80 vuotta terveysalan koulutusta Mikkelissä – osaajia, hyvinvointia ja vaikuttavuutta alueelle
80 vuotta alueen hyvinvoinnin rakentamista
Mikkelin terveysalan koulutuksen historia alkoi vuonna 1946, jolloin käynnistettiin ensimmäiset apuhoitajakurssit vastaamaan sodanjälkeiseen hoitajapulaan. Koulutus tarjosi nopeasti käytännön osaajia terveydenhuollon tarpeisiin ja loi perustan alueen terveysalan osaamisen kehittymiselle.
Vuosikymmenten aikana koulutuksessa on opiskellut useita sukupolvia terveysalan ammattilaisia, jotka ovat rakentaneet hyvinvointia niin Mikkelissä kuin laajemmin koko Itä-Suomen alueella.
Hoitotyön koulutuksella on Mikkelissä yli satavuotiset juuret. Varsinainen oppilaitostoiminta käynnistyi vuonna 1946, mutta jo 1800-1900-luvun taitteessa Mikkelin lääninsairaalassa koulutettiin sairaanhoitajattaria oman maakunnan tarpeisiin.
Sari Teittinen, Xamkin Mikkelin terveys- ja sosiaalialan koulutusjohtaja
Koulutus on kasvanut yhteiskunnan mukana

Terveysalan koulutus on uudistunut jatkuvasti yhteiskunnan, työelämän ja terveydenhuollon tarpeiden muuttuessa. 1970- ja 1980-luvuilla koulutus vakiintui vahvaksi ammatilliseksi oppilaitokseksi. Ammattikorkeakoulujärjestelmän myötä koulutus integroitui osaksi korkeakoulutusta, jolloin opetuksen rinnalle nousivat entistä vahvemmin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä työelämäyhteistyö.
Nykyisin koulutus yhdistää teoriaa, käytännön harjoittelua, tutkimustietoa ja työelämän kehittämistä tavalla, joka valmistaa opiskelijoita nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön.
Vaikutukset näkyvät edelleen alueella
Terveysalan koulutuksen merkittävin vaikutus syntyy osaavan työvoiman kouluttamisesta. Mikkelissä koulutetut sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat siirtyvät alueen sosiaali- ja terveyspalveluihin, mikä tukee henkilöstön saatavuutta, palveluiden jatkuvuutta ja väestön kasvaviin palvelutarpeisiin vastaamista.
Koulutukseen kuuluva laaja harjoitteluyhteistyö luo tiiviin yhteyden opiskelijoiden ja työnantajien välille. Harjoittelut tarjoavat työnantajille mahdollisuuden tutustua tuleviin osaajiin ja kannustavat opiskelijoita rakentamaan uraansa alueella.
Eloisa on Etelä-Savon suurin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työllistäjä, joten omassa maakunnassa toteutettavalla terveysalan koulutuksella on meille suuri merkitys. Opiskelijoiden harjoittelut luovat luontevan yhteyden työelämään, tukevat alueelle sitoutumista ja helpottavat osaajien rekrytointia myös tulevaisuudessa. Tiivis yhteistyö oppilaitoksen kanssa hyödyttää sekä opiskelijoita että työelämää.
Anne Kantanen, johtajaylihoitaja, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
Koulutus kehittää osaamista ja palveluita
Terveysalan koulutuksen vaikutukset ulottuvat tutkintokoulutusta laajemmalle. Xamk kehittää sosiaali- ja terveyspalveluja yhteistyössä työelämän kanssa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kautta sekä tukee ammattilaisten osaamisen uudistumista jatkuvan oppimisen koulutuksilla.
Viime vuosina koulutuksessa on panostettu myös kansainvälisyyteen. Kansainväliset verkostot, englanninkieliset koulutuspolut sekä kansainvälisten opiskelijoiden alueelle kiinnittymistä tukevat kehittämistoimet vahvistavat osaavan työvoiman saatavuutta tulevaisuudessa. Tähän työhön liittyvät esimerkiksi SAILA-hanke, Nursing Top Up -koulutuksen kehittäminen ja ProHarkka-hanke.
Menneisyydestä kohti tulevaisuutta
Tänä päivänä Xamk kouluttaa Mikkelissä muun muassa sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia sekä toteuttaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa osana sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämistä. Koulutuksen vahvuutena on sen kyky uudistua muuttuvan yhteiskunnan tarpeiden mukana. Samalla se vahvistaa Mikkelin asemaa koulutus- ja osaamiskaupunkina, lisää alueen elinvoimaa ja tukee palveluiden saatavuutta myös tulevaisuudessa.
Kun ensimmäiset apuhoitajakurssit käynnistyivät vuonna 1946, tavoitteena oli vastata aikansa työvoimatarpeeseen. Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin tehtävä on edelleen sama: kouluttaa osaajia, jotka rakentavat hyvinvointia, kehittävät palveluja ja vastaavat yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.

Mikkelin terveysalan koulutuksen vahvuus on ollut kyky uudistua. Meillä on vahvaa pedagogista osaamista ja rohkeutta katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Vaikka alan vetovoiman hiipuminen on yksi haasteista, uskomme vahvasti sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaosaamisen tarpeeseen sekä koulutuksen merkityksen alueen tulevaisuudelle.
Sari Teittinen, Xamkin Mikkelin terveys- ja sosiaalialan koulutusjohtaja