuki nuoren hyvinvoinnille. 

Nuoria ja heidän tarpeitaan negatiivisesti leimaavan huoli- ja resurssipuheen sijaan voisimme yhteiskuntana puhua enemmän läheisten ihmissuhteiden ja yhteisöjen merkityksestä. Voisimme nostaa esiin aivan tavallisia avun saamisen kokemuksia ja nuorten toisilleen antaman vertaistuen arvoa. Sankarimaisten selviytymistarinoiden sijaan voisimme kertoa tarinoita keskeneräisyydestä, moninaisista tukiverkoista ja siitä, miten positiivinen merkitys nuorilla on läheisilleen.