Yhteistyöstä vaikuttavuutta – KIITO-hankkeen keskeiset tulokset

Yksi keskeisimmistä onnistumisen tekijöistä oli tiivis yhteistyö alueellisten toimijoiden kanssa. Erityisesti Kouvolan Ohjaamon, Nuorten työpaja Viitakummun, Parik-säätiön, Kouvolan Coronarian sekä Kouvolan työllisyyspalvelujen kanssa tehty yhteistyö mahdollisti osallistujien tavoittamisen laajasti sekä toimenpiteiden viemisen lähelle kohderyhmää.

Hankkeen tavoitteena oli edistää työllistymistä, vahvistaa työelämätaitoja sekä kehittää osaamista muuttuvassa työelämässä. Tavoitteisiin vastattiin monipuolisilla ja käytännönläheisillä toimenpiteillä, jotka suunniteltiin suoraan osallistujien tarpeista lähtien.

Laaja osallistujajoukko ja vaikuttavat toimenpiteet

Hanke tavoitti toimintansa aikana yhteensä 238 henkilöä.
Mukana oli ihmisiä monenlaisista elämäntilanteista ja eri osaamistasoilta. Erityisen hienoa oli nähdä, miten hanke tavoitti juuri ne ihmiset, jotka kaipasivat eniten tukea – työttömät, nuoret sekä ne, joiden polku työelämässä kaipasi uutta suuntaa.

Hankkeen aikana toteutettiin myös laaja kokonaisuus toimenpiteitä, joilla edistettiin työllistymistä sekä vahvistettiin osallistujien työelämä- ja työnhakutaitoja:

  • 42 koulutusta ja työpajaa työnhaun, osaamisen ja työelämätaitojen kehittämiseksi
  • mikrokursseja ja osaamiskokonaisuuksia, jotka tukevat jatkuvaa oppimista myös hankkeen päättymisen jälkeen
  • rekrytointi- ja verkostoitumistapahtumia, joissa työnhakijat ja työnantajat kohtasivat.
  • Living Lab -työpajoja, joissa kehitettiin yhdessä osaamista ja tunnistettiin tulevaisuuden työelämätarpeita
  • yksilöohjausta, joka tarjosi henkilökohtaista tukea työnhakuun ja urasuunnitteluun
  • digitaalisia sisältöjä, kuten podcasteja ja videoita, työelämätaitojen vahvistamiseen

Hankkeen toimintaa toteutettiin useissa eri ympäristöissä mm. Kouvolan Ohjaamon tiloissa, Xamkin Kouvolan kampuksella ja Kouvolan kaupungintalolla. Tämä lisäsi saavutettavuutta ja mahdollisti osallistumisen myös niille, joille perinteisiin palveluihin hakeutuminen voi olla haastavaa.

Turvealan huomioiminen ja vastaaminen rakennemuutokseen

Hanke vastasi myös turvetuotannon alasajon aiheuttamiin työllisyysvaikutuksiin.

Keskeisiä toimenpiteitä olivat:

  • Kestävä muutos – Turvemaat, liiketoiminta ja tulevaisuus -mikrokurssi, joka tarjosi tietoa ja näkökulmia uusiin uramahdollisuuksiin
  • erilaisten vaihtoehtoisten toimialojen esiin tuominen, kuten logistiikka, bio- ja kiertotalous
  • kohtaamisten mahdollistaminen työnantajien kanssa rekrytointi- ja koulutustapahtumissa

Näiden toimenpiteiden tavoitteena oli tukea osallistujien siirtymää uusille aloille, hyödyntää heidän aiempaa osaamistaan sekä vahvistaa työelämävalmiuksia muuttuvassa toimintaympäristössä.

Yhteistyö mahdollisti vaikuttavuuden

Hankkeen keskeinen vahvuus oli kuitenkin laaja ja toimiva yhteistyö. Yhteistyön kautta vahvistuivat alueelliset verkostot, työelämäyhteydet sekä luottamus eri toimijoiden välillä. KIITO-hanke osoitti, että vaikuttavimmat tulokset syntyvät silloin, kun työllisyyden edistämistä ja osaamisen kehittämistä tehdään yhdessä, lähellä kohderyhmää ja aidosti heidän tarpeisiinsa vastaten.

Kiitos kaikille mukana olleille

Haluan lämpimästi kiittää kaikkia KIITO-hankkeen toteuttamiseen osallistuneita. Suuri kiitos hankkeen osatoteuttajille LUTille ja Edukolle, hankkeen omille TKI-asiantuntijoille ja yhteistyökumppaneille, joiden panos oli keskeinen hankkeen onnistumisen kannalta.

Erityinen kiitos kuuluu myös kaikille niille osallistujille, jotka lähtivät rohkeasti mukaan hankkeen toimintaan, kehittivät osaamistaan ja kantoivat hanketta eteenpäin omalla panoksellaan.

Yhdessä olemme rakentaneet jotain, joka kantaa hankkeen päättymisen jälkeenkin – uusia toimintamalleja, vahvempia verkostoja ja ennen kaikkea parempia edellytyksiä työllistymiselle ja osaamisen kehittämiselle.

Tutustu myös näihin artikkeleihin