Eteläsavolaisten nuorten osallistumisen ja työllisyysasteen nostaminen

tavoitteet

GAME ON -hankkeen päätavoitteena on eteläsavolaisten nuorten työllistäminen, osallisuuden lisääminen sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja arjen hallinnan tukeminen. Hankkeessa rohkaistaan eteläsavolaisia pk- ja mikroyrityksiä ja muita organisaatioita pelillisiin ja dgigitaalisiin kokeiluihin, joissa tavoite on nuorten työllistäminen. Tavoitteena on luoda toimintamnalli työllistymistä edistävien toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen erilaisten digitaalisten valmennusten, pelioppimisen ja digitaalisten kokeilullisten kaupunkiseikkailujen ja yrityscasejen kautta. Hankkeessa selvitetääm digitaalisen seikkailun liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja kansainvälisesti.

toimenpiteet

– Kollektiivisen oppimisen kokeilut, joihin osallistuvien nuorten lisäksi tavoitellaan yrityksiä ja muita toimijoita.
– Kaupunkiseikkailujen perustalle laadittavia virtuaalisen toimintaympäristöjen kokeiluja.
– Digitaalisten seikkailuiden toteutus, pelillisyyden kehittäminen. Digitaalisten pelitoteutusten liiketoimintamahdollisuuksien selvittäminen. Nuorten osallisuuden lisääminen ja vertaisohjaamisen hyödyntäminen kokeiluissa ja kehittämisessä.

tulokset

Hankkeen osallistujien työllistyminen tai hakeutuminen koulutukseen, nuorten työllistymisvalmiudet parantuvat. Nuorten työllistymistä tukeva malli ja siihen liittyvät kirjalliset ja sähköiset tuotokset. Digitaaliselle konseptoidulle seikkailulle on luotu ansaintalogiikka reunaehtoineen sekä arvio sen soveltamisesta kansallisesti ja kansainvälisesti.

Lisätietoja

Niko Arola
projektipäällikkö
p. 040 538 0961
niko.arola(at)xamk.fi

Ajankohtaista

Nuoret testasivat työnhakutaitojaan monella tavalla JobHunt -pelissä

Yli 100 kesätöistä kiinnostunutta nuorta kiersi tammikuun kahtena viimeisenä päivänä yritysrasteja Mikkelin keskustassa ja sen liepeillä JobHunt -pelissä. Kahdellakymmenellä yhdellä rastilla pääsi tutustumaan ja esittäytymään kasvokkain muun muassa kaupan- ja asiakaspalvelun työnantajiin pankkeihin, ravintoloihin sekä terveydenhoidon ja hoivan parissa työskenteleviin toimijoihin. Lisäksi virtuaalisesti mukana oli yksi siivousalan yritys. Nuoret pääsivät rasteilla monella tavalla osoittamaan kiinnostustaan...

JobHunt – Työpaikka tähtäimessä 30.-31.1.18

Yritykset esittäytyvät kiinnostavalla ja tuoreella tavalla JobHunt -pelissä. Tammikuun viimeisinä päivinä (30.-31.1.18) yritysrasteilla työnhakijat pääsevät tutustumaan moniin kiinnostaviin työnantajiin kasvokkain toiminnallisten rastitehtävien ja kysymysten kautta. Jobhunt –pellin osallistujille tämä antaa mahdollisuuden testata työnhakutaitojaan, esittäytyä potentiaalisena työntekijänä sekä tutustua erityyppisiin yrityksiin ja solmia henkilökohtaisia suhteita yritysten edustajiin. Työnantajat saavat positiivista näkyvyyttä ja voivat kartoittaa, millaiset työnhakijat...

Pelinkehityspöhinää Mikkeliin?

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallinnoimat Game On -hanke ja Digillä duuniin! -hanke ovat olleet mukana käynnistämässä pelinsuunnitteluun ja -kehittämiseen liittyvää toimintaa mikkeliläisille nuorille. Kick off-tapahtumana toimi 9.12.2017 järjestämämme Job Game Jam -tapahtuma, joka toteutettiin yhteistyössä Ohjaamo Olkkarin ja Hacklab Mikkeli ry:n kanssa. Job Game Jam -tapahtumassa tarjoutui mahdollisuus osallistua pelinkehitykseen liittyviin workshopeihin sekä kehittää omia lauta-, rooli- tai tietokonepelejä....

Job Game Jam kokoaa pelien kehittämisestä kiinnostuneita

Pelialalle pääsee pienellä panostuksella, vinkkaa yksi Metatavun perustajista ja Jamien toteuttajista Heikki Kurhinen. Tiettävästi tämä on ensimmäinen kerta, kun Mikkelissä järjestetään Game Jameja julkisesti, kertoo Kurhinen. Game Jam on tapahtuma, jossa kehitetään ja suunnitellaan pelejä nopealla aikataululla. Kaikki peleistä ja pelaamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita lauantaina 9,12. Olkkarissa järjestettäviin jameihin, joissa voi tietokonepelien lisäksi perehtyä rooli-...

Job Game Jam Mikkelissä 9.12.2017

Yhä useampi nuori tekee pelaamisesta ja pelien kehittämisestä itselleen ammatin. Miten pelien suunnittelusta ja kehittämisestä voi tehdä itselleen ammatin? Millaisia osaajia peliala työllistää? Entä mitä taitoja pelejä suunnitellessa ja kehittäessä opitaan?    Näihin kysymyksiin saadaan vastauksia Job Game Jam -tapahtumassa, joka järjestetään Mikkelin Ohjaamo Olkkarissa lauantaina 9.12.2017.  Job Game Jam on 15-30 -vuotiaille peleistä, pelaamisesta ja...

Faktat

GAME ON - Nuorten työllistymistä uudenlaisista digitaalisista kokeiluista

01.01.2016 – 31.05.2018

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Tutkimuskeskus: Pienyrityskeskus

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 227 324 € €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta

Asiasanat