Kesätyö valmentaa toimimaan monialaisessa työympäristössä oman alansa asiantuntijana
Sonia Saarinen, harjoittelija (robotiikka)
Xamkissa robotiikan ja tekoälyn insinööriksi opiskeleva Sonia on työskennellyt kesän Luovan talouden tutkimusyksikössä robotiikan harjoittelijana.
Sonia on osallistunut BioTechDemoDesign – Kestävä teknologia ja biopohjaiset innovaatiot -hankkeeseen, joka muun muassa tutkii erilaisten biomassojen soveltuvuutta pakkausmateriaaleiksi. Lisäksi hän on mukana Ilmastovastuullisen ympäristörakentamisen kokeilumiljööt -hankkeessa, jossa keskitytään ilmastovastuullisten ympäristörakentamisen ratkaisujen tuottamiseen, kokeilemiseen ja referenssikohteiden toteuttamiseen Kymenlaakson alueella. Työt sisältävät mm. robotin optimoimista biomateriaalien 3D-tulostusta varten, sekä jo olemassa olevien biomuotoilun prosessien soveltamista ja parantamista.
– Hain tosiaan luovan talouden tutkimusyksikköön, koska tämä kuulosti erittäin mielenkiintoiselta paikalta, jossa päästään tekemään ratkaisuja/uusia näkökulmia ongelmiin ja pääsen puuhailemaan oman alani juttuja. Olin päässyt pajakierroksella aikaisemmin näkemään täällä massoista ja sienirihmastoista tehtyjä esineitä ja olin heti todella kiinnostunut kuulemaan tästä prosessista lisää. Lisäksi luonto on minulle yksi suuri mielenkiinnon kohde ja tässä yksikössä pääsen tutkimaan luonnon materiaaleista tehtyjä biomassoja, ja pääsen oppimaan näiden käytöstä robotiikan ja 3D-tulostuksen näkökulmasta. Lempiasia työssä on juuri monipuolisuus. Pääsee kokeilemaan kaikkea, mitä ei välttämättä muualla pääsisi kokeilemaan ja syventämään omaa osaamistaan robotiikan puolella, Sonia kertoo.

Sonja Turunen, muotoilun kesätyöntekijä
Sonja opiskelee neljättä vuotta sisustusarkkitehtuuria ja kalustesuunnittelua. Tänä kesänä hän on töissä Luovan talouden tutkimusyksikössä muotoilun kesätyöntekijänä.
– Hain muotoilijaksi, koska näin työssäni, että rakennusmateriaaleissa olisi paljon kehitettävää. Tuotekehitys on minusta kuitenkin ollut harmillisen pienessä roolissa opinnoissamme. Kun näin ilmoituksen tästä työstä, tiesin heti, että tämä on juuri sitä mitä kaipaan! Tässä työssä saan myös syventää osaamistani ja ymmärrystäni minulle tärkeästä biomateriaalien käytöstä, sekä olla kehittämässä niiden käytön sopeuttamista nykytekniikan avulla työstettäväksi, Sonja kertoo.
Sonja työskentelee pääsääntöisesti Biodesign-kehitys- ja opetusympäristössä. Työnkuvaan sisältyy mm. kokeilurakenteiden suunnittelua ja mallinnusta, materiaalikokeiluja sekä yhteistyötä robotiikan kesätyöntekijöiden ja kymenlaaksolaisten yritysten kanssa. Tehtävät liittyvät muun muassa BioTechDemoDesign – Kestävä teknologia ja biopohjaiset innovaatiot sekä Ilmastovastuullisen ympäristörakentamisen kokeilumiljööt -hankkeissa, jotka EU:n osarahoittamia. Sonja on myös päässyt osallistumaan uuden robotin toiminnalliseen kehitystyöhön ja saanut tätä kautta kehitettyä myös omaa mallinnusosaamistaan biomateriaaleille sopivammaksi.
Sonjan mielestä työssä parasta on ollut ”laaja-alainen yhteistyö innovatiivisten ihmisten kanssa ja biomateriaalien käyttöön perehtyminen”.

