Xamk ja Kouvolan kaupunki rakentavat siltoja työelämään kansainvälisille opiskelijoille
Sharierin kiinnostus teknologiaa ja digitaalisuutta kohtaan heräsi yläasteella, osittain koronapandemian vaikutuksesta. Lukioaikana hänen mielenkiintonsa laajeni myös liiketalouden opintoihin.
Xamkin tarjonnasta löytynyt Digital International Business (DIB)-tradenomitutkinto vaikutti olevan täydellinen yhdistelmä molempia kiinnostuksen kohteita. Xamk valikoitui opiskelupaikaksi sopivia hakukohteita vertaillessa.
Xamkin tuki ja verkostot mahdollistajina
Kesätyöpesti 2025 Kouvolan kaupungilla löytyi oman opinto-ohjaajan avulla. ”Opinto-ohjaajamme tuo aktiivisesti erilaisia työmahdollisuuksia opiskelijoiden tietoisuuteen kurssin oppimisalustalla. Näin päädyin hakemaan paikkaa.”, kiittelee Sharier.
Kansainvälisten opiskelijoiden opinto-ohjauksen kurssilla perehdytetään muun muassa tapahtumien ja luentojen muodossa suomalaiseen kulttuuriin, työnhakuun ja työyhteisössä toimimiseen.
Muuna merkittävänä verkostoitumismahdollisuutena Sharier mainitsee Patterin – opiskelijavetoisen yrittäjyysyhteisön, joka tarjoaa mahdollisuuden liikeideoiden kehittämiseen, verkostoitumiseen ja tuo työmahdollisuuksia näkyviksi.
Kesätyö kaupungilla – kehittämistyötä ja käytännön oppia
Kesätyöhön kuuluu rooli Kouvolan kaupungin opetuspalveluosastolla yhdessä koulutuspalvelupäällikkö Maria Lammin kanssa.

Kansainvälisten opiskelijoiden työllistäminen kunnallisella sektorilla nähdään tärkeänä, sillä se auttaa vastaamaan osaajapulaan eri aloilla väestökehityksen muuttuessa. Samalla se edistää kulttuurienvälistä vuorovaikutusta ja tuo työyhteisöihin moniosaajia, joilla on vahvat vuorovaikutustaidot, monipuolinen kielitaito ja laajat verkostot.
”Kv-opiskelijan palkkaaminen on sujunut hyvin. Kaupungilla on aiempaa kokemusta kv-harjoittelijoista. Myös Xamkin ohjeistus on ollut selkeää. Kv-opiskelijoiden harjoitteluihin tulee panostaa palveluna ennakoimalla työtehtävät, järjestämällä työvälineet ja tarvittavat tunnukset sekä varaamalla aikaa mentoroinnille.” kertoo Lammi.
Sharierin tehtävänä on selvittää, miten Kouvolan lukiolaiset ja kansainväliset opiskelijat ovat integroituneet suomalaiseen opiskelukulttuuriin. Hän kartoittaa heidän kokemuksiaan, tunnistaa toimivia käytäntöjä ja kehittämiskohteita. Lisäksi hän vertaa opiskelijaelämää Kouvolassa ja lähikaupungeissa, tavoitteenaan löytää hyviä esimerkkejä, joita voidaan hyödyntää paikallisen toiminnan kehittämisessä.
Lisäksi työhön on sisältynyt matkustamista, verkostoitumista ja tutustumista lähikaupunkeihin. Kesätyö on kehittänyt Sharierin kokous- ja viestintätaitoja, ja hän arvostaa erityisesti suomalaisen työyhteisön täsmällisyyttä ja luotettavuutta.
”Yhteistyö Xamkin kanssa vahvistaa molemminpuolista ymmärrystä toimintaympäristöistä, mikä auttaa jatkossa harjoittelijan mahdollisesti työllistyttyä kaupungille, mutta myös laajemmin harjoittelupaikkojen saatavuuden parantamisena. Kynnys ottaa harjoittelijoita on matalampi, kun takana on kokemusta KV-harjoittelijoista. Hyvä synnyttää hyvää tässäkin asiassa.” kertaa Lammi.
Sopeutumista, kielen opiskelua ja tulevaisuuden suuntaa
Kouvolassa viehättävät paikallinen luonto sekä ihmiset. Suomen kieli on vasta maahan asettuneelle haastavaa, mutta Sharier suhtautuu uuden kielen opetteluun positiivisesti.
Sharierin juuret ovat Bangladeshista, mutta hän on asunut liki koko ikänsä kansainvälisyydestään tunnetussa Dubaissa.
”Kotona olen tottunut kansainväliseen ympäristöön ja erilaisiin englannin kielen aksentteihin. Suomea oppiakseni teen parhaani, osallistun kieliopetukseen sekä erilaisiin testeihin todistaakseni kielitaitoani.”, kertoo Sharier tavoitteistaan.
Digital International Business
Digital International Business on englanninkielinen AMK-tutkinto, joka keskittyy kansainväliseen liiketoimintaan digitaalisessa toimintaympäristössä. Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja tarjoavat laaja-alaiset valmiudet työskennellä kansainvälisessä markkinoinnissa, kaupankäynnissä ja yrittäjyydessä.
Lue lisää DIB-tutkinnosta täältä: Bachelor of Business Administration, Digital International Business – Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk
Lue lisää täältä opiskelijavetoisesta yrittäjyysyhteisöstä Patterista täältä: Home | PatteriEs