Polttoaineiden äkillinen hinnannousu näkyy arjessa – Etelä-Savossa kimppakyydit auttavat liikkumaan kohtuullisin kustannuksin 

– Monet pohtivat nyt, voiko oma tai lasten harrastus jatkua, onko työvuoroihin järkevää ajaa naapurikuntaan tai miten usein palveluissa pystyy asioimaan, kertoo projektipäällikkö Suvi Lipsanen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

– Kun liikkumisen kustannukset nousevat, valinnat vaikuttavat suoraan hyvinvointiin, osallisuuteen ja arjen sujuvuuteen.

Yhteinen matka tukee myös yhteisöllisyyttä 

Kimppakyydit tarjoavat mahdollisuuden jatkaa arjen menoja ilman, että kustannukset nousevat kohtuuttomiksi.  
 
– Yhteinen matka vähentää polttoainekuluja merkittävästi, ja useissa tapauksissa yksittäisen matkustajan kustannukset voivat pienentyä puoleen. Tämä on monelle ratkaisevaa harrastusten ja liikkumisen jatkumisen kannalta, Lipsanen sanoo. 

Kimppakyydit tarjoavat taloudellisten hyötyjen lisäksi sosiaalisen, yhteisöllisen ja turvallisen tavan liikkua. Hankkeen pilotoinneissa on nähty, kuinka jaetut kyydit tekevät liikkumisesta edullisempaa ja sujuvampaa, parantavat palveluiden saavutettavuutta sekä helpottavat työntekijöiden ja asiakkaiden arkea. Hankkeessa on pilotoitu viime vuonna työmatkaliikennettä sekä asiointiliikennettä eteläsavolaisten arjessa hyvin tuloksin. Monelle taajaman ulkopuolella asuvalle autottomalle toisen tarjoama kyyti voi olla merkittävä helpotus arkeen. 

Uusi kimppakyyti­sovellus käyttöön 

Hankkeessa kehitetty mobiilisovellus on otettu käyttöön vuoden alussa. Se helpottaa kyytiin liittymistä ja kyytien tarjoamista sekä yhdistää samaan suuntaan kulkevat käyttäjät. Tavoitteena on vähentää liikkumisen kustannuksia, pienentää päästöjä ja tukea alueen elinvoimaa.  Sovelluksen voi ladata puhelimen omasta sovelluskaupasta hakusanalla kimppakyydit. Kyytienjakopalvelu toimii myös verkko-osoitteessa kimppakyydit.com. 

Kimppakyytien avulla liikkumisen kustannuksia voidaan pienentää, samalla kun tuetaan alueen ilmastotavoitteita, parannetaan liikkumisen sujuvuutta siellä, missä joukkoliikenne on rajallista, ja lisätään yhteisöllisyyttä sekä arjen turvallisuutta. 

– Kun tarjoamme paikan autossa toiselle, mahdollistamme hänelle tärkeän arjen matkan, ja samalla teemme liikkumisesta kestävämpää ja edullisempaa, Lipsanen muistuttaa. 

Kimppakyytejä kehitetään Etelä-Savon kestävä saavutettavuus kyytejä tehokkaasti jakamalla-hankkeessa vielä vuoden 2026 loppuun. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.  

Kun tarjoamme paikan autossa toiselle, mahdollistamme hänelle tärkeän arjen matkan, ja samalla teemme liikkumisesta kestävämpää ja edullisempaa.

Lisätietoja

Tutustu myös näihin artikkeleihin