Minna Porvari, TKI-asiantuntija
Minna on aloittanut työuransa Xamkissa vuonna 2020. Hän työskentelee Luovan talouden tutkimusyksikössä, jossa hän on mukana pääasiassa kansainvälisissä hankkeissa. Niiden lisäksi hän tekee tutkimusyksikön viestintää.
– Nautin siitä, että viestintävastaavana pääsen tutustumaan lukuisiin eri hankkeisiin. Jonain päivänä meillä on markkinoitavana avoin kilpailu nuorille suunnittelijoille, toisena päivänä taas mietitään mehiläisten hyvinvointia, Minna kertoo.
Aiheiden moninaisuus näkyy myös tutkimusyksikön toiminnassa, jossa luovia menetelmiä ja liiketoimintaa kehitetään hyvin monialaisissa tiimeissä. Minna huomauttaa, että kehittämistyötä on tärkeä päästä tekemään myös sellaisen henkilön kanssa, joka tulee hankkeiden ulkopuolelta, kysyy ja kyseenalaistaa. Kesätyöntekijät ovat oman alansa kasvavia ammattilaisia ja usein tietävät parhaiten, miten jokin työtehtävä kannattaa toteuttaa.
– On aina innostavaa auttaa kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita alkuun työssään ja sitten päästä seuraamaan, kuinka he ottavat homman haltuun ja saavat itsevarmuutta, Minna iloitsee.
Kesätöissä itseohjautuvuus on tärkeä taito, kun työyhteisöstä osa on kesälomilla. Minna huomauttaa, että hanketyö on kaikkea muuta kuin linjastohommaa, joten oma-aloitteisuutta tarvitaan.
– Meillä on luovassa taloudessa kuitenkin hyvä ilmapiiri, jossa saa kysyä ja mokata. Apu on usein vain yhden Teams-viestin päässä, hän lisää.
Tutkimusyksikön kesätöissä pääsee sukeltamaan hyvin monialaisiin ja kiinnostaviin työtehtäviin. Minna toivoo, kesätyöntekijät ja harjoittelijat saavat matkalleen mukaansa kokemusta ja valmiuksia toimia monialaisessa työympäristössä oman alansa asiantuntijana.

Vesa Markkanen, robotiikan kesätyöntekijä
Tänä kesänä robotiikan ja tekoälyn insinööriksi valmistunut Vesa on toista kertaa Luovan talouden tutkimusyksikössä robotiikan kesätyöntekijänä. Vesa on moniosaaja, joka tietää ”kaikesta tarpeeksi”.
Vesa työskenteli toukokuussa loppuneessa Luovuutta rakennusalalle robotiikalla ja 3D-tulostuksella -hankkeessa, jossa luotiin biokiertotalousmateriaalien hyödyntämiseen pohjautuvan 3D-tulostuksen laboratoriotoiminnot, tehtiin biokiertotalousmateriaalien hyödyntämiseen liittyvää projektointia sekä kestävän rakentamisen ja biokiertotalouden nopeita kokeiluja.
Pääsääntöisesti Vesa työskentelee Biodesign-kehitys- ja opetusympäristössä. Osana kesätyötään Vesa kehittää robotin 3D-tulostusta ja siihen kuuluvaa sovellusta, jonka hän toteutti opinnäytetyönään. Lisäksi hän osallistuu biomassojen tekoon ja soveltamiseen sekä puusepäntöihin. Tehtävät BioTechDemoDesign – Kestävä teknologia ja biopohjaiset innovaatiot sekä Ilmastovastuullisen ympäristörakentamisen kokeilumiljööt -hankkeisiin.
– Hain kesätyöpaikkaan, koska olin edellisenä kesänä täällä töissä ja sain käyttää kaikkea oppimaani. Työ on erittäin monipuolista ja työpaikka on aivan mahtava. On ollut hienoa tuoda erilaista näkemystä hankkeisiin. Alun perin 3D-tulostus ja robotit olivat syy tulla tänne töihin, Vesa kerto.
– Lapsena haaveilin olevani keksijä, täällä olen harjoittanut sitä unelma-ammattia. Siinä hankehommat ovat olleet mukavia.

Roosa Yrttiaho, harjoittelija (graafinen muotoilu)
Neljännen vuoden graafisen muotoilun opiskelija Roosa työskentelee tänä kesänä Xamkin Luovan talouden tutkimusyksikössä graafisen muotoilun harjoittelijana.
– Hain kesäharjoittelijaksi, sillä tiesin Xamkin tutkimusyksiköissä työstettävien TKI-hankkeiden yhdistävän eri toimialojen aihepiirejä ja osaajia. Työympäristönä Xamk tarjoaa mielestäni hyvät mahdollisuudet luovaan työskentelyyn ja laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen. Opiskelijana minulle on tärkeää, että pääsen osallistumaan oikeisiin projekteihin ja pohtimaan visuaalisia ratkaisuja todellisiin tarpeisiin, Roosa kertoo.
Kesän aikana Roosa on tuottanut sisältöjä muun muassa EU:n osarahoittamiin BioTechDemoDesign – Kestävä teknologia ja biopohjaiset innovaatiot -hankkeeseen sekä kansainväliseen Co-vision-hankkeeseen. Co-vision edistää kestävien tapojen käyttöönottoa sekä kartoittaa ja nostaa esiin luonnonperintöä tutkimuksen, taiteen, kaupunkilaisten ja digitaalisten teknologioiden yhteistyöstä.
Lisäksi Roosan työnkuvaan on sisältynyt erilaiset taitto- ja kuvitustehtävät, rakennetun kaupunkiympäristön mattamaalaus Poikilo-museon Kouvola 1930 -virtuaalitodellisuustuotantoon sekä visuaalisen ilmeen suunnittelu fyysisiin tiloihin ja verkkokäyttöön.
– Lempiasiani harjoittelussa on ollut aikaisemman osaamiseni soveltaminen uusissa konteksteissa. Olen päässyt myös kuvittamaan kohtalaisen paljon, mikä on aina tervetullutta, Roosa iloitsee.

Tiina Savallampi, TKI-asiantuntija ja projektipäällikkö
Luovan talouden tutkimusyksikössä työskentelevä Tiina on viihtynyt Xamkilla lähes 11 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän on mukana kahdessa hankkeessa, joista toisessa kokeillaan ja kehitetään biopohjaisia materiaaleja, ja toisessa luodaan kestävyysohjeistuksia eurooppalaisille digitaalisen ja audiovisuaalisen taiteen festivaaleille ja kulttuuriorganisaatioille.
– Etenkin kokeilut materiaalikehityksessä ovat tosi kiinnostavia. Huomaan oman ajatteluni avartuneen paljon nähdessäni, miten hyvinkin arkisista aineksista, kuten sitrushedelmien kuorista, voi valmistaa uutta raaka-ainetta tuotekehitykseen, Tiina kertoo.
Kesätyöntekijät rikastuttavat ja monipuolistavat tiimin osaamista oman koulutustaustansa ja kokemustensa kautta. Tiina näkeekin kesätyöntekijöillä tärkeän roolin raikkaiden ajatusten tuojina ja rutiinien pölyttäjinä työyhteisössä.
– Kesätyöntekijöiltä saa tarpeellista muistutusta ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta luottaa omaan näkemykseen. Joskus sellainen unohtuu, kun on juurtunut tiettyihin malleihin ja kuvioihin, Tiina huomauttaa.
Kesätyöpaikka tutkimus- ja kehitystyön äärellä tarjoaa mahdollisuuden saada kokemusta projektityöstä sekä uuden tiedon tuottamisesta.
– Luovan talouden tutkimusyksikössä tehtäviä on tarjolla monipuolisesti. Yhteys käytäntöön on vahva: tehtävät ovat aitoja toimeksiantoja ja hyvää materiaalia omaan portfolioon tulevaisuutta varten.
