Xamkin vuoden julkaisu antaa eväitä nuorten tulevaisuuteen – Tulevaisuusvalmentajan oppaasta tuplavoittaja

Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian asiantuntijoiden kirjoittama julkaisu on ollut ahkerasti nuorisoalan ammattilaisten käytössä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun julkaisusarjoissa ilmestyy vuosittain kymmeniä julkaisuja ajankohtaisista ja alueellisesti tärkeistä aiheista. Xamkin Vuoden julkaisu -kilpailussa palkitaan sekä julkaisuryhmän valinta että yleisöäänestyksen voittaj
Tänä vuonna Antti Rantanivan ja Ville Eerikäisen kirjoittama Tulevaisuusvalmentajan opas voitti molemmat sarjat.

Julkaisuryhmän perusteluissa todetaan, että opas tarkastelee nuorten tulevaisuutta yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti, ja haastaa myös nuorten kanssa työskentelevän valmentajan tarkastelemaan omaa ajatteluaan aiheesta.


– Julkaisuryhmän valinta on iso kunnianosoitus ja tuntuu erityisen hyvältä, koska tässä ajassa oli mielestämme tärkeää kirjoittaa kirja tulevaisuususkosta ja sen vahvistamisesta, iloitsee Rantaniva.


Oppaassa esitellään nuorten tulevaisuusvalmennuksen konsepti ja annetaan nuorten tulevaisuustaitoja vahvistavia valmennusvinkkejä. Mukana on niin johdatusta tulevaisuusteemaan kuin esimerkkiharjoituksia, jotka tarkastelevat tulevaisuutta sekä yleisestä että henkilökohtaisesta näkökulmasta.


– Tarvitsemme yhteiskuntana aktiivista keskustelua siitä, millainen tulevaisuus olisi hyvä, ja mitä voimme konkreettisesti tehdä sen eteen juuri nyt, painottaa Eerikäinen.


Oppaan sisältö on helposti mukautettavissa erilaisiin valmennustilanteisiin, ja sen avulla kuka tahansa nuorten kanssa työskentelevä voi toimia tulevaisuusvalmentajana. Tämä tunnistettiin myös yleisöäänestyksen perusteluissa.


– Olemme saaneet paljon palautetta, ja asian tärkeys on selvästi tunnistettu. Erityisen iloista on ollut kuulla, että kirjasta on ollut konkreettista hyötyä ja harjoitteet on napattu aktiiviseen käyttöön ohjaustyössä, kirjoittajat kertovat.


Eri puolilta Suomea tulleen palautteen mukaan opasta käytetään muun muassa nuorisotyössä, uraohjauksessa, toisen asteen oppilaitoksissa sekä korkeakouluopetuksessa. Valmennuskonsepti on levinnyt ulkomaille asti, ja Rantaniva ja Eerikäinen ovat saaneet terveisiä muun muassa Virosta ja Portugalista. Kansainvälisen kysynnän myötä opas tullaankin kääntämään englanniksi.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa julkaistaan vuosittain teoksia neljässä eri julkaisusarjassa: Xamk Tutkii, Xamk Kehittää, Xamk Inspiroi ja Xamk Oppimateriaalit. Julkaisut ovat avoimesti saatavilla Xamkin verkkosivulla (https://julkaisut.xamk.fi) ja Theseus-verkkokirjastossa. 

Xamkin Vuoden julkaisu -kilpailu järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Kaikki Vuoden julkaisu -kilpailun yleisöäänestyksen ehdokkaat löytyvät kilpailun verkkosivulta (Äänestä vuoden 2024 julkaisua – Avoimet julkaisut Xamk)

Projektipäällikkö Antti Rantaniva työskentelee Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa. Hän on nuorisoalan kehittäjä, jolla on kokemusta niin monipuolisista ohjaustehtävistä kunnallisen nuorisotyön kentällä kuin isompien kehittämisprojektienkin luotsaamisesta eri puolella Suomea ja kansainvälisesti. 
 
Projektipäällikkö Ville Eerikäinen on työskennellyt Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa vuodesta 2019 lähtien ja ollut mukana useissa maakunnallisissa ja valtakunnallisissa kehittämisprojekteissa. 

 
Kuvassa palkitun oppaan kirjoittajat Antti Rantaniva ja Ville Eerikäinen.


Tutustu myös näihin artikkeleihin