Xamkin koulutusjohtaja Anssi Kosken ura on sisältänyt poikkeuksellisia vaiheita
Xamkissa terveysalan ja ensihoidon koulutusyksikön koulutusjohtajana työskentelevällä Anssi Koskella on laaja ja vaikuttava vastuualue. Hänen johtamassaan yksikössä on noin 1 900 opiskelijaa ja 50 opettajaa.
Koulutusyksikkö on hänelle tuttu ja merkityksellinen, sillä hän oli itse aikoinaan yksi sen opiskelijoista. Koski päätyi opiskelemaan ensihoitajaksi Xamkin edeltäjään Kymenlaakson ammattikorkeakouluun varusmiespalveluksen ja armeijapestin jälkeen.
Opiskelujen jälkeen hän lähti kriisinhallintatehtäviin Lähi-Itään ja sieltä palattuaan päätyi ensihoitotöihin Kymenlaaksoon.
– Sitten innostuin opiskelemaan vähän lisää, hän kertaa.
Tohtoriksi toisenlaisella taustalla
Kyamk ehti muuttua Xamkiksi, kun Koski palasi opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.
YAMK-opinnot avasivat uralla uusia mahdollisuuksia ja veivät Kosken Kymenlaakson pelastuslaitoksen ensihoitopäälliköksi. Samalla ne avasivat tien tohtoriopintoihin.
Koski väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Hänen YAMK-polkunsa oli poikkeuksellinen, sillä opiskelutovereista valtaosa oli lääkäreitä.
– Tohtoriopintojen aikana minun YAMK-taustaani suhtauduttiin hyvin kiinnostuneesti ja kannustavasti. Se oli mielenkiinnon ja hyvien keskustelujen aihe. Ei ollut ihan tavanomaista, hän muistelee.
Kosken mukaan YAMK-tutkinto antoi riittävät valmiudet tohtoriopintoihin. Hän arvostaa molempia ammattikorkeakoulututkintojaan.
– Pidän AMK- ja YAMK-tutkintoja, mitkä olen suorittanut, erittäin suuressa arvossa. Kyllähän AMK-tutkinto antoi sellaisen ammatin, josta luopuminen on ollut tuskallinen prosessi. Hieno ammatti ja hienoa työtä, hän tiivistää.
Vaikuttavaa työtä ammattikorkeakoulussa
Nykyisessä työssään Xamkin koulutusjohtajana Koskea motivoi erityisesti, kun hän auttaa ihmisiä onnistumaan ja innostumaan. Omasta työstä on helppo löytää merkityksellisyyttä.
– Työstä tekee merkityksellistä se, että terveysalan henkilöstön kouluttaminen on niin vaikuttavaa työtä, että vaikuttavampaa on vaikea keksiä.
Koski tuntee Xamkin niin opiskelijan kuin työntekijänkin näkökulmasta. Hän kehuu Xamkia työnantajana.
– Xamk on todella hyvä työnantaja ollut minulle ja tämä on hyvä paikka kaikille, jotka haluavat päästä tekemään vaikuttavaa työtä.