Xamk lahjoitti joulutervehdysvaransa Väestöliiton ”Kaikki on perheestä”-kampanjalle
Tänä jouluna Xamk tukee Väestöliiton työtä perheiden, lasten ja nuorten hyväksi. Lahjoitimme 5000 euron joulutervehdysvaramme Väestöliiton ”Kaikki on perheestä”-kampanjalle.
Viime vuosina monien jaksaminen on ollut koetuksella. Yksinäisyys ja sosiaalisen tuen puute, vaikeudet parisuhteissa sekä arjen kuormittavuus saavat yhä useammat perheet kaipaamaan apua. Kampanjalla kerätään varoja maksuttoman Perhepulma-palvelun ylläpitoon.
Lahjoituksella olemme mukana tukemassa vanhempien jaksamista sekä lasten ja nuorten onnellista kasvua. Tukemalla perheiden hyvinvointia voimme samalla vahvistaa yhteisöjen ja koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Tutustu myös näihin artikkeleihin
Uutinen
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta valmistuneet 8/2026
Xamkista valmistui elokuussa yhteensä 57 osaajaa, suuret onnittelut kaikille.
Uutinen
Xamkin sairaanhoitajaopiskelijat mukana paikallispuolustusharjoituksessa
Xamkin sairaanhoitajaopiskelijat osallistuivat syyskuun alussa Etelä-Savon paikallispuolustusharjoitukseen Mikkelissä.
Uutinen
Kysely vapaaehtoisten auttajien hyödyntämisestä ensihoidon tukena
Suomessa noin 5000 ihmistä saa vuosittain äkillisen sydänpysähdyksen sairaalan ulkopuolella. Selviytyminen on kiinni minuuteista: nopea peruselvytys ja varhainen defibrillaatio pelastavat henkiä, mutta avun saanti viivästyy…