pro-tot kasvaa xamkin avulla
  • Artikkeli
  • Henkilöjuttu
  • Kokemus
  • Uutinen
Artikkeli
Henkilöjuttu
Kokemus
Uutinen

Pro-Tot Oy kasvattaa ja kouluttautuu Xamkin avulla

Joni Karhinen perusti Pro-Tot Oy:n vuonna 2011. Se on toiminut nykyisissä tiloissa Pieksämäen Naarajärvellä jo kahdeksan vuotta. Yrityksen kasvuprosentti on ollut viimeiset kolme vuotta 40–60 prosenttia.

– Kasvu on ollut tasaisen kovaa. Valmistamme teollisuudelle räätälöityjä tuotteita, käymme asentamassa ne ja tarjoamme useita erilaisia palvelupaketteja laitosten kunnossapitoon. Suurin tuotteemme on kuitenkin asiakkaalta huolen poistaminen ottamalla vastuu kokonaisuudesta, Joni Karhinen tiivistää yrityksen liikeidean.

– Niin kuin kunnossapitopäällikkömme Heikki Nyyssönen sanoo, niin meillä tehdään töitä tosissaan, mutta ei vakavasti. Huumori on osa arvomaailmaamme. Haluamme viedä tätä eteenpäin niin, että opimme koko ajan lisää siitä, miten palikoiden pitää olla kohdillaan.

Kova kasvu vaatii tukea

Pro-Tot on kasvanut muutamassa vuodessa 50 työntekijän yritykseksi, jolla on omat toimipisteet nykyään myös Mikkelissä ja Kuopiossa. Liikevaihto on tällä hetkellä viitisen miljoonaa euroa. Tavoitteena on tuplata liikevaihto vuoteen 2028 mennessä.

Parisen vuotta sitten TE-palveluista soitettiin Karhiselle, olisiko yrityksellä koulutustarpeita.

– Sanoin suoraan, että ei meillä ole koulutustarpeita, mutta on tässä ratkottavana kuitenkin tällaisia teknisiä ongelmia. En tunnistanut itse, että kuvaamani ongelmat ratkeaisivat kouluttamalla esimiehiä. Soittaja kuunteli aikansa ja seuraavaksi sain yhteydenoton Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkista.

Pro-tot Oy:n Joni Karhinen ja Heikki Nyyssönen seisovat ja katsovat kameraan
Joni Karhinen ja Heikki Nyyssönen ovat yhdessä Xamkin kouluttajien kanssa räätälöineet sisältöjä esimieskoulutuksiin.

En tiedä, millä harjalla te pesette siellä ihmiset, mutta ihan eri ihmiset sieltä ovat pihalle tulleet.

Karhisen kuvaamiin haasteisiin tarjottiin räätälöityä esimiesten koulutusta. Parhaillaan on menossa jo kolmas esimieskoulutus. Siihen ovat sisältöä räätälöineet kouluttajien kanssa yhdessä myös Karhinen ja Nyyssönen. 

– Kyllä ihmisissä näkee muutoksen. Yksi palaute työntekijältämme oli ennen koulutuksen aloitusta, että en tiedä, millä harjalla te pesette siellä ihmiset, mutta ihan eri ihmiset sieltä ovat pihalle tulleet, Karhinen tuumii.

Joustavaa yhteistyötä

Pro-Tot Oy:n esimiehet käyvät koulutusta, joka koostuu 10–12 päivän kokonaisuudesta. Vuoden aikana koulutusta järjestetään noin yhden päivän ajan kuukaudessa.

Kyse on Ely-keskuksen kasvuyrityksille räätälöimästä yhteishankintakoulutuksesta, jota varten yritys voi saada jopa 70 prosenttia tukea koulutuskustannuksiin. Ely-keskus hankkii koulutuksen kilpailuttamiltaan koulutuksen tarjoajilta.

– Yrityksen näkökulmasta tämä on helppo kuvio. Menen vain tunnuksilla Ely-keskuksen järjestelmään ja hyväksyn tilaajana koulutuksen sisällön. Kivuton toimenpide, kun mitään hankintakierroksia ei tarvitse järjestää. Kustannuksena tämä on sijoitus yrityksen tulevaisuuteen. Koulutuksella on valtavat vaikutukset myös koko yrityksen työntekijöiden hyvinvointiin ja työtehoon, joten satsaus tulee monessa muodossa takaisin, Karhinen tuumii.

Hän arvostaa myös sitä, että koulutuksen sisältöä voidaan nopeastikin viilata toivottuun suuntaan.

– Jos päivittäisessä tekemisessä on ilmennyt jokin haaste, olemme infonneet siitä Xamkin suuntaan ja on tehty korjausliike eli lisätty koulutuspäiviä tai muutettu sisältöä. Kouluttajat myös käyvät meillä täällä kertomassa, mitä ovat havainneet. Yleensä kouluttajilta ei tule tämäntyyppistä outputtia.

Xamkin päässä Pro-Tot Oy:n yhteyshenkilönä toimii Xamk Pulsen koulutussuunnittelija Piia Pöysä. Vuodesta 2014 alkaen Xamkissa osaamisen kehittämiseen ja täydennyskoulutukseen liittyneissä tehtävissä työskennellyt Pöysä harmittelee, että yritykset tuntevat vielä huonosti yhteishankintakoulutusten mahdollisuuksia.

– Koulutusorganisaationa tämä on meille tapa päästä aidosti näkemään, mitä yrityksissä tapahtuu ja tehdä rinta rinnan kehittämistyötä yhdessä. Kuuntelemme yritysten toiveita herkällä korvalla ja teemme tarvittaessa nopeitakin korjausliikkeitä koulutusten sisältöön.

Pöysä näkee, että yhteishankintakoulutukset ovat yksi aluekehittämisen täsmätyökalu.

– Pystymme näin tukemaan yritysten elinvoimaisuutta ja pitämään kasvuyritykset täällä. Yhteinen tavoite on auttaa yritystä eteenpäin ja mahdollistaa kasvu. Tässä henkilöstön osaamisen kehittämisellä voi olla iso rooli. Etenkin esimiesten roolia voidaan kasvattaa ja siten jakaa vastuita yrityksen sisälläkin.

Xamk Pulsen koulutussuunnittelija Piia Pöysä harmittelee, että yritykset tuntevat vielä huonosti yhteishankintakoulutusten mahdollisuuksia.

Yritykset saavat lisätietoja yhteishankintakoulutuksista suoraan Xamkista tai Ely-keskuksen kautta.

– Minullekin voi pirautella, niin mietitään yhdessä, miten osaamista voisi kehittää yrityksessä. Meillä on paljon erilaisia koulutusyksiköitä ja niistä löytyy erilaista osaamista yritysten kasvua vauhdittamaan.

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Kiinnostuitko henkilöstön osaamisen edistämisestä?

Miten Xamk edistää vastuullisuutta ja alueellista elinvoimaa?

Tutustu myös näihin artikkeleihin