Löydä uutishuoneestamme
Hakutulokset
Kokemus
INGENIUMin opiskelutaitoja kehittävä BIP vietti viikon Savonlinnassa
Savonlinna sai kansainvälisiä vieraita, kun INGENIUMin opintojakson lähijakso toi opiskelijoita ja opettajia kampuksellemme ja sen ympäristöön.
Kokemus
Selkokielinen materiaali innostaa ja lisää saavutettavuutta
Eräs Helper -hankkeen kantavista teemoista on ollut selkokielitietoisuuden lisääminen Etelä-Savossa. Käytännössä se on tarkoittanut esimerkiksi koulutusten mahdollistamista alueen toimijoille, selkokirjallisuuden lukupiirien käynnistämistä ja esimerkillä kannustamista.…
Kokemus
Kansainväliset osaajat – edelläkävijyyttä Etelä-Savossa
Kansainväliset osaajat - edelläkävijyyttä Etelä-Savossa -seminaari järjestettiin 2.6.2026 Saimaa Stadiumilla kooten samalla noin 80 toimijaa yhteen. Seminaarissa hypättiin yhteiselle ponnahduslaudalla kohti tulevaisuutta ja haettiin vastauksia…
Mediatiedote
Kuljetettava pyrolyysilaite tuo biohiilen tuotannon suoraan raaka-aineiden äärelle
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun BioKas-hankkeessa on hankittu kuljetettava pyrolyysilaite, jonka avulla biohiiltä voidaan valmistaa suoraan paikallisista biomassoista lähellä niiden syntypaikkaa. Laitteella on tehty pilottikokeita erilaisilla kiertotalousmateriaaleilla, ja…
Mediatiedote
Etelä-Savossa valmistellaan Suomen ensimmäistä maakunnallista vaikutusten hankintapilottia
Etelä-Savon kuntien, työllisyysalueiden ja hyvinvointialueen edustajat ovat sopineet askelista kohti uudenlaista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintatapaa. Toteutuessaan maakunnallinen vaikutusten hankintapilotti on laatuaan ensimmäinen Suomessa.
Mediatiedote
Savonlinnaan merkittävä EU-rahoitus – Xamk koordinoi kansainvälistä hanketta, joka luo uutta arvoa metsien alihyödynnetystä biomassasta
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on saanut Euroopan komissiolta merkittävän rahoituksen kansainväliseen hankkeeseen, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on kehittää uusia tapoja jalostaa metsien alihyödynnettyä biomassaa. Horizon Europe ‑ohjelman…
Uutinen
Kuitulaboratorion laajennus etenee – peruskiven muuraus ja harjannostajaiset Savonlinnassa 22.5.
Xamkin Kuitulaboratorion laajennus etenee suunnitellusti Savonlinnan teknologiapuisto Nohevassa. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin ja harjannostajaisia vietettiin perjantaina 22.5.
Artikkeli
Xamkin tutkimuksesta syntyi uutta liiketoimintaa, katso video
Savonlinnalainen NMR Technologies Oy on esimerkki yrityksestä, joka on saanut alkunsa Xamkin pitkäjänteisen tutkimustyön seurauksena.
Kokemus
Etelä-Savon Vuoden TulevaisuusTeko voittaja julkistettiin Savonlinnassa
TulevaisuusTeko‑kilpailun tarkoituksena oli nostaa esiin tekoja, jotka tekevät tulevaisuuden näkyväksi ja tulevaisuustiedosta yhteistä. Tekoja, jotka auttavat meitä näkemään pidemmälle, ajattelemaan toisin ja toimimaan rohkeasti muuttuvassa…
Mediatiedote
Polttoaineiden äkillinen hinnannousu näkyy arjessa – Etelä-Savossa kimppakyydit auttavat liikkumaan kohtuullisin kustannuksin
Äkillinen polttoaineen hinnannousu koskettaa kaikkia autoilijoita, mutta Etelä-Savossa vaikutus korostuu, kun välimatkat ovat pitkiä ja auton käyttö on monille välttämätöntä. Kimppakyyti-hanke tarjoaa käytännöllisen ratkaisun: kimppakyytipalvelun,…
Artikkeli
Jaetut kyydit – uusi huominen
Etelä-Savon liikkumisen haasteet ovat arkipäivää monille: pitkät välimatkat, harva asutus ja joukkoliikenteen supistuminen tekevät arjen kulkemisesta vaikeaa. Kestävä saavutettavuus kyytejä tehokkaasti jakamalla -hanke tarjoaa uudenlaisen…
Uutinen
Xamkin kesätyöpaikat ovat nyt haettavissa, katso paikat tästä!
Xamk tarjoaa jälleen tulevana kesänä monipuolisia kesätyömahdollisuuksia eri yksiköissä ja kampuskaupungeissa. Kesätyöpaikkoja on yhteensä lähes 30, haku niihin päättyy 28.2.
Mediatiedote
Mika Pyykkö on valittu kehittämään Savonlinnan terveys- ja hyvinvointialan osaamiskeskittymää
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja Savonlinnan kaupunki käynnistävät yhdessä terveys- ja hyvinvointialan tutkimus-, tuotekehitys ja innovaatiotoiminnan Savonlinnassa. Tavoitteena on kehittää kaupunkiin pysyvä terveys- ja hyvinvointiosaamisen alueellinen…
Artikkeli
TKI:stä kaupalliseksi voimavaraksi – miten 3K-tehtaalla tutkimus muuttuu liiketoiminnaksi
Mediatiedote
Suomen Akatemialta 1,6 miljoonan euron rahoitus Lukelle ja Xamkille Savonlinnaan metsäbiotalouden tutkimustiloihin ja -palveluihin
Luonnonvarakeskus (Luke) ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) ovat saaneet merkittävän rahoituksen Savonlinnan tutkimustilojensa ja -palveluidensa kehittämiseen. Luke ja Xamk hakivat rahoitusta yhdessä Suomen Akatemian temaattisesta hausta…
Henkilöjuttu
Ikävä Saimaalle toi lehtori Anna-Kaisa Hokkasen takaisin Savonlinnaan: ”Nyt olen kotona”
Kun Anna-Kaisa Hokkanen muutti 16 vuoden jälkeen takaisin Savonlinnaan, päätös tuntui oikealta koko kehossa. Nyt Hokkanen työskentelee Xamkissa liikunnanohjaajakoulutuksen lehtorina ja nauttii työstään sekä luonnosta Saimaalla.
Artikkeli
Uusi otsonigeneraattori tehostaa ja laajentaa prosessikehitystä Xamkin Kuitulaboratoriossa
Xamkin Kuitulaboratorioon on hankittu uusi, kapasiteetiltaan aiempaa selvästi suurempi Primozone GM-36 -otsonigeneraattori. Laitteisto nopeuttaa merkittävästi otsonointikokeiden läpimenoaikoja ja laajentaa prosessien kehitys ja tutkimusmahdollisuuksia erityisesti delignifioinnin,…
Artikkeli
Biomateriaalien kehitys etenee – uusia biokomposiitteja 3D-tulostukseen
AM-MOVE-hankkeessa Xamkilla edetään kohti kestävämpiä 3D-tulostusratkaisuja. Kehitystyön tavoitteena on tutkia, kehittää ja hyödyntää bio- ja kierrätyspohjaisia materiaaleja lisäävän valmistuksen raaka-aineina sekä löytää niille toimivia sovelluskohteita.
Mediatiedote
Savonlinnassa vahvistetaan sähkövoimatekniikan osaamista ja tutkimusta
Xamk, Norelco Oy, Suur-Savon Sähkö Oy ja Savonlinnan kaupunki käynnistävät laaja-alaisen yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa sähkövoimatekniikan tutkimusta, koulutusta ja yritysyhteistyötä alueella.
Mediatiedote
Aisteja aktivoivia retkiä, virtuaaliluontopalveluita ja pomokoulutusta eläinten parissa – moni yrittäjä Etelä-Savossa hyödyntää luonnon terveysvaikutuksia
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa kehitetään palveluita, joissa hyödynnetään luonnon hyvinvointivaikutuksia. Monet yrittäjät Etelä-Savossa ammentavat jo luonnosta esimerkiksi työhyvinvointi- ja kuntoutuspalveluihin. Luonnon myönteisistä vaikutuksista fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen…
Mediatiedote
Xamk ja kampuskaupungit mukana Studia-messuilla Helsingissä
Xamk on mukana Studia-messuilla 25.–26.11. yhdessä omistaja- ja kampuskaupunkiensa Kotkan, Kouvolan, Mikkelin ja Savonlinnan kanssa. Tavoitteena on vahvistaa kaupunkien tunnettuutta opiskelupaikkakuntina.
Mediatiedote
Neuvolakäynnillä voidaan jatkossa suositella luontohetkiä – Etelä-Savo edelläkävijänä
Neuvolasta voi jatkossa saada ohjeita odottajien ja pikkulapsiperheiden luontohetkiin. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa kehitetään parhaillaan tutkittuun tietoon perustuvaa materiaalia, joka tarjoaa tietoa luonnon vaikutuksista lapsen terveyteen ja…
Henkilöjuttu
Opinnoista suoraan finanssialalle – talousrikollisuuden torjunnan asiantuntijaksi
Miten voi päätyä turvallisuusalan asiantuntijaksi ilman aiempaa kokemusta? Minulle se tapahtui sattuman kautta – ja nyt teen töitä talousrikollisuuden torjunnassa finanssialalla. Xamkin turvallisuusalan tradenomikoulutus avasi…
Henkilöjuttu
Turvallisuusalalla työskentely on vaihtelevaa ja vastuullista
Turvallisuusalan tradenomikoulutuksesta valmistunut Hannu Kenttälä kertoo, miten opinnot veivät vartijan tehtävistä turvallisuusalan asiantuntijatehtäviin kaivosteollisuudessa – ja miksi hän suosittelee koulutusta kaikille, jotka haluavat vaikuttaa yhteiskunnan